Siirry pääsisältöön

Onni on pieniä asioita


Muistan mummolani leivän ja pullan tuoksuisena. Muistan suuren leivinuunin ja punaisena hohtavat kekäleet. Muistan, kuinka mummo työnsi hiilet arinaan ja laittoi leivät paistumaan. Ja se sulan voin tekemä puro uunituoreen leivän pinnalla!
Minun mummolani oli maaseudun rauhassa. Toista mummolaa en koskaan ole nähnyt tai kokenut. Siksi tämä maaseudun mummola oli kaikki kaikessa.

Maalaishyvää leipää saa edelleenkin, vaikken kuitenkaan oman mummoni leipomana. Pågen leipoo spelttijauhoista, kaurasta ja taikinajuuresta mehevän maalaisleivän rakkaudella leipää kohtaan. Ammattitaidolla ja lämmöllä. Ropsauttaapa joukkoon vielä pellavansiemeniä ja vehnänalkioitakin.  Siksi yhä edelleen pääsen näihin samoihin lapsuuteni muistoihin ruokapöydässä.



Speltti on tanakamman makuista, kuin perus vehnäjauhoseos. Tuntuu kuin leipä olisi paksumpaa. Itse tykkään paahtaa rapeaksi ja juustoa päälle.

Onko speltti sinulle tuttua? 



Jälkiruuaksi kahvin tai teen kanssa isosta pussista Emma-täysjyvä korppuja. Tai siis yksi. Täysjyvä-korput ovat niin tanakkaa tavaraa, että yhdellä saa jo siltäänkin mahan täyteen. Pitävät nälkääkin loitolla kivasti. Kyllä tämän mielummin ottaa päivällä, kuin keksin, joka ei täytä vatsaa.
Emma Täysjyvä ei ole sokerikorppu, vaan nimenomaan välipalakorppu.



Onni on pieniä asioita. Vaikka vain ihana korppu kahvitauolla, ja päivästä on helppo nauttia. Tai kun tarvitset lisäenergiaa, herkullinen korppu pelastaa hetken. -Pågen-


p.s. muista osallistua arvontoihin! Aika alkaa olla lopussa! Blogissa arvotaan Kuukorennon suitsukesetti sekä minun omakustanteinen luomiväri. FB:ssä mascara!

yhteistyössä pågeninin kanssa

Kommentit

Speltti on tuttua vain puurona. Spelttipuuro on ihan parasta puuroa, varsinkin kun sitä on hauduttanut päälle tunnin.
Kivaa iltaa Viltsu <3
Viltsu Mari sanoi…
Outi, Puuroa voisi kokeillakin.

KUUKAUDEN TOP 3

VUODEN 2016 PARAS LUONNONKOSMETIIKKA TUOTE ja ELÄINKOKEET

Paljon puhututtanut eläinkokeiden käyttäminen kosmetiikkateollisuudessa on ollut minulla mielen päällä taas jonkun aikaa. EU:ssa astui voimaan kosmetiikan ja hygieniatuotteiden koe-eläinkielto 3 vuotta sitten. Sitä ennen voimaan astunut direktiivi kielsi kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden testaamisen eläimillä vuodesta 2009 alkaen. Kielto koski myös raaka-aineita ja esti EU:n ulkopuolella (esim. Kiina) eläinkokein testattujen kosmetiikkatuotteiden maahantuonnin EU:n alueelle.

Hyppäävällä pupulla merkitty tuote ei saa olla myynnissä Kiinassa, missä eläinkokeet ovat pakollisia kosmetiikalle (uudistuneen lakipykälän mukaan heinäkuusta 2014 alkaen shampoita ja hajuvesiä ei enää testata eläimillä.). Kosmetiikkateollisuuden tekemät eläinkokeet eivät ole ainoastaan eettisesti tuomittavia, vaan myös tarpeettomia ja kyseenalaisia. Eläintestit voidaankin korvata eläinkokeettomilla menetelmillä, jotka ovat usein eläinkokeita luotettavampia ja edullisempia.

Jos kiinnostuit aiheesta, löydät Animal…

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukorttien aikaa

Jouluun on enää hujaus aikaa ja on joulukorttien ruuhka-aika. Nyt niitä tehtailen ihan urakkakaupalla. Tässä yksi tilaustyönä tehty "simppeli, värikäs, nätti". Mitä olet mieltä, täyttääkö kriteerit?