Tarina kipupotilaan arjesta

Kuinka monta vuotta onkaan takana. Kuinka monta kyyneltä poskilleni kuivunut.
Kuinka monta hikistä yötä lakanoilla. Kuinka monta kertaa ihoni vereslihalle palanut. 

Ennen olin voittaja, joka sanoi, kuka määrää tahdin. 

Nyt olen tovin ollut se luuseri, häviäjä, joka menettänyt otteensa itseensä. 
Temppeliinsä, jonka sisälle jäi vangiksi. 
Ritarit ratsuineen yrittäneet avata holvikaarien ovet. 
Ruhtinattaret tiirikoida salvat ja ruostuneet lukot. 
Hetken toivoa, uskallusta hymyillä helpotuksesta ja taas, kuin kohtalon rivaamana
korppikotkien lauma pyrähtänyt eteen ja ajanut kaikki pois oveltani. 
Paskoneet vielä päälleni ja rääkyneet voitonriemuista käheää nauruaan. 

Gargoilit kivipaaseina. Yksisilmäiset jättisuuret monsterit vallihautojen reunoilla. Alligaattorit ja lohikäärmeet vartioineet uniani, etten nukkuisi tai näkisin painajaisia. Noita-akkoja hulmuhelmoja. 
Ja Tuhkimo nukkuu satavuotista untansa ollen aina ja ikuisesti Ruma ankanpoikanen linnan vankina...

Hiljaa hiipi amazoni miekka tanassa.
Tuo siilipäinen, tatuoitu lepakonsiipinen poikatyttö, urheana prinssien maailmasta.
Hän ei antanut periksi tuulelle, ei tuiskulle, ei rääkyville naakoille tai korppikotkille.
Hän murskasi gargoilit ja kesytti lohikäärmeet ja alligaattorit.
Hän avasi salvat ja kalterit. Otti prinsessan käsivarsilleen ja päätti kantaