Kauneutta katsojan silmille
Sanontahan kuuluu, että kauneus on katsojan silmässä. Minun omaan silmääni ei ole peilikuva kauneutta esitellyt toviin, sillä keski-iän, sairauksien ja väsymyksen tuomat jäljet ovat vieneet ulkoista kauneuttani alaspäin. Tai sanotaanko eteenpäin, sillä edessäpäinhän se ryppyisyys ja ihon veltostuminen siintää.
Hiuksienikin kanssa olen tuskaillut, sillä niitä on irronnut päästäni mielestäni aivan liian paljon kerralla. tottahan jokapäivä jokaisella irtoaa hiuksia, muttei varmaankaan tuppoina.
Lisäksi kammattavuus on ollut ongelmallista ilman muotoilutuotteita sähköisyyden ja kuivuuden vuoksi. Mietin jo, rupsahdanko kertakaikkiaan nyt tähän?!
Sitten tapahtui ihmeitä ja kummia! Löysin "Ruohonjuuren" ja kyselin heiltä apuja vaivoihini.
Ruohonjuurella on sekä kivijalkakauppa Kampissa, että verkkokauppa, jota minäkin käytän.
Verkkokaupasta löydät samat tuotteet saman hintaisina kuin Ruohonjuuren Kampin myymälästä, lukuun ottamatta kylmä- ja tuoretuotteita.
Ruohonjuuren luomutuotteet ovat luomusertifikoituja ja -valvottuja. Valvontaa hoitaa Evira.
Mádaran Hiustenhoitotuotteet ovat kotoisin Baltian alueelta Latviasta. Kuten tiedämme, pohjoiset kesät ovat lyhyitä ja usein myös ankaria. ei mitenkään helppoja maassa eläville kasveille, joilla on lyhyenä aikana keskitettävä energiansa houkutellakseen pölyttäjiä ja varmistaakseen seuraavan kesän hengissä säilymisensä ja kukintansa. Tästä johtuen näillä alueilla kasvaneiden kukkien ja yrttien aktiiviaineet ja uutteet, joita käytetään MÁDARA tuotteissa, ovat erityisen voimakkaita ja vaikuttavia.
Myönnän, että olen ajatellut, ettei luonnontuote olisi sen kummempi, kuin lähikaupan tarjoustuotekaan. Niin shampoissa kuin kosmetiikassa yleensäkin. No, ehkä ne ihan halvimmat ovat enemmän vettä kuin muutaman euron putelit, mutta nyt voin sanoa olleeni väärässä pahemman kerran! Olen tovin aikaa käyttänyt nyt Mádaran tuotteita, joista tänään esittelen Shampoon ja hoitoaineen.

Käyttämäni shampoo tuo mieleeni lapsuuteni kesät, lauantain sauna-illat, jolloin saatoimme äidin kanssa tehdä yhdessä yrttikylpyjä hiuksille ja vartalolle. Keräsin nokkosten lehtiä ja muita yrttejä vesihauteeseen ja annoimme niiden liueta, kunnes menimme kylpemään. Tai Mummolassa leikkini, jolloin tein nokkoskeittoa pihalla sankossa.
En enää voi palata mummolaan, enkä lapsuuteni kotisaunaan, en olla lapsi enää koskaan, mutta voin muistoissani palata niihin ihaniin pieniin hetkiin Mádaran voimalla.
Shampoon koostumus on ihanan täyteläinen, silkkinen ja kauniin kiiltävä.
Mádara-shampoo ravitsee hiuksiani samalla, kun se puhdistaa hellävaraisesti kuivia ja vaurioituneita hiuksiani. Juuri tämä shampoo sopii väsyneille, elottomille hiuksille ja haaroittuville latvoille. Vahvistaa hiusten rakennetta tehden hiuksista luonnollisen silkkiset ja kiiltävät.
Minun kokemuksellani jopa hiusten lähtö on vähentynyt selkeästi! En voi kuin hämmästellä!
Hiukseni ovat hyvin paksut ja karheat. Ilman hoitoainetta en voi hiuksiani pestä. enhän tahdo näyttää siltä, kuin päässäni olisi kasa klimppiin sullottuja jouhia. Siksi shampoon ja hoitoaineen on oltava samaa sarjaa ja molemmat joka pesulla käytössä.
Vaikka olenkin hämmästellyt Mádaran shampoon yllättävän hyvää lopputulosta ilman hoitoainettakin, on silti hoitoaine yhä tarpeen hiuksiini. mutta jos minun hiuslaatuni tuntuvat ilmankin paremmilta, tiedän, että tuote toimii! Siihen lisättynä hoitoaine, niin lopputulos on kauneutta katsojankin silmille!
Tönkköys ja klimppisyys on poissa. Hiuksien hoito on helpompaa ja vaikken laittaisikaan joka päivä hiuksiini muotoilutuotteita, näyttävät hiukseni silti hyvältä. Ne kiiltävät, sähköisyys on poissa ja todellakin hiusten lähtö ei enää häiritse minua. Hiuksia ei enää tarvitse nyppiä selästä tai rinnuksilta pitkin päivää.
Löydät kaikille edellä mainitsemilleni shampoille myös hoitoaineet "Ruohonjuuren" valikoimasta.
Myös hoitoaineet tuoksuvat samalle lapsuusmuistolle, tuntuvat yhtä ihanalta ja tekevät hiuksiini sen tarvitsemani loppusilauksen. Nyt voin hymyillä peilikuvalleni!
Kiitos Mádara ja kiitos Ruohonjuuri!

Postaus tehty yhteistyössä Ruohonjuuren kanssa. Sisältää mainontaa.
Kommentit