D niinkuin Dreams

Jokaisella meistä on unelmia. Unelmat eli englannin kielellä Dreams. 
Minun unelmiani ovat mm. kauniit asiat. 

Halusin kerätä muutaman kauniin asian teillekin näytille. Ensin mietin, että laittaisin vain helmikuun musta valkoisia asioita, kuten Inspiration haastaa-haasteessa nyt on etsitty, mutta sitten päätin hieman värittää maailmaa. Laitan vaikkapa joka toisen mustavalkoisen, jokatoisen värillisen. :)

KAIKKI KUVAT LAINATTUJA!


Unelmiini kuuluvat mm. kauniin kirjaillut kumisaappaat. Minulla on perusmustat olemassa, sillä pohkeeni ovat niin paksut, ettei niihin saappaita yleensä saa mahtumaan, mutta onneksi ne mustat sentään sopivat. 



Yksi unelmistani, mikä liittyy pukeutumiseen, on se, että voisin hankkia vaatevarastoni vaatekaupoista kokonaisuudessaan ihan omannäköisekseni. Uusia, tyylikkäitä ja kauniita naisellisia vaatteita. 
Nythän suurin osa on lahjoituksena saatuja käytettyjä. Osa kuluneempaa, osa tiukkaa, osa ei ihan mun tyyliä, mutta parempi vaatteet, kuin vaatteetta. 
Minun tyyliini kuuluisivat mm. perus mustat suorat housut ja perus valkoinen kauluspaita. Niitä voisi yhdistellä erilaisten jakkujen ja puseroiden kanssa. Lisäksi sellaiset leveälahkeiset mustat kangashousut olisivat ihanat. 


Unelmieni vaatekaapista löytyisi selkeitä linjoja, väriä ja etenkin fuksiaa ja ruskeaa sekä röyhelöä ja oikeita muotoja korostavia, niitä huonoja puoliani peittäviä asuja.  Puhdasta sinistä ja vihreää ei olisi. Olenhan enemmän fuksian, ruskean ja musta-valkoisen kanssa sinut. Keltaista voisi olla ja lilaa. yhdistelmiä kyllä.


Ehdottomasti mustaa ja valkoista, tummaa harmaata löytyisi "my dream wardropesta". 
Ne vaan sopivat jokaiseen tilanteeseen, jokaiseen väriin yhdistettynä. tyylikkyyttä ja kauneutta. 

Lisäksi se kaikkein upein luomus...



Sitten joskus, kun menen naimisiin, hääpukuni ei tule olemaan valkoinen prinsessamekko. Se ei tule olemaan valkoinen häämekko. Hyvin todennäköisesti hankin kauniit juhlavat, mutta tavanomaisemmat vaatteet, joita voi pitää muulloinkin. eihän tässä varaa ole satojen eurojen mekkoihin. 
Mutta unelmissani se olisi jokin kuvassa olevien tyylinen. Värillinen, pitkä, erilainen. Ei mitään hulmuavaa prinsessa-kakkukoriste-härpäkettä, vaan hieman levenevä helma, pitsiä tai koristelua muuten ja saisi siinä pienet hihatkin olla. Tai huivi tai bolero. 
Lisäksi unelmissani haaveilen tiarasta, mutta se nyt ei mihinkään jakkupukuun kävisi. 
Todellisuudessa sormus tulee varmaan olemaan se kinkkisin juttu, sillä meidän kihlasormuksiin panostettiin ja ne ovat niin upeat ja näyttävät, että vaativat rinnalleen  tarkoin valitun sormuksen. Joko jotain hyvin kapeaa tai sitten korkeaa. Senpä näkee sitten joskus. 

Tässä nyt on vain osa unelmistani. Kenkiähän tuossa ei vielä ole ollenkaan, ei alusasuja, ei asusteita...
Voi jukra, jos joskus saisikin lahjakortin vaatekauppaan, jolla voisin toteuttaa vaatekaapin siivouksen. Tai edes sellainen stailaus, että yhden kokonaisuuden saisin uusiksi. 
Unelmia täytyy olla. Ne auttavat meitä jaksamaan. 

Unelmoikaa tekin!


Kommentit

RaijaAnnikki sanoi…
Unelmat ovat helmiä arjen ketjussa.
Anonyymi sanoi…
Mulla oli violetti pitsimekko ja tiera,ei se hullulta näyttänyt!
Nea
Jaana H-V sanoi…
Unelmista on pidettävä kiinni!
Mä haluisin nuo kumpparit!
Kiki sanoi…
Meitä naisia on niin kaikenmuotoisia, että se on outoa miten saapasfirmat ei tartu tähän markkinarakoon. Sitä ei tarvitse olla montaa kiloa ylipainoa kun on jo aivan turha yrittää kumisaapasostoksille. Onhan vaatteissakin D-mallistot ja Great Girlsit.
Vilimarika sanoi…
RaijaAnnikki: Minulla taitaa olla pitkä helminauha. ;)

Nea: Ei ole kokemusta, en tiedä varmaksi sanoa omalta kohdalta. Riippuu niin vaatteista ja kampauksesta.

Jaana H-V: Juurikin näin. Ilman unelmia ei olisi saavutettavaakaan.

Kiki: elä muuta virka! Ja laihoillakin voi olla turvotusta tai muuten vaan paksut kintut. Se on niin hassua, ettei suomalaisille ole normaalikokoisia kenkiä! On vain kapeita missijalkoja ajateltu.