Siirry pääsisältöön

Haitarikirja helmikuun 5.s päivä

Haitarikirjan viides aihe on tämän keskiviikkopäivän kunniaksi Runeberg.
Tänäänhän Runebergin päivää vietetään. 
Minulle Runeberg tuo mieleen Suomen kaksikielisyyden, Runebergin tortut ja Vänrikki Stoolin tarinat. 


Kun olin ala-asteella ja meidän piti opetella ulkoa yksi runo ja lausua se luokan edessä, lausuin pätkän Vänrikki Stoolista. Meillä ei ollut runokirjoja eikä silloin vielä ollut nettiäkään. Oli kuitenkin tuo kirja Vänrikki Stoolista, joten siksi valitsin tämän. 



sittemmin tuo tapaus jätti mieleeni muiston siitä, kuinka kaikkien toisten perheissä oli runokirjoja. Siellä luettiin kauniita, viehättäviä runoja. Ei vain sotakirjaa. Päätin, että kun kasvan isoksi, ostan monta runokirjaa, jottei lapseni tarvitsisi miettiä, mitä opettelee ulkoa! Ja niin runokirjallisuus sai alkunsa minussa. Sittemmin aloin itsekin kirjoittamaan runoja päiväkirjan sijaan. 

'



Kommentit

RaijaAnnikki sanoi…
Hienoa. Ihan tuttua tekstiä. Mekin luettin kolussa Vänrikki Stoolin tarinoita ja jotain on mileen jäännyt.
Tortutkin jo syötiin.
Huomenna lisää.
Täti Punainen sanoi…
Kyllä runoja on mukavaa lueskella silloin tällöin.:)
SatuMaria sanoi…
Onpas hieno kortti!
Vilimarika sanoi…
Tämä on kirjan aukeama.
Sari sanoi…
En muista, että meidän olisi koulussa pitänyt opetella runoja ulkoa. Luettiin niitä kyllä. Kiva sivu ja kiva tarina!
Viltsu Mari sanoi…
Raijaannikki, se on kyllä ehdottomasti yksi suomalaisuuden ylpeydenaihe. Hieno teos.
Viltsu Mari sanoi…
Täti punainen, niin on. Kaunista.
Viltsu Mari sanoi…
Sari, voi sua onnekasta.

KUUKAUDEN SUOSITUIN POSTAUS :

Dermosil joulukalenteri unboxaus 0/24

Availin joulukuussa Dermosilin joulukalenterin luukkuja ja koska tämä kosmetiikkajoulukalenteri  on ollut vähemmän esillä blogeissa, päätin esitellä sen teille nyt tammikuussa.


Kyseessä on edullinen joulukalenteri verrattuna muihin kosmetiikkaa sisältäviin joulukalentereihin. Hintaa oli vain 40 euroa ja mielestäni rahan arvoinen laadukas paketti.

Monet muut vastaavanlaiset kalenterit maksoivat satasen pintaan. Hinnat toki määräytyvät sisällön mukaan. Dermosilillä tuotteet olivat edullisempaa ja suoraan ilman välikäsiä toimitettuna, ihan yhtälailla käyttökelpoista ja jännitys säilyi koko joulukuun aina aattoon saakka. Toki takakannessa oli sisältö kerrottu ja unboxauksia löytyy netistä, mutta pidin itseni mahdollisimman hyvin pimennossa siitä.


Ostin kalenterin itse, joten mistään blogiyhteistyöstä ei ole kyse. En siis hyödy millään tavoin kalenterin esittelystä.


Vaikka joulukuu onkin jo takanapäin, tulethan silti avaamaan luukut kanssani. Sisältö ei ole maitosuklaata ja tonttuleluja, va…