Langennut enkeli?
Tänään kävimme pienen reissun tekemässä. Juu, siis reissut ovat kivoja, mutta eivät nämä tällaiset viralliset toimitukset. Pyh. Meinasin kesken päivää poistua paikalta vessan puolelle, kun aamupalana nauttimani räiskäle mansikkahillolla meinasi kurkistaa suun kautta ulkopuolelle. Vaan siinä tiedostaen asiat, siirsin samalla ajatukseni pöytäliinan koukeroihin ja omaan hengitykseenikin ja sain kuin sainkin hillittyä olotilaani loppuun saakka. Pahoinvointi on osa elämääni. Jatkuvasti. :(
tuo risti-kuva ei kyllä ole asian kanssa missään kytköksissä. Tuon kuvan otin tässä viime viikolla, kun kävimme tonkimassa taas muutaman kiven ja kannon kolosen. ;) samalla lankesimme ristin juurella lähes makuuasentoon. ;) Mutta enempää en voi kertoa, koska mahdolliset muut samojen hommien tekijät eivät saa saada liikaa vihiä ja toisaalta ei-geoilijat eivät saa saada vihiä siitä, mistä tuhota kätköpurnukat. Kaikkeen sitä pääseekin tässä harrastuksessa. :)
Oi, tänään sain postitse ihanuuksia! Kuvaa en ole vielä ainakaan ottanut, mutta tuli Taika-lehti, nauhoja, kuvia, koristeita, kakkupapruja... Kiitos mm. Korttisirkus TAAS! Lisäksi kävimme ruokaa hakemassa lähiSubista, koska siellä oli kaksi yhden hinnalla, joten ei tarvinnut ruokaa enää laittaa. Ja kipastiin pikaisesti Tigerissäkin ja sieltä sain mukaani koruiluun kaikenlaisia tarvikkeita ja Clas Ohlsonilta vielä koukkuja... juu-u! Koruiluun! :D
Nyt Murunen rapistelee sipsipussin kera eteisessä, joten menen osingolle.
Moro!
P.s. Tiedote! Tänään lähti postia tulemaan taas!
Kommentit