Ystävänpäivälahjaksi

Avaan kuoren, luen kirjeen ja kortin. Avaan pakettinaruja tärisevin sormin. Kirkkaat värikkäät lahjapaperit rapsahtelevat avatessani ja teippaukset repivät palasen paperista mukanaan. Yritän avata varovammin. Kissa huomaa saksen terällä käherretyt hohtavat vihreät lahjanarurusetit ja alkaa huitoa karvaisella tassullaan niitä kohti. Naurahdan ja tiputan narusyherön hänen leikkiinsä.

Jännitän avatessani pakettia ja samalla ajattelen sinua. Olet periaatteessa täysin tuntematon minulle, mutta toisaalta niin tuttu, että kuulut ajatuksissani arkipäivääni osaksi.

Sinä ihana ystäväni, jonka kanssa välimatka on suuri, mutta telepatia, blogimme ja meilit niin lähellä. Tunnemme toistemme salaisuudet, tunnemme ilot ja mistä itkemme netin ulottumattomissa kyyneleemme. Sinun tiedossasi on asiat, joista en voi puhua julkisesti ja päinvastoin, sinä kerrot minulle surusi, pelkosi ja murheesi. Olet paras ystäväni tai isosiskoni, jota niin kauan kaipasin elämääni.

Olemme nauraneet yhdessä monille asioille. Olemme nauraneet vitseille ja itsellemme. Olemme näppäilleet tietokoneen tai kännykän näppäimillä tuhansia ja taas tuhansia kirjainnäppäimiä vain, jotta saisimme kirjoitettua toisillemme ne asiat, joita emme tahdo kenenkään muun lukevan. Olemme kirjoittaneet tavalla, jota voisi ajatella keskusteluksi kahvikupposten tai viinilasien äärellä kotisohvalla tai hienoimmassakin trendi-snack barissa.

Ja nyt olet lähettänyt minulle ihkaoikeaa postia. Kuoren, jossa oli kortti sinun itsesi käsialalla kirjoitettuna ja pieni paketti nauhoineen ja teippauksineen. Sinun minulle valitsema lahja, sinun käärimäsi ja sinun nauhoin solmimasi. Minua varten.
Pyyhin kyyneleitä ja välillä mietin, miksi ansaitsen sinut? Sitten muistan sinun valokuvasi ja silmäsi ja hymysi kuvassa. Muistan, kuinka joskus kirjoitit minulle, kun kysyin ohimennen samaa asiaa. Saan mielikuviini sinun kuvasi elävänä ja lähes kuulen oikeasti vastauksesi: Samasta syystä, kuin minä ansaitsen sinut! 

Sitten tietoisuus paiskoo sontaa silmilleni ennen, kuin saan paketin kokonaan auki. Asia, jota olen pyöritellyt mielessäni jo viikkoja. Asia, joka on vaivannut minua ja lähestulkoon vienyt yöunenikin kokonaan; Minulla ei ole lahjaa sinulle! 

Mietin, kuinka asiani kertoisin. Ystävänpäivä lähestyy ja ehkä sinä odotat hymyssä suin ja jännittyneenä postin kolahdusta. Mitä saat minulta. Muistan taas jonkun "nerokkaan" sanoneen; Kyllä jokaisella on varaa edes kortti lähettää, jos vaan halua on! Voi sen säästää jostain turhemmasta! 
JA purskahdan itkemään.

Avaanko lahjaasi ollenkaan? Palautanko sen sinulle ja kerron etten ansaitse sitä. Vai avaanko ja palautan sitten? Jos palautan, tuntuuko se sinusta siltä, etten pitänyt lahjastasi ja siksi palautin? Onko oikein pitää lahjaa jollei itse lähetä vastaavasti?
Mikään vaihtoehto ei tunnu sopivalta. Olen niin lähellä romahdusta.

Päätän avata paketin myöhemmin ja istahdan kirjoittamaan blogiini jotain liibalaabadiibadaabaa. 
Jospa se helpottaisi... Tai sitten ei.
Alan siivoamaan blogista pois arvontamuistutuksia ja kuvien tilalle ilmestyneitä raksi-laatikoita. Se on nyt oikeastaan fiksuinta tässä mielentilassa. Samalla yritän työntää faktoja taka-alalle ja unohtaa. Vain unohtaa totuuden ja todellisuuden...

Selaan vanhempia postauksiani ja yks kaks silmiini hyppää ajatukset, jotka kirjoitin kauan sitten. "Ystävyys, minulle se on yhteinen polku. Se on tien varrella katselu, yhdessä kulku. Ystävyys on sitä, kun sanotaan suoraan asiat, niinkuin ne ovat."
Minun tulee kertoa sinulle asiat juuri niinkuin ne ovat!

Rakkaat ihanat ystävät, jotka ansaitsisitte myös ystävänpäivätervehdyksenne.
Olkaa ymmärtäväisiä.
Tällä hetkellä en saa hankittua edes postimerkkejä! Pari tuossa vielä on, mutta menevät sovittuihin lähetyksiin. (No panic, you will get it!) Nyt yritän kuumeisesti (itseasiassa kuume on laskemassa jo, joten huono sanavalinta) miettiä, kuinka saan kasaan rahat lääkkeisiini! Tilillä on kipulaastarirahat, muttei kapselirahoja. Ymmärtänet, ettei tärkeintä ole nyt ystävänpäivälahjat. Ei vaikka kuinka tahtoisin ja vaikka kuinka ansaitsisit.
Toisaalta, enhän ole ennenkään ajallaan lähettänyt,  vaan ajan ulkopuolella. Minut tunnetaan siitä, että lähetän yllätykset ilmoittamatta. Silloin, kun vähiten osaat odottaa. Silloin, kun et saa  sitä korttisumaa kaikilta yhtäaikaa ja minun korttini ja lahjani piristää sinun arkeasi samoin, kuin minua sinun lähettämäsi kuori! Niin teen nytkin! <3

Ja niin pyyhin kostuneet silmäni ja pesen kasvoni vielä viileällä, virkistävällä  vedellä. Kuivaan froteiseen raidalliseen pyyhkeeseen, jonka olen saanut isoäitini kuoltua perinnöksi. Laitan isoäitini vanhan, aivan liian tiukan, mutta ihanan pehmeän ja ainoan siistin villatakin päälleni. Muistan myös hänen hymynsä ja uskoisin hänen olevan nyt ylpeä minusta. Rehellisyydestäni. Isoäitikin oli rehti.

Tuo villatakki sopii niin täydellisesti collarihousuihini, jotka nekin olen ystävältä saanut. Olen rakastettu ja tunnen sen luissani ja ytimissäni. Se tunne lämmittää lisää ja saa kasvoilleni hymyn aikaiseksi. Minäkin rakastan teitä!

On minulla tottakai itse ostamianikin vaatteita, joten sattumaa kaikki. 

Avaan pakettisi loppuun saakka ja ihailen lahjaa, jonka olet omakätisesti tehnyt minulle. Painan sen rintaani vasten ja suljen silmäni. Hetki hiljaisuutta. Hetki olla vain. Kuunnella hengitystäni, tuntea lämpö, jonka saan kaikesta sanattomasta. Olla hetki siinä. Sinä tiedät... 

Sinä tiedät, ettet jää ilman ystävyyttäni!