Enkelilleni, osa 2

Kirjoitin vuonna 2012 blogissani Enkelistäni. Halusin osoittaa kunnioitusta silloiselle avopuolisolleni, nykyiselle aviopuolisolleni. 

Nyt vuosia myöhemmin, "Kataja Ry"n kautta minut haastettiin kehumaan puolisoani uudemman kerran.  #kehukumppania haaste lähetettiin sähköpostilla minulle.

Haluan tottakai kertoa, kuinka tärkeä puolisoni on minulle. Näitä asioita ei vaan voi sanoa liian usein ja liian moni sortuu puolisoaan arvostelemaan negatiiviseen sävyyn, etsitään epäkohtia ja jopa haikaillaan naapurin aidan yli vihreämpiä laitumia. Minusta ei ole sellaiseen. Ei ole tarvetta edes. Olkoon tämä kirjoitus nimeltään Enkelilleni, osa 2.

Jotta se ensimmäinen osa palautuisi mieleen, poimin tähän muutaman oleellisen asian mukaan. Toivon, että samalla kun luet tätä postausta, mietit omaa puolisoasi tai seurustelukumppaniasi ja niitä asioita, jotka hänessä ovat sinulle tärkeitä. Miksi olette yhdessä?! Mistä olet hänessä ylpeä?

Tunnen sisäisen voimavarani kasvavan hiljaa, pienissä sykleissä, kuin itsestään. Jokainen sydämen lyönti antaa minulle lisää voimaa jaksaa, lisää voimaa elää. Nauttia tästä päivästä ja iloita. Iloita siitä, että olen olemassa. Iloita siitä, että saan nähdä tuon lumisateen ja vaihtuvat vuodenajat ja iloita siitä, että saan olla minä. Juuri minä ilman mitään esittämisiä. Olen innostunut, inspiroitunut, toiveikas ja halukas tekemään jotakin uutta. Kokeilemaan taitojani. Askartelemaan kaunista.

Noilla sanoilla aloitin vajaa 3 vuotta sitten kirjoitukseni. Katson nyt ulos ja maa on valkoinen. Kevät tekee tuloaan ja auringonsäteet kajastavat ikkunasta sisään. Istun sohvalla rakkaani sylissä. Minulla on taas kipujen sinfonia käynnissä ja kyyneleet huuhtovat hikikarpalot poskipäiltäni vierähtäessään rakkaani paidan rinnuksille. Rakkaani ei valita, ei kiellä. Hän pitää sylissään, silittää hiljaa hiuksistani ja puhuu rauhoittavalla äänellä lohduttavia sanoja. Enkelini on paras lohduttaja, hän on ymmärtäväinen ja hän löytää aina ne oikeat sanat. Hänen silityksensä on keveä helpotus, takuuvarmaa lääkettä ja hänen sylinsä täynnä rakkauden energiaa. 

Kun katson taaksepäin menneisyyteeni, näen pimeää. En saanut olla minä. En toteuttaa itseäni tai unelmiani. Vain pieniä hetkiä iloa ja onnea. Enemmän mustaa ja synkkää, kuin yhden ihmisen koskaan tulisi joutua kärsimään.
Miksi? Miksi minä? Sitä en ehkä koskaan saa tietää...

Siksi, juuri siksi haluan mennä eteenpäin. En rynnätä suinpäin syöksyen uuteen, vaan hiljaa, harkiten ja riskejäkin ottaen. Nauttien jokaisesta päivästä ja nauttien jokaisesta uudesta seikkailusta, joita sanotaan viikonpäiviksi, elämäksi.

Suhteemme on minulle kaikista kaunein seikkailu ja tarina, josta haluan kertoa sinullekin. Tämä tarina saa minut hymyilemään edelleenkin ja tuntemaan, että olen saavuttanut elämässäni jotain suurta. Aidon rakkauden, oikean perheen, onnellisuuden.

Niinä päivinä, kun voin paremmin, olemme yhdessä ulkona ja seikkailumme voi olla vaikkapa kävelylenkki puistossa. Minulle tärkeää on tallentaa kauneutta ympäriltäni kameralla. Sekin on mahdollistunut enkelini ansiosta. Ja hän pysähtyy aina odottamaan minua. Hän ei koskaan hoputa, ellei oikeasti ole siihen aihetta.

Palataan vuosia taaksepäin, olimme juuri  alkaneet seurustella. Seisoimme rannalla sylikkäin katsellen järven ulappaa. Oli tyyni järven pinta, kesäilta ja rakkautta ilmassa. Lokit kaartelivat yläpuolellamme ja kirkuivat toisilleen. Näin yhden lokin kauempana koivun rungolla istumassa siinä ilta-auringon kajossa. Katsoin hiljaa ja huokasin syvään; "Jos minulla olisi kamera, kuvaisin tuon lokin. Se on niin kaunista".

Se hetki meni ohi kohta ja samoin monta muutakin hetkeä. Ehkä kuukausi eteenpäin tuosta, sain enkeliltäni etukäteissynttärilahjan. Avasin laatikon vapisevin käsin  innoissani. Ensimmäinen lahja häneltä! Olimmehan tutustuneet vasta reilu kuukausi aiemmin. Paketissa oli digikamera tarvikkeineen! Enkelini oli sijoittanut säästönsä minuun, minun haaveeseeni. Hän on epäitsekkäin ihminen jonka tiedän!



