I said ROURRRH



Päivän asu-kuva.
Tiikeri ei raidoistaan pääse irti. 



Kaulus pientä ja suurta niittikoristelua. 



Hihoista tykkään erityisesti. 



Ihanan väljä ja rento, näyttävä lyhyt kaftaanipusero.
Jos jotain miinusta, niin sen verran "säkkimäinen" ettei imartele niitäkään muotoja, joita olisi esitellä. Olenkin laittanut naruvyön edes hieman kasaamaan kokonaisuutta, mutta ei se sekään hirveästi auta.

Mitä tästä sitten sanoisin?

Rourrrh

Miellyttävä päällä, upeita yksityiskohtia mutten tykkää täpöllä. Kotona menettelee kuitenkin. tällä mennään tänä päivänä. 



Täyttelen kasan kaavakkeita, teen valituksen valitusten lisäksi, muutama puhelu, ja esim. Työ- ja elinkeinotoimiston virkailijan kanssa ihmettelimme Kelan toimintaa. Kela käski soittamaan työkkäriin, sillä "olen velvollinen..." . Työkkärissä sanottiin, että kaikkihan ON kunnossa, koska olen ollut aina tunnollinen asioita hoitaessani. Äh. Tämä on niin tätä!

Täyttäessäni kyselykaavakkeita vointini suhteen sekä mieliala-kyselyä, rajoitteita jne mietin erinäisiä asioita. Esimerkiksi sitä, kuinka kärsivällinen olen ollut aina. Ihan kaikessa. Niin kaavakkeiden täytössä, lääkärikäynneillä, ihmisten suhteen,...

Joskus kuitenkin minultakin palaa käämit ja loppuu pinna. Ihan mitä tahansa tai kuinka kauan tahansa en jaksa samaa. Jollei muutosta tule ja samaa kakkaa vaan jatkuu ja jatkuu, raja tulee vastaan eittämättä. Sen jälkeen onkin vaikeampi solmia ja kasata piuhoja uudestaan.

Juuri nyt kasaan värienergiaa, valohoitoa ja beauty-terapiaa ja ammennan niistä lisää virtaa mieleni piristykseksi. Voimauttajaksi. Piuhat törröttävät sikin sokin sieltä täältä ja iskevät kipunaa oikosulussa. Yritän ohjata virtalähteen toimiviin piuhoihin ja hellien varoen katkenneet piuhat kuntoon. Jää nähtäväksi...

Viikonlopun olen vain. Alkuviikko on taas voimia koetteleva.

Valoisaa viikonloppua sinulle. Niin, juuri SINULLE!


Kommentit

EstherH. sanoi…
On kivaa saada jotakin uutta, se piristää kummasti.Minä aloin kaiken maalamisen,kirjoittamisen ym ohella tekemään Art Journal kirjaani, ja huh ei olekaan iisiä,kun en ole koskaan sitä tehnyt. Mutta erilaista ja siten jaksaa taas tehdä muutakin.Piristävää viikonloppua! :)
Riitta Sinikka sanoi…
♥kaunis asu! Kaikkea hyvää sinulle!
Susanna sanoi…
Voimia ja jaksamista sulle. Hieno paita By the way! Hyvää viikonloppua ja terkut!
Esther: Kyseinen paita on kaapista, ei siis uusi. Myöskin korut ovat "vanhoja". Uutta on vain nuo paperit, mitä täyttelen. ;)
Juu, ei ole helppoa. Mullakin vasta kansi tehty ja yritän skarpata jatkamaan. Lisäksi olisi yksi projekti odottamassa, mitä sormet syyhyäisi, mutta ajan kanssa. Jänniä askartelupuuhia meillä. :)

Tiia Koivusalo sanoi…
Pirun paperisodat, eikä loppua ilmeisesti näy. Mutta iso peukku räyh paidalle. Hieno!
Vai että tuollainen kissa siellä on tänään pyörinyt :D
Kyllä kaikkien toimistojen kanssa on saanut tämäkin perhe tapella, eniten niistä on aiheuttanut töitä ulkomaalaisvirasto ja kela.

Oikein ihanaa viikonloppua!
kissamaisen viehkeä. :) Hyvää viikonloppua
kaikki aikanaan. Paperisota on vaan hitokseen uuvuttavaa.
montakohan projektia minulla on kesken.. Hyi häpeän.