Siirry pääsisältöön

Tunnustus


Sain tällaisen tunnustuksen, jossa pitää kertoa 7 asiaa itsestäni samalla. Jotain sellaista, mitä en ole vielä kertonutkaan. Hmm... Mistähän aloittaisin?

1. Minun yksi paheistani on puolukkasurvos/hillo. voisin syödä sitä vaikkapa lusikalla suoraan purkista, jos viitsisin. Laitan sitä vähän joka ruualla lautaselle ja ison läjän. Suosikkejani ovay Ikeasta saatava puolukkahillo ja Pirkan myöskin.

2. En ole koskaan lasketellut! Olen siis laskenut mäkeä, mutten niitä laskettelusuksia jalkaani viritellyt ja sitten alas laskenut. Se on monille sellainen hiihtolomajuttu ja vaikka nuorempana testattu, mutta minä en sitä ole koskaan tehnyt.

3. Kun aamulla herään, ajattelen ensimmäiseksi yöllisiä uniani, sitä miten nukuin. Sitten alan ajatella jotain kaunista. siis edelleen maatessani sängyssä. Ajattelen, mistä olen kiitollinen ja mikä minulla on hyvin. Mitä kivaa voisin tänään tehdä. sitten vasta alan kuunnella vointiani, jotta pääsenkö sängystä ylös heti vai odotuttaako vielä tovin. Näin saan aamun alkamaan paremmin ja olen hyvällä mielin hereillä.

4. Minulla oli kokeiluna parin kuukauden ajan sellainen luontaistuotevalmiste, minkä piti auttaa korjaamaan nivelrikkoa. Se valmiste on tehty äyriäisten kuorista. No, tänään se valmiste sitten loppui kokonaan enkä osta enää uutta satsia. Eli kolme pilleriä vähemmän on dosetissa lääkkeitä! syy siihen, miksi en osta enää, on se, että lääkäri, joka nuo määräsi, ajatteli varmasti ihan hyvää, mutta ei loppuun asti. Tuo tuotehan saattaa auttaa pienissä nivelrikoissa, kuten polven tai sormen rikkoutuessa. Ei tällaisissa suuremmissa ongelmissa. Eli käytin turhaan 2 kk sitä ja maksoin turhaan vajaa 50 euroa! Onpahan kokeiltu. ei tuonut apua.

5. Nukkumaan mennessäni katselen hetken tähtitaivasta, katossamme olevia hohtavia tähtösiä, ennenkuin nukahdan. Ja samalla ajattelen jotain kaunista. Päivän tapahtumia. Haluan nukahtaa hyvään ja levolliseen uneen. Ei se aina toimi, mutta yleensä.

6. Olen tehnyt päätöksen, että vaikka kuinka tukkaa meillä onkin, joka kuukausi on kummankin meistä saatava jotain pientä hemmottelua. Olkoon se sitten vaikka leffassa käynti tai parin euron helmipussi kummallekin. Joka tapauksessa jotain ylimääräistä! Ja jotta se onnistuisi, on tehtävä enemmän kauppoja ja jotta taas se onnistuisi, on yritettävä enemmän ja enemmän. On se sen arvoista sitten. Kannattaa siis kurkistella Inspis-kauppaankin tai siellä inspis-kaupan lopussa olevaa kirppistä. :)

7. Toisinaan selailen kuvastoja tai nettikauppoja. Katselen, mitä haluaisin ostaa, jos olisi varaa tai asunto sellainen, että kaikki sisustusjutut kävisi sinne jne. Sitten suljen kaupan esitteen ja ajattelen, että olen onnellinen ilmankin niitä. Näin saan sekä mielikuvamatkailua ja shoppailua sekä rahat pidettyä tallessa. No joo, ei tule uutta kotiin, mutta mielikuvissa sisustus on vaihdettu ja vaatetus uusittu ja sitä rataa. :)


Nyt sitten jaan tämän saman tunnustuksen kolmelle blogille, jotka ovat:


1. "Miran näperrykset"
2. "Tilkkutiinan koti ja nukkekodit"
3. "Eleonoran kortit"




Ja teidät sitten haastan samalla kertomaan itsestänne sen 7 asiaa. :)

Kiitos Bikke!

