Tammikuun huonot päivät

Perhoset eivät näe siipiään. 
Ne eivät tiedä, kuinka kauniita ovat. 
Me ihmiset olemme samanlaisia. 
Vaikka kaikki muut näkisivät kauneutemme, 
me itse emme sitä välttämättä huomaa. 

Lukijoiden kannustus ja toiveet ovat saaneet minut tekemään päätöksen, että jatkossa noin kerran kuussa kirjoitan niitä ei niin positiivisia kuulumisia tai ajatuksiani. Eihän elämäni pelkkää ruusuista ole pinkkien hattarapilvien lomassa. Jokaisella on huonot päivät ja vaikeat hetkensä. Silti mitään valitus- ja voivotusblogia tästä ei tule! Ja koska jotkut taas eivät tahtoisi blogeista lukea yhtään negatiiviseen viittaavaakaan, pyrin otsikoimaan nämä niin, että voit halutessasi ohittaa ja jättää lukematta. Reilua minusta. 

Yleisesti ottaen tammikuu on lähtenyt käyntiin oikein hyvin ja inspiraatio ja into ovat oikein hyvällä mallilla tekemään kaikkea uutta, oppimaan ja haastamaan itseni. Mutta kuten arvata saattaa, kroppa pistää hanttiin sen minkä kerkeää. Onneksi kuitenkin levossa on helpompaa olla, kuin viime vuonna vaikkapa. Mutta se, kun en voi tehdä asioita kuten tahtoisin, se turhauttaa ja se kysyy minulta vahvaa luonnetta. 

Minulla kaikki tapahtuu hitaammin, kuin terveillä. En voi edes kylkeä kääntää samaa vauhtia, mitä terve sen tekisi. Saatikka, että nousisin ylös seisomaan tai että kävelisin tai mitään muutakaan. Jokainen liike on kuin hidastetussa elokuvassa. Ja kun toiset tekevät asiat minua nopeammin, joutuvat odottamaan ja voivat jopa turhautua siitä, että minä en saa asioita tehdyksi sitä vauhtia, kuin he, se minua turhauttaa entisestäänkin. 

Lisäksi elämä kovan kivun kanssa 24/7 ja siihen kovien kipulääkkeiden käyttö lievittämään, saavat myös ajatukseni hitaammaksi. Ajattelen kyllä suht selkeästi, enkä missään lääketokkurassa sinänsä ole, mutta muistini pätkii jonkin verran, etenkin lähimuisti. Lisäksi se, mitä nyt pitäisi tehdä. Mitä enemmän vaatimuksia, ajateltavaa ja hoppua, sitä enemmän olen "lukossa" ajatusteni kanssa. Jokin ihan arkinenkin asia saattaa vaatia ponnisteluja. Tai jäädä puolitiehen. Tiedän, olen lääkärien kanssa jutellut, että tämä johtuu nimenomaan siitä, että lääkkeet aiheuttavat haittavaikutuksena tällaista ja tietysti osaltaan elimistö keskittää voimansa selviytyäkseen kivuista ja elämisestä yleensäkin. Mietin väkisinkin välillä, kuinka helpompaa olisi olla lääkkeettä ja terve. 

Arvatenkin hidasliikkeinen ja hitaammin ajatteleva ja huonommin muistava joutuu sen eteen, ettei yksinkertaisesti aina jaksaisi. Saatikka, jos toiset turhautuvat siihen, ettei toi nyt vaan tee niinkuin pitäisi. Ole niin nopea, joutuisa. Pitääkö "kaikesta" sanoa... Juu, ei pidä. Ei kaikesta, mutta kyllä, toisinaan tarvitsen enemmän apua arjessa. 

Viikonloppu on ollut minulle jotenkin raskas. Olen turhautunut enemmän, kuin normaalisti. Olen kuluttanut energiaani siihen, että tekisin enemmän ja paremmin, keskittäisin ajatukseni vahvemmin, mutta silti jokin pieni piru olkapäälläni kihisee innoissaan, että " et ole tarpeeksi", "tee näin, äläkä noin". Ja niin hommat menevät reisille. Asioita on mennyt hyvin, olen ollut reipaskin, mutta silti viikonloppuna olen nähnyt itseni huonommassa valossa, mitä koko totuus olisikaan. Ne epäonnistumiset painavat päälle vahvemmin ja se kuluttaa entisestään energiaani. Epäonnistumisten varjoon jää kaikki onnistuminen ja oikein tehty. Koin viikonloppuna olevani melkolailla pohjasakkaa olematta sitä oikeasti. 

Kyllä minä tiedän, että olen hyvä ihminen ja riittävä ja tarpeeksi. Eihän se siitä ole kiinni. Tulee vaan niitä hetkiä, kuten varmaan jokaiselle, terveellekin joskus, ettei koe olevansa tarpeeksi hyvä. Eikö meistä jokainen ole joskus maassa!? Ei tämä siis mitään vakavaa ole. Parin-kolmen päivän mittainen voimattomuudentunne vain. Ja yksi tällainen syy-seuraus oli blogin totaalinen sekoaminen. En tiedä, näkyikö se muille, mutta sivupalkkini katosi, alaosa blogista oli oikealla ja osittain piilossa ja vaikka kuinka yritin muokata ja vaihtaa blogipohjaa, mikään ei auttanut korjaamaan sitä. Tein jopa kokonaan uudestaan koko pohjan ja asetukset. Vasta nyt blogi on niinkuin pitääkin ja se bugi poissa. Tuntikausia muokata ja korjata, eikä vaan onnistu...Argh! 

Tänään yritän taas saada itseni hymyilemään ja teen asioita, joista saan virtaa ja hyvää energiaa. Tammikuun huonot päivät ovat toivon mukaan tässä ja nyt on vain hyviä ja hienoja päiviä edessä. Toivotaan, että seuraava alavireinen hetki tulee vasta aikaisintaan ensi kuussa, jolloin tulossa seuraava huonot päivät-postaus. Entäpä jos huonoja päiviä ei olekaan kuukauden sisällä, mistä sitten kirjoitan?! Jaa-a... Jää nähtäväksi. 

Kaunista ja energistä viikkoa ja päivää sinulle ihana, joka jaksoit lukea myös näitä huonompia hetkiäni.