Olen nyt. Tässä.

Eilen ja toissapäivänä sekä sitä ennen ja sitä ennen... Olen ollut niin väsynyt, että  yks kaks puhe alkaa sammaltaa ja nukahtelen istualtani. Yritän pakottaa itseni hereille ja pysymään valveilla, mutta uni vie voiton. Sain kammettua itseni tänään ylös vasta klo 14 jälkeen.Kuppi kahvia ja kunnon aamupala. Yritän keretä tehdä nopeasti päivän tarvittavat puuhat, ennenkuin voimat ovat taas vähissä ja alan väsyä liikaa.

Juuri tänään yritän elää ainoastaan tämän päivän, enkä  koetakaan ratkaista koko elämäni ongelmia yhdellä kertaa. Jaksan yhden päivän selviytyä sellaisestakin, mikä lamauttaisi voimani, jos ajattelisin, että minun olisi kestettävä sitä koko ikäni. 

Juuri tänään yritän olla onnellinen. Niin onnellinen, kuin mahdollista on. Hyvin moni ihmisistä on niin onnellisia kuin he itse päättävät olla. toisin se on niissä maissa, joissa onnea ei sallita. Minulle, meille on annettu lähtökohdat valita.

Juuri tänään yritän mukautua siihen kohtalon suomaan tilaan, joka minulle on annettu. Löytää epäkohtien ja vääryyksien seasta ne hyvät ja onnea tuottavat asiat.  En vaadi, enkä edes tahdo koko minua ympäröivän maailman elävän minun ehdoillani. Minun tarpeitteni mukaan. Minun on itse elettävä omien asioideni kanssa. Se ei ole toisten vika. Suon heille onnensa ja vapautensa olla, liikkua, tehdä töitä, nauttia... Minulla ei ole ihan kaikkia heidän hyveitään, muttei onneksi paheitaankaan.

Juuri tänään yritän olla pelkäämättä mitään. En tulevaa, en menneisyyden varjoja. En sitä, mitä olen tunnin päästä tai mitä posti tuo tullessaan. Olen nyt. Tässä. Tämä on tärkeintä. Nyt jaksan. 

Erityisesti haluan rohkein mielin nauttia kaikesta kauniista ja tehdä itsekin kaunista omin käsin,  ja uskoa, että maailma antaa minulle kaiken, minkä minä itse sille annan.Ei liikaa, ei sellaista turhaa, mitä pyydän, vaan juuri sen, mitä oikeasti tarvitsen löytääkseni mielenrauhan ja hyvän elämän. 

Minulle on annettu, mitä on annettu. On vaikea sairauteni, varattomuuteni, lapseni ongelmat, läheisteni ongelmat..
Voin syyttää niistä koko maailmaa ja vaatia huomiota, vaatia oikeutta, vaatia vaikka sääliä jos se tuntuisi tarpeelliselta, mutta en minä halua nyt vaatia mitään. En elää oman kupuni sisällä ja velloa myrskyn silmää paisumaan suuremmaksi ja pelottavaksi tornadoksi, joka iskee lujaa ja hajottaa kaiken sen hyvän, mitä minulla on jäljellä. Minä tahdon ruokkia hyviä ja kauniita asioita. Voimavarojani. Ja olen aivan satavarma, että jos kysyisin keneltä tahansa, sinultakin, oletko pelkästään onnellinen, onnekas, täysin taakaton ja vailla murheita, vastaisivat kaikki, etteivät ole sitä. 

Aivan liian moni antaa myrskylle lisää tuulta ja vajoavat kupuunsa liian syvälle suljettuun tilaan. Näkevät vain "MINUUDEN", eivät mitään muuta. Vaativat "minun"-asioita huomaamatta, että jokaisella on omat minuutensa. "Koska minä olen sairas, on toisten lakattava tekemästä sitä, mikä minun tilaani pahentaa tai on minulta poissa". Sen sijaan, että toimisivat itse. Karttaisivat paikkoja, jotka eivät heille sovi. Tekisivät asioita toisin, etsisivät uusia tuulen suuntia elämäänsä. Kaikkea ei voi ikuisesti tehdä ja olla. On aika muuttua !

Tänään olen tässä hetkessä. En mieti, mitä teen tämän kirjoituksen jälkeen. juonko kahvia vai en, menenkö vai tulenko... Otan kissastamme mallia ja elän sen tilanteen mukaan, mikä on edessä. Leikkiä tai lepoa. Ruokaa tai vaistojen varassa pallon saalistamista pöydän- ja tuolienjalka-viidakossa.