Haitarikirja ja muutama atc kerran elämässä asioineen

Haitarikirjassa eletään lauantaita, 21.2. 2014.

Aiheena VESI. 

Vettä on niin erilaista, etten saanut lähellekkäänkaikkea sivulleni mahtumaan. En haluaisikaan. Laitoin kuitenkin jotain eri vesistä tähän. 

He, joilla lapsivesi on tullut, ovat kenties saaneet kastaa lapsensa kastevedellä. Siinä on silmään tullut vedet ihan varmasti. Eikö?!

Toisaalla paistaa kuulemma aurinko, mutta meillä taivaalta satelee vettä. Vesipisarat muuttuvat välillä rännäksi, välillä lumeksi ja sitten taas vedeksi. Maa on sileä ja jäätynyt vesi liukas.

Yksi horoskooppimerkeistä oncvesimies, mutta se ei ole minun merkkini. Vesimies kaataa vesiastiasta vettä vesilammikoksi ja vesilammikko muuttuu puroksi, puro joeksi, joki virtaa järviveteen ja järvivesi meriveteen. 

Hanastakin juodaan vettä, uimahallissa uidaan vedessä ja pesuvesikin on erikiva olla olemassa. 

Vesi on ylellisyyttä ja se on siunausta!

...

Vaan niin on siunausta sekin, että olen nainen. Siitäkin huolimatta, ettei naisten ja miesten välinen tasa-arvo ole edelleenkään täydellinen. Naisen arvo on kaikkialla maailmassa enemmän tai vähemmän alempiarvoinen. Olen kiitollinen siitä, että asun ja elän Suomessa naisena. Olen myös äärettömän kiitollinen siitä, että rinnallani kulkee minulle sopiva, aivan ihana ja rakastettava nainen. Niin, olen monessa suhteessa siis alempi arvoinen joltain kantilta katsoen. Silti pää pystyssä kuljen. Olen ylpeä siitä, mitä olen. Teen kaikkeni, että osoittaisin olevani hyvä ihminen, arvostuksen arvoinen ja ehkä ennakkoluulojakin rikkova, positiivisesti. 

Kotilaiska kaipaili naisia atc-kortteihin. Mukaan lähdin tällaisen naisen kera:

Tämä iloinen veijari leikkii prinsessaa. 

Uusi tapa ajatella. 

Ei kaiken tarvitse olla niin vakavaa. Aikuinenkin voi hurvitella. Hassutella. Leikitellä. 

Popsia pastilleja ja pukeutua prinsessaksi.

Voi istahtaa huilaamaan, jollei jaksa niinkuinlapsena jaksoi. Sitten taas jatketaan.

Miksi häpeäisin ja piiloutuisin?! 

Meissä jokaisessahan asuu ikuinen lapsi!

Meillä jokaisella on toisella olkapäällä viaton enkeli...

...toisella olkapäällä istuu pieni piru.

...

Kerran elämässä tulisi tehdä se, mitä lapsena eniten halusi:

syödä viisi pussillista karamelleja, viettää koko päivä huvipuistossa, katsoa televisiota yömyöhään, hiiviskellä öisellä hautausmaalla... Muistatko vielä oman salaisen toiveesi?

En missään nimessä pystyisi syömään viittä pussillista makeisia, sillä kerralla syötynä yksikin pussi aiheuttaisi pahoinvointia. No, ok, sellainen minipussi menisi kerralla, jos ne olisi pakko kerralla nassuttaa. Mutta olen kyllä herkku-peppu-Viltsu! Voi hyvänen aika, jos pääsisin seisovaan herkkupöytään, missä olisi leivoksia, kakkuja, keksejä, vaahtokarkkeja, wienereitä, moussea, vanukasta, jogurttia, kuivattuja hedelmiä, tuoreita hedelmiä, kaakaota, limua, jäätelöitä.... Huh! Olisin ihan varmasti sen jälkeen ähkyssä!

Minulla on kaksi mahaa: Ruokamaha ja herkkumaha. Herkkumaha vetää aina!

sen sijaan tämä atc on jo varattu.

Olen ollut lapseni kanssa huvipuistossa koko päivän. Useammankin kerran. Kävimme yhdessä laitteissa ja söimme hattaraa. Pelasimme pelejä, narun vetoa, rulettia... Se oli sitä aikaa, kun olin työelämässä ja oli rahaa. Nyt huvipuistoni on leikkipuiston liukumäki, missä ei saisi aikuiset laskea. Mammathan tulevat nyrpistelemään heti nenänvarttaan jos aikuinen yrittääkään liukumäkeä kohti kavuta. Pitää siis käydä siellä pimeän aikaan! :D 

Telkkaria on tullut katsottua yömyöhään ja hautausmaa ei kiinnosta sinänsä. Olenhan pelkuri... ;)

Yksi unelmani oli lapsena saada sateenvarjo ja nousta sillä lentoon niinkuin Maija Poppanen elokuvassa. Lentää sitten satumaahan, missä on kaikkea ihanaa. Kerran tuulenpuuska ottikin minut syliinsä ja nousin ilmaan, mutta en minä kauas päässyt! En mikä mikä-maahan taikka 1001 yön satumaahan. Sen sijaan viime kesänä ilman sateenvarjoa pääsin unelmieni satumaiseen maisemaan Muruseni kanssa. Meidän kisukin oli matkassa mukana. Nyt meillä ei enää kisua ole. Voi kulta pientä. 

...

Kerran elämässä tulisi tervehtiä nokikolaria. Se tuottaa onnea!

Minullahan lapsuuskoti vaihtui monestikin. Yksi asia pysyi kuitenkin ja se oli se, että aina oli savupiippu ja nokikolari nuohoomassa. Sittemmin maailma kuljetti minut asuntokaupoille ja savupiippu se oli sielläkin kodissa. Eron jälkeem meni piiput ja nokikolarit. Olen kuitenkin kerennyt tervehtiä lukuisat kerrat aiemmin häntä. Siksi minä varmaankin olen nyt onnellinen. 

Tämäkin atc on varattu jo. 

Ihan huippua! Olen saanut muutaman askarteluprojektini valmiiksi ja pääsen piakkoin esittelemään taas jotain kivaa. Tai paria ainakin.. No, joka tapauksessa tulossa on niin kokonaan uutta kuin tuunattua uuteen käyttöönkin. ;)

Lisäksi nyt alkaa atc-hulinaa, sillä tilauksessa on niin suomalaista kuin kansainvälistäkin vaihtoa. 

Hyvä taas vaihdella kun kirje rinki loppusuoralla. Vielä pari odottaa kuortaan tietojeni mukaan. 

Kaunista unen aikaa!