Uutta! Hassua!

niinhän se on, että me itse olemme oman elämämme sankareita. Sen kertoo myös tämä atc-korttini.
Kierrätyspahville tehty kortti sisältää yksistään kierrätysmateriaaleja. Taustalla on saatu kirjansivu-paperituloste. Kuvat samaten tulosteita, saatuja nekin. Kuminauha kiertää korttia omista lokosistaan ja tuo kumppari on jämää koruilusta. siima, se kalastustarvike siis, päätyi palasena kumppariin ja siihen sitten kiinni pieni lakattu kivi, pari helmeä ja tähteä. Kaikki saatuja. 
Halusin alalaitaan ruskea-valkea-musta-sävyistä nauhaa, mutta eihän mulla ollut sellaista. Siispä valkoisesta nauhan pätkästä Distress markereilla värjäämään sopivaa väritystä. Grauh!
Hero of the story.


Kävimme ruokaostoksilla ja törmäsin aakkos-leimasinsettiin. Ihan tavallinen, ei mikään laadukas mustetyyny, mutta kuitenkin. Saahan sitä tyynyä sotata vaikka korttien reunoihin. Leimasimet itsessään kivan kokoisia aakkosia. Juuri sopivat tarpeisiini ja etenkin, kun minipienet aakkoset saivat jo uuden kodin, vaikkakin niistä puuttui kirjain i. tämä setti maksoi 5 euroa, joten ei ollenkaan paha.

Posti toi "Tuulan" lahjoittaman hassun lahjan, mutta ei ollenkaan pahan. Nimittäin imetystyynyn! 
Nyt siellä mietintämyssyt päällä tietysti ja kysymysmerkit sinkoilevat, että mitä ihmettä se Viltsu tuolla tekee?! 
Mutta minäpä kerron teille tämän ilouutisen!

Kokoa tuolla tyynyllä on sen verran, että yltää ympärilleni hyvin. Ei, en laita sitä etupuolelle, enkä imetä yhtään ketään, joten ne roolileikit saatte unohtaa. :D tämä on niinkin tylsää asiaa varten saatu, kuin selkänojaksi sohvalla istuessani. :D
totta! Kun istun, selkään koskee. Tämän tuen ansiosta saan lisäaikaa. Tukee, pitää kasassa pystyssä ja on silti mukava. Kuin nojatuolissa olisi. Todella kätevä, helppo apulainen. Tämän hoksasin sairaalassa kuntoutuksessa ollessani. sitten etsiskelin, enkä löytänyt kuin kalliita, 50-70 euron hintaisia. Ei kiitos!
tuulalta kyselin, mistä sai omansa, siis ihan oikeasti imetystyynyksi tarkoittamansa tyynyn. Hänellä kun on ihana pieni päivänsäde. 
siitä se Tuula sitten sai ajatuksen ja yllätti minut ostamalla ja postittamalla tämän minulle!
Että sellainen tarina ja todella innoissani olen tästä lahjasta, ylläristä! 
Nyt vain tappelen kissan kanssa, kumpi kerkeää tuohon "pesään" istahtamaan. :D

KIITOS PALJON, TUULA!

Kommentit

Maca sanoi…
Näppärän näköinen tyyny. Voisi olla kokeilemisen arvoinen, kun selän takana on aina oltava tuki minullakin.
Onpa hyvä tuo tyyny ja hyvä idea käyttää selkätukena.
Minäkin aloitin haasteet, käy kurkkaamassa.
Laitoin aikaisemmin mainoslinkin arvontaan atc-korttivaihdon loppuun. Käykö se.