Paluu pari päivää taaksepäin megana

Olen kerännyt voimia, yrittänyt vaan olla paikoillani liikkumatta, jaksaa ja kyetä joskus liikkumaan taas hieman enemmän. Tuli viiltoja ja tykytystä, jomotusta ja säteilyä, hermokipua ja mitähän kaikkea. En siis ole tehnyt muuta, kuin maannut paikallani vaan ja odottanut. Tai no, olen myös rääkäissyt ääneen, voinut pahoin ja oksentanutkin kivusta, pyörinyt tuskan hiessä ja itkenyt. Tänään eka päivä, että olen pystyssä enemmän, mutta eipä vielä voi kunnolla liikkua. Heti alkaa viillellä. Siispä pikaisesti haasteet kasaan ja lepoon takaisin. 




10 kuvaa kesään-kuvahaasteessa olemme jo helmikuussa menossa. 
"TÄÄLLÄ" kuvat aiemmista kuukausista. en niitä tähän samaan nyt ala laittamaan tällä kertaa. 

Haitarikirja Helmikuussa oli aiheina POSTIA.


Joten keräsin toiselle sivulle POSTIA SINULLE Plussat ja miinukset.

Plussaa ovat:
Helposti-kuoret teipattuina tai jos virkailija postissa ne teippaa. 
Tämä on siitä hyvästä, koska H-kuorissahan on ihan surkea liimatarra sulkijana. Joskus sitten teippasin kuoren siististi ja virkailija alkoi paasata, että siitä menee maksu, koska Helposti-kuoria ei saa teipata! Väitin vastaan, että kuori ON alle 3cm paksu ja silti liimateippi EI pidä sitä kiinni! Haluan postini perille, enkä Itellan lattialle. Naama norsun PIIIP virkailija otti kuoren siltään vastaan.
Seuraavalla kerralla jätin kuoren teippaamatta vaikka näin sen jo kotoa lähtiessä repsottavan. Siispä vein sen tiskille. Virkailija otti kuoren ja teippasi sen kiinni ja tupisi: Minä teippaan tämän, kun eihän tämä näin perille menisi... Sinä voisit itsekin teipata....
Vastasin vain, että edellisellä kerralla minua nimenomaan kiellettiin teippaamasta! 
Tämän jälkeen olen teipannut aina ja tiputtanut laatikkoon. Miinusta siis teippaamattomuus, vaikkei se pelitäkään niin. 

Plussaa myös se, että maxi lähetykset kannetaan kotiin. Tähän voisin miinuksena sanoa sen, että ensin postinjakaja tiputtaa luukusta kaikki pikkusälät ja sitten vasta soittaa ovikelloa ja ojentaa maxin. Kaikki pikkusälä on sitten rappukäytävässä! Asiasta olen jo laittanut palautetta, että soittaisi ensin ovikelloa ja antaisi kaikki kerralla. Sama aikahan siinä menee, kun järjestys olisi tämä. 

Plussaa Pakettien siirto oma valintaiseen postiin, mutta iso miinus siitä, että vain tilatut paketit toimitetaan sinne valitsemaani postiin. Meillähän se mukamas oma posti on paikassa, jonne pitää vartavasten mennä. Huonot parkkimahdollisuudet, ruuhkaa ja ihan eri suunnalla, kuin missä käymme muuten. Omavalintainen postini taas on siellä, josta voimme hakea lähes joka päivä ohikulkumatkalla. 

Sitten on vielä automaattiposti, mikä on kauppareissun varrella ja sitten osa paketeistahan ei kulje Itellan kautta, vaan menee Valintataloon, mikä on taas ihan oma paikkansa keskellä ei mitään, niin ja Matkahuolto... Ei hyvää päivää! 

Pakettiautomaatti on plussaa ehdottomasti, sillä kauppareissulla saa vietyä, halvemmalla ja milloin tahansa. Miinusta se, että moni luulee, että hakeminen on vaikeaa tai että pitäisi hakea automaatista, mitä ei ole lähimainkaan. Pakettiautomaatillahan VOI lähettää joko postiin tai pakettiautomaattiin, mutta todellakin halvemmin kuluin! Sinulla ei tarvitse olla pakettiautomaattia tai voit valita postisi ihan muistakin syistä vastaanottopaikaksesi eikä sinulle siitä tule mitään ongelmia! Sama se, minne lähettää, kunhan halvemmalla sen tekee ja helpomman reitin kautta!

Kiva posti on kivaa postia. Lehdet, kirjeet, kortit, lahjat...
Roskaposti on miinusta. Olkoon se sitten meilissä tai kotiovella. 

V-mäiset virkailijat miinusta, koska vähemmän enää haluaa postissa käydä heidän takia, mutta jos siellä on kiva virkailija, sitä haluaa kohdella häntäkin niin, että tietää olevansa kiva virkailija. 


