Askartelun taivaassa
Muutamia askartelutaivaan haastetöitä esittelyssä tässä samaisessa postauksessa.
Sitä ennen hieman korujen valmistamisesta:
Minulle on ehdotettu, että tekisin myös miesten koruja sekä teräs-, kulta- ja hopeakoruja.
Jossain on raja vedettävä, sillä:
1. Joudun itse hankkimaan materiaalit, eikä minun rahani riitä ostaa esim. aitoja kulta- ja hopeaosia varastoon, tehdä niistä koruja ja odottaa, ostaako kukaan vai ei.
2. Hinta nousisi satoihin euroihin helposti! En osta tukusta mitään, sillä ei ole mahdollisuuksia siihen. En myöskään osta suuria eriä halvalla, vaan jokaisen osan lähestulkoon yksitellen. Näin rahani riittävät ja varastointi on riittävää sekä pysytään uniikkiudessa!
3. Minulla ei ole juotos-, niittaus tai mitä niitä välineitä nyt onkaan-tarvikkeita. Voin siis tehdä vain korupihdeillä ja sellaisilla muilla käsityökaluilla. Eihän minulla olisi edes taitoja ja koulutustakaan alkaa upottamaan timantteja ja juottamaan kultaketjuja lukkojen kanssa.
4. Tilaustyönä voin tehdä vaikkapa miesten koruja, mutta niissä puitteissa, mitä minulla on käytössäni! Tilaustöissä on otettu käytäntöön viime vuoden puolella jo se, että maksetaan koru etukäteen, jottei se jää minulle tänne tappioksi lojumaan ja saan yleensäkin hankittua materiaalit tilaamalla. Oli nimittäin raivostuttavaa saada tilauksia, isojakin, ja ostaa kaikki tarvikkeet, tehdä korut ja kuulla; Ei minulla olekkaan rahaa ostaa, joten perun kaupat! Kun tällaista tapahtuu, on parempi vetää suora linja kaikille.
En ala miettimään, onko tuo luotettava vai ei. Enkä myöskään tekemään enää kymmenien tai satasenkin tappiota! Ja lopulta lahjoittamaan ilmaiseksi korut, koska ei menneet kaupaksi koskaan.
Hinta tilaustöille tarkistetaan aina etukäteen. Eli kun tiedän, mitä tilaat, sovitaan tarkasti, mitä se pitää sisällään. Tutkin hinnastot, mistä alan tilaamaan osat ja sen jälkeen ilmoitan hinnan sinulle kokonaisuudessaan. Ei siis mitään ylihinnoittelua tai alihinnoitteluakaan.
Ja nyt löpinät sikseen ja töitä esille!
Kortti, jossa piti olla punaista, kimaltavaa ja sydän.
Kortti piti tehdä silpuista eikä saanut käyttää laitteita. Saksia ainoastaan.
Tähän korttiin ei sanoja tarvittaisi, mutta tarpeen mukaan tilaa on laittaa myös jokin onnen toivotus tms teksti.
Haasteessa piti olla Mankkua ja tuunata vanhasta uutta.
Kunhan ihana ruskean ja kullan sävyinen runo-päiväkirjani on täynnä, otan tämän käyttööni seuraavaksi. Ja tuo nauha näyttää ehkä siltä, että kiertyisi kirjan ympäri ylhäältä ja tulisi alhaalta takaisin. Menee se kirjan taaksekin, mutta ei blokkaa kuitenkaan kirjan avaamista. ;) Tehty kahdesta pätkästä.
Vielä KORU.
Koruhan voi olla vaikkapa tällainen kolmen rannerenkaan ja kolmen riipuksen kullan hohtoinen leikki.
Skarabee hehkuvan punaisena, kullan värinen avain ja pinkillä timangilla oleva "simpukka".
Kommentit