Kommentit

KUUKAUDEN TOP 3

Hyvän mielen kortit + ARVONTA + ALEKOODI

Mitä sinä haluat elämältäsi?
Oletko onnellinen ja voitko henkisesti hyvin? 


Hyvän mielen kortit toimivat sekä yksistään että erinomaisesti hyvän mielen vuosi-kirjan kanssa. Hyvän mielen vuosi on inspiroiva tehtäväkirja, joka tarjoaa tehtäviä hyvän mielen taitojen harjoitteluun viikottain vuoden ajan. Korttien avulla voi harjoitella 53:a hyvän mielen taitoa, jotka esitellään Hyvän mielen taidot -kirjassa.

Vuodenkaan jälkeen kortit eivät todellakaan jouda roskiin, sillä näitä kortteja voi käyttää niin kauan, kuin vaan kortit ehjinä pysyvät. Ihan heti eivät piloille mene säilytysrasiassaan ja kevyen lakkapinnan ansiosta.Myös kirja kannattaa säilyttää ja hyödyntää uudestaan aina, kun haluat virkistää muistiasi kirjan aiheissa.


Maaretta Tukiaisen upeat ajatukset ja Krista Keltasen kuvitukset yhdessä luovat ihastuttavat, värikkäät ja isokokoiset hyvän mielen kortit. Kortit koostuvat tunnelmallisesta valokuvasta ja vahvistuslauseesta. Yksi pakka sisältää 53 korttia ja mukana on myös ohjekortt…

Syyskuun ARVONTA

Tässä se nyt on. Syyskuun arvonta. Montaa päivää ei arvonta kerkeä voimassa ollakaan, mutta kivahan se on välillä pitää pikaisempikin arvonta ja saada voittaja selville nopeaan. Palkinto on minun itseni ostama apteekista, joten sponsoreita tässä ei ole. Kerron silti tuotteesta hieman, jotta tiedät, mistä on kyse.
Se, miksi tämän tuotteen halusin palkinnoksi hankkia, johtaa juurensa omista kokemuksistani. Jos itse koen jonkun tuotteen tai asian hyväksi ja minua auttaneeksi, niin tokihan tahdon tarjota sinullekin mahdollisuuden tutustua sellaiseen.


Palkinto on täysikokoinen vaahtoamaton Salutem-hammastahna. Minulla on niin herkkä suu, etten tavallisia tahnoja voi käyttää laisinkaan, joten nämä vaahtoamattomat ovat tulleet tutuiksi. Nyt kun löytyi kotimainen tuote, oli pakko sitä testata ja sitten hommata palkinnoksikin yksi tuubi. Sinä voit siis olla pian se, jolle tämä lähtee!


Salutem-erikoishammastahna ei sisällä mitään ylimääräistä. Ei makuaineita, väriaineita, vaahtoa muosostavaa …

Keskimmäisen kutsu

Kesä on kaunista luontoaikaa, mutta niin on syksykin. Haaveilin kauan kunnollisesta järkkäristä, ja kun se vihdoin mahdollistui reilu vuosi sitten, olen innoissani ollut kuvaamassa luontoa ristiin rastiin. Tänä syksynä pakkasimme makuupussit, ruokatarvikkeet ja kameralaukun matkaan ja lähdimme kuvausmatkalle noin 100 kilometrin päähän järven rannalle, jossa tiesimme oleilevan ja asustelevan majavia, laulujoutsenia, kurkia, ilveksiä ja jopa karhujakin. Unohtamatta muitakaan luonnon asukkeja. Suurempiin petoihin emme törmänneet, onneksi, mutta lintuja ja erilaisia ötököitä senkin edestä tuli meitä vastaanottamaan ja majavathan ne pitivät meitä puuhakkaina patojensa kanssa. Nyt pääset katsomaan kuviani tältä Keskimmäisen kuvausreissulta.


Ihan ensimmäisenä meitä tervehti ovelan näköinen ruskea perhonen. Hyvin oli tuttavallista laatua eikä välittänyt laisinkaan siitä, että autosta purimme tavaramme mökkiin ja kuvasin häntä useammankin kuvan verran. Kyseessä on Pietaryrttisulkanen.


Sillat h…