Ahkerana illalla
P*skiksessa haastettiin tekemään Easel-kortti. Vastikää tein yhden, sen syksyisemmän pöllö-easelin. Nyt sitten halusin haasteeseen tehdä hieman keväisemmän.
Kerrottakoon, että tässä kortissa suurin osa tarvikkeista on otettu kierrätysmateriaaleista.
Korttiin olen käyttänyt kirjan sivua, lehtileikkeitä, jämäsilppua, koristeesta irronnutta sydäntä... Kukkaset olen saanut lahjoituksena. Samoin timangit.
Hmm.. Korttipohjan ja tuon ylälaidassa olevan tarranauhan olen sentään ostanut ihan kaupasta. Kyllä kierrättäenkin saa siis kaunista!
Tästä ei selviä ilman toista drinkkiä! Hyvää synttäriä!
*
Kortistossa sen sijaan haasteen aiheena oli tee-se-itse-kukka.
Mietittyäni sopivaa materiaalia ja tapaa tehdä kukka päädyin siihen, että kukkani olisi nappi suoritus tai nappi olisi kukka suoritus.... siis... että napeista kukaksi.
Kortti on simppeli, mutta enempää ei tuohon tarvita. Kukka, joka on siis tehty napeista, 17 nappia kaikenkaikkiaan, riittää kortin "kuvaksi". Kierrätys on tässäkin kortissa etusijalla.
*
Lisäksi iltapäivän puuhiin kuului mm. merkkihommat, pakkailut ja pakkausten tekeminen.
Lisää, lisää, lisää....Ja kaikki merkit menneet tällä hetkellä. Vielä on kuitenkin matskua jäljellä tehdä muutama lisää.
Ja tilausten mukaan pistin kierrosmerkit kaupan päälle. :)
*
Deco-puuhaakin olen tehnyt. Irtosivuja tilauksena.
Hieman romanttisempaa ensialkuun. Ruusuja, kukkia, kimallusta...
Ja sitten vielä vähän lisää romantiikkaa tummemmissa sävyissä.
Kirjoitin itse runon tuohon vielä kaiken kukkuraksi.
Näissäkin töissä kierrätys on A ja O.
Mitään ei heitetä pois, mitään ei tuhlata turhaan. Kaikkea voi käyttää uudestaan! Ja uudestaan! Ja vielä kerran uudestaan!
Ystävä
tuulessa ja tuiskussa,
yksin kulkiessani.
Vain muistoissa
sinun hymysi.
Ystäväni.
Viltsu
Kommentit