Laitoin toiselle sivulle tollasen postin ja toisenkin mokoman. 

Sitten pyydettiin kynällä tekemään jotakin. 


Aukeamani.


Johon piirsin jotain värikästä


Ja kirjoitin oman runoni käsin. 

Ja vielä mennään tämän päivän haitarikirjan aiheeseen, HYVÄ KIRJA.


Hyviä kirjoja on monia, mutta tässä muutama listattuna. 
Myös muutama, joilta odotan paljon.

Seuraavaksi ATC:iden ihmeelliseen maailmaan ja tämä joutaa korttiin-haasteeseen.


TJK 7


Tässä nyt on vähän sitä sun tätä pikkusälä-kuvaa, mitä olen lehdistä leikellyt ajatuksella tämä joutaa atc:hen. Niin ja paperista "roskis-sälää", mutta kun oli niin nättiä, en raaskinut roskiin pistää. Tehostin värien räiskettä Pro markereilla ja aqua markereilla.



TJK 8.
Tein tämän itselleni. 
A little gay-story. 

Mielestäni pelkästään jo tuo tarina ja teema joutaa korttiin. Saatikka kauniit paperisilput, timangit ja mystinen kuva. 

Kommentit

RaijaAnnikki sanoi…
Mielenkiintoiset sivut olet tehnyt. Tuo piirtely on tosi mainio ja ihana. Iloa ja valoa päivääsi. Meillä tosin on harmaata ja vettä satoi kun kävin kävelyllä.
Sisko sanoi…
Hienoa värinkäyttöä! Hienot sivut ja kortit. Kiitos osallistumisesta! Molemmat arvat laitettu purkkiin.
Täti Punainen sanoi…
Hienoja sivuja ja kunnioitettavaa että kivuista huolimatta olet mukana edelleen! Tsemppiä sinne!:)
Sari sanoi…
Kivoja, värikkäitä sivuja taas. Ja paljon asiaa.
Anu-Riikka L. sanoi…
Ihana pitkä postaus. Jäin miettimään noita plussia ja miinuksia. Upean värikäs tussityö ja ATC. Tykkään.
Maca sanoi…
Ahkerana olet kuitenkin ollut. Hienot sivut ja atc #8 on upea!
Silkku sanoi…
Hienoja juttuja olet tehnyt;) Niin luin myös tuon postauksen postista. Olen itse kaupassa töissä ja pelaan myös tuon matkahuollon kanssa ja aina se ei toimi niinkuin pitäisi, sitten saa kuulla asiakkaalta kunniansa ja yrittää selittää ja hymyillä kauniisti... että näin:)

Vilimarika sanoi…
Tuolla V-mäisellä virkailijalla en tarkoita mitään silloin tällöin huonotuulista virkailijaa, vaan joka ikinen kerta sama ihminen on naama alaspäin, tiuskii jokaiselle ja tekee asioita, jotka saavat puremaan hammasta. Toki ymmärrän, että on huonoja päiviä, ihan niinkuin minullakin on, eikä se minua haittaa. Se haittaa, että asiakkaille tiuskitaan joka ikinen kerta! tiedän ihan samassa postissa kauan ja usein asioineena, ketkä siellä ovat oikeasti yleensä asiallisia. Kerrankin edelläni ollut asiakas valitti ihan kaikesta ja haukkui postin virkailijan, vaikkei mielestäni siihen olisi ollut aihetta. Vuorollani tuumasin, että minullakin on sinulle palautetta: Kiitos, että jaksat hymyillä tällaistenkin tapausten jälkeen!
Virkailija ilahtui ja helpottui silmissä.
Kaikilla se ei vaan ole satunnaista.
Silkku sanoi…
Juu ymmärrän mitä tarkoitat. Ihan erilailla sitä "tarkkailee" kun käyn kaupassa tai muissa vastaavissa, miten siellä toisella puolella pöytää otetaan asiakkaat. itse olen niin kuin kerroin kaupassa töissä ja aina hymyssä suin, on tullut tilanteita, että olisi ollut todella ihanaa kuulla tuo sinun palautteesi, että jaksaa hymyillä. Ja minä kans välttelen paikkoja missä olen saanut huonoa asiakaspalvelua, ymmärrän että heillä huono päivä ehkä, mutta se ei saisi näkyä asiakkaille, hyvin äkkiä sitä saa potkut persuksille:)

Kirjoituksesi oli hyvä, on ihanaa että ihmiset puhuvat avoimesti tuntemuksistaan, sillä me Suomalaiset olemme hieman jäykkää kansaa;)

Kaunista kevään odotusta sinulle:)
Kotilaiska sanoi…
Upeeta, mahtavaa, tykkään