Olen ylpeä ollut Enkelistäni usein, mutta yksi mainittavimmista kerroista oli ehdottomasti sairaala-aikani ja sen jälkeinen hetki. Enkelini valvoi sairasvuoteeni vierellä, pyyhki otsaani ja piti kiinni kädestäni. Kun pääsin kotiin, hän jäi töistä palkattomalle vapaalle, jotta voisi huolehtia minusta. Puki, pesi, syötti, pyyhki takapuoleni...Eikä yhtään kertaa tarvinnut käskeä, ei valittanut, kaikki oli kuin tarkoituksella näin. Ja me vasta seurustelimme siihen aikaan.

Enkelini muutti elämäni täysin. Hän otti kädestäni kiinni ja alkoi elää elämää kanssani. Hän auttoi ensin minut ylös sieltä nälän kuilusta, pimeän porteilta ja vaikeiden painajaisteni luota. Hän oli tukenani, lohtunani ja samalla voimavarani kasvoivat. Vaikkei enkelini ollutkaan mikään ns. "laastari" tai "lohtu" sinänsä, enkelini oli suuri apu siinä, että löysin taas syyn olla onnellinen ja rakastaa. Syyn nähdä eteenpäin tulevaan.
Hän poisti yli puolet taakastani huomaamattaan ja minun oli hetkessä helpompi hengittää.

Enkelini opetti minut uskomaan ja luottamaan ikuiseen rakkauteen. Hän opetti myös uskomaan minuun itseeni ja siihen, että minä olen ihminen, nainen, haluttu ja rakastettu, kaunis yksilö. Että minä olen hyvä!

Menimme Enkelini kanssa naimisiin viime syksynä. Meille molemmille se oli lupaus, joka tulee kestämään lopun elämämme ajan, vaikkemme pidäkkään toista itsestäänselvyytenä tai kahlitse. Mietimme, kuinka onnekkaita olemme! Ympärillämme ihmiset eroavat, puhuvat julkisesti pahaa puolisostaan, riitelevät julkisesti...

Näemme myös kulissiliittoja, onnettomia kasvokuvia. Pettämistä, vaatimuksia.
Meidän liitossamme käsitellään asiat oikeilla sanoilla yhdessä ja puhutaan. Halutaan elää sovussa riitelemättä. Puolisossani onkin parasta juuri se, ettei hän luovuta, vaan puhuu ja pussaa. Hän arvostaa syvempiä asioita, kuin vain ulkokuori tai maallinen mammona. Hänkin on allerginen riitelyille.

Olen kaukana missiaineksesta, mutta silti puolisoni mielestä olen parasta. Hänen edessään voin riisua naamioni ja osoittaa hänelle salaisimmatkin epäkohtani, olla alaston ja myös osoittaa intohimoni valojen ollessa päällä. Meillä ei piilouduta pimeään peiton alle silmät suljettuina. Hän on enkelini. Enkelilleni minä olen kaiken lisäksi ihka oikea prinsessa!

Enkelini kannustaa minua tekemään sitä, missä olen hyvä ja hän kannustaa minua oppimaan uutta. Hän ajattelee minua kaikessa ja ottaa minut huomioon. Hän osoittaa joka ikinen päivä useasti, että rakastaa minua ja ihan sanoin, mutta myös teoin.

Ihastuin Enkelissäni hänen huumorintajuunsa ja iloisuuteensa. Myös siihen, kuinka kohtelias ja huomaavainen hän onkaan. Hän sai minut nauramaan hetkessä ja tuntemaan olevani jälleen nuori, myös henkisesti. Hän sai minussa heräämään naiseuteni, intohimon ja ihmisyydentunteen, jotka kaikki olivat kadoksissa. Ihastuin hänen älykkyyteensä ja tiedon määrään, joka hänessä on sisäistettynä. Ja kyllä, myös ulkoisesti vetovoima iski heti magneetin lailla tiukasti kiinni.  Myöhemmin myös selvisi, että hän paistaa maailman parhaat pihvit!

Mistäkö tiedän, että hän on enkeli?

Hän tuli silloin elämääni, kun olin lopussa.
Hän on parempaa, kuin kukaan koskaan on ollut minua kohtaan.
Hän on säteilevä, kuin enkelit konsanaan
Hän ei satuta minua, ei haasta riitaa, ei tappele...
 Eiväthän enkelitkään riitele, eiväthän?

Ja kun jokaisen pitäisi tietää se jo sanomattakin, että lapseni on minulle tärkeintä kaikessa, enkelini otti hänetkin huomioon ennen ennenkuin kerkesin edes mitään sanoa.
Minulla on elämäni ensimmäisen kerran turvallinen olo. Rauhallinen ja hyvä olo. Olen onnellinen.

Meidän rakkautemme on huomattu toistenkin puolelta. Meidän häitäkin odotettiin jo vuoden, puolitoista.  Tämä on totisinta totta, ei haihattelua. Tämä on rakkautta jossa kaksi aikuista on tasavertaisia, yksilöitä, yhteen sulautuneita erilaisia samanlaisia. 

Sanotaan, että kellä onni on, sen piilottakoon, mutta minä sanon silti tämän nyt ääneen. Enkelini ansaitsi sen.

Päätän siirapin valutuksen tähän. Toivon, että kertomani saisi sinutkin arvostamaan rakkaimpaasi. Ja jollet seurustele nyt, osoitathan tunteesi muille läheisillesi. Rakkautta ei voi liikaa maailmassa olla.