Siirry pääsisältöön

Lapsuuden unelmista tuli totta

Silloin kun minä olin pieni, minulla oli haaveita, mikä minusta tulisi isona.
Minä halusin tulla äidiksi, lääkärin hoitajaksi, prinsessaksi, ulkomaalaiseksi ja kaupan tädiksi.



Äiti halusin olla sen takia, että tykkäsin itseäni pienemmistä lapsista jo ihan pikkuisena ja leikin paljon nukeilla. Itseasiassa nukkeleikit jäivät vasta kuudennen luokan loppupuolella. Lisäksi äiti saisi käydä kaupassa ja käyttää rahaa. Äiti saisi valita ostoskärryyn kaikkia niitä elintarvikkeita, joista itsekin pitää ja valikoida kauniita pakkauksia. Äiti olisi rakastettu ja äiti olisi se, joka osaa ja on tärkeä.

Haaveilin jo pienenä, että minulle tulisi paljon lapsia. Vielä aikuisuuteenkin vartuttuani haaveissani oli suurperhe. Ensin ajatus oli kahdestatoista lapsesta. Kaikki mahdollisimman pian, sillä ajatus oli, että lapset tulisivat ennen kuin täyttäisin 35 vuotta. Silloin jaksaisin hoitaa heidät kaikki ja kaikilla olis leikkikaveria omasta takaa. Ja kun nuorin olisi 20 vuotias, olisin vielä itsekin suht nuorekas.

Isona minusta tulikin äiti.Voi sitä iloa ja riemua! Minä olen ÄITI! <3 Suunnitelmat suurperheestä jäivät kuitenkin. Keskenmenoja ja lapsettomuutta. Tieto kuitenkin siitä, että minä OLEN jo äiti! <3

Oli aika hyväksyä tosiasia, että suurperheen sijaan minulle oli annettu yksi lapsi. Se yksi lapsi on itsessään ihme! Minulle on annettu lapsi lahjaksi ja elämääni iloksi. Sen sijaan, että olisin jäänyt täysin paitsi tästä haaveestani.

Vauvakuumeet jatkuivat aikansa, mutta iän kartuttua olen antanut periksi ja nyt en enää jaksaisikaan vauvoja ja lapsia. Riittää, että saan olla silloin tällöin kummilasteni kanssa. Ja sitten joskus jos lapseni saa lapsia. Tai yhden. Jos vaikka.

Minä sain unelmastani totta! ÄITI!




Lapsuuden haaveista prinsessa oli yksi niitä haaveita, joista joutuisin ikuisesti vain haaveilemaan, enkä voisi olla oikeasti prinsessa. Mutta tarkoittaako se sitä, etten voisi olla sitä millään tavalla? 

Prinsessa halusin olla sen vuoksi, että prinsessat ovat kauniita, herttaisia, hyväsydämisiä ja auttavat toisia. Prinsessoiden elämään kuuluisi kauniit esineet ja vaatteet ja vaaleanpunainen linna. Prinsessa järjestäisi hyväntekeväisyysjuhlia, auttaisi heikompia, hoitaisi kaunista lemmikkiään ja olisi rakastettu. 

Muistan kuinka lapsena minulle sanottiin, että olin isän ja äidin sekä sisarukseni pikku-prinsessa. Opiskeluaikoinani eräs opettaja heitti ääneen minua katsellessaan: "Sinä olet kuin prinsessa!". En ole mikään pinkkiin ja suuriin kellohameisiin pukeutuva vaalea neito. En siro ja pieni. En vilkuta sievästi enkä niijaa tervehtiessä muita. Mutta jollakin tavalla se prinsessa asuu silti minussa sisälläni. 

Sukuni on pitänyt huolen siitä, että saimme kyllä tarvittavat käyttäytymismallit. Voi apua! 
Elän kuitenkin enemmänkin Tuhkimon elämää, kuin satumaisen hohdokasta juhlaa pinkissä lasilinnassa. Minulla ei ole varaa kurpitsavaunuihin tai salonkeihin. Ei ihaniin kenkävalikoimiin tai hyväntekeväisyysjuhlien järjestämisiin. Mutta minulla on paljon sellaista, mitä oikealla prinsessallakin olisi ollut lapsuuden unelmissani.

Minulla on se kaunis lemmikki. Minulla on suuri ja hyvä sydän. Minä tunnen tällä etkellä olevani rakastettu. Minulla on paljon parempaa, kuin kulissit ja materia. Sitä paitsi, olenhan minä Muruselle prinsessa. ;)


Jostain kummallisesta syystä unelmoin lapsena, että olisin ulkomaalainen. Olisin vierasta kieltä puhuva, eksoottinen ja erivärinen. Olisin mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen ihminen. Mutta miten se olisi mahdollista?

Nyt aikuisena tuo haaveeni lapsuudesta muistui mieleeni ja naurahdin. 
Minähän olen ulkomaalainen! Ja minähän puhun äidinkielenäni eksoottista, vierasta kieltä! Näytän aivan erilaiselta kuin muut. Olen tutustumisenarvoinen ihminen ihan itsessäni, kaikkine piirteineni ja olemisineni. 

Kaikkihan riippuu vain siitä, mistä katsotaan. 
Meille jo ruotsalainen on ulkomaalainen. Ruotsalaiselle suomalainen on ulkomaalainen. Suomessakin on ulkomaalaisia ja lisäksi ihan jokaikinen suomalainen tai ulkomaalainen on tutustumisen arvoinen. Olemme jokainen yksilöitä. Ainutlaatuisia. Täytyy vain osata katsoa hieman laajemmalta.




Meillä kaikilla on varmasti ollut unelmia siellä lapsuudessa ja joillakin vasta myöhemmässä vaiheessa.  Me voimme kulkea haaveillen tai sitten haaveista tehden totta. riskejä täytyy joskus ottaa. Joskus kokea jotain suuria muutoksia, jotta uskallamme, kenties puuttuu jokin viimeinen potku persuuksille? Joka tapauksessa haaveita on ja saa olla. Ja haaveita kannattaa myös toteutella. Elämä on paljon kauniimpaa, kun saavutamme sitä mielihyvää, minkä saamme omien haaveidemme toteutuessa.

Minun, pikku-lapsen, haaveeni olivat kaikki siihen suuntaan, että olisin hyvä, hyväksytty ja tarpeellinen. Että minutkin huomattaisiin. Kelpaisin jonnekin. Sitähän se kaikki oli loppujen lopuksi. Samalla piilotettuna kauniisiin asioihin ja kiinnostaviin ammatteihin. Ja samaan aikaan myös minuutta. Sitä, mitä haluan elämältäni.

Minun haaveeni toteutuivat. Ne mahdottomiltakin kuullostaneet unelmat. Ei sitä aina tarvitse päätyä sinne Disneyworldiin satuprinsessaksi tai naapurimaan prinsessankaan tilalle. Jotkut haaveemme realisoituvat ajallaan. Tärkeintä on, että uskallamme elää omia haaveitamme. niitä, millä on oikeasti merkitystä.


Kommentit

  1. Tätä kirjoitustasi oli tosi kiva lukea. Vaikka siinä oli surua, mutta myös elämän iloa ja itse elämää elettynä, arkipäivisin ym. aikoina.
    Näin se on, unelmia meillä jokaisella on, jotkut täyttyvät, ja useimmin ei.Mutta saa olla kiitollinen ja onnellinen mitä tällä hetkellä on, se on tärkeintä.
    Hyvää alkavaa v. 2013 sinulle.
    Kiitos vierailustasi blogissani.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Hei, lukijani! Ihana, kun olet siinä!
Mitä mieltä olet tämän postauksen sisällöstä?
Jätä minulle kommentti.
Myös moikkaus riittää.
Silloin tiedän sinun käyneen täällä.
Tulethan toistekin!

KUUKAUDEN SUOSITUIN POSTAUS :

ARVONTA ja Suomalainen SISU esittelyssä

Ihana auringonpaiste luo jo keväisen timanttihunnun hangille. Odotan jo kovasti lintujen paluuta Suomeen ja sitä ihanaa sirkutusta, johon herään aamuisin. Uskon lintujen omaavan mielettömän määrän sisua voidakseen matkata ilmojen halki tuhansia ja tuhansia kilometrejä. Ei se helppoa ole tuulessa ja myrskyssä, paahteessa tai nälässä.

Odotan myös innolla tulevaa, sillä nyt on otettu magneettikuvat koko kropastani päätä ja varpaita lukuunottamatta. Jos niistä saan selvyyden, voi tämä kevät olla minulle, meille Murusen kanssa, uuden elämämme alku. Katsotaan, josko suomalainen sisu palkitaan.

Uskon, että myös sinä olet tarvinnut elämässäsi sisua joskus ja että sisukkuutesi on palkittu.

Haluatko kertoa minkälainen viimekertainen sisu-kokemus sinulla on takana?! 


Suomalainen sisu on kiehtonut minua aina. Se on etuoikeutemme ja vahvuutemme, jonka olemme saaneet syntymälahjaksi. Kaikilla suomalaisilla se on ollut, on nyt ja tulee aina olemaan.  Mutta mitä sisu tarkoittaa? Miksi sille ei ole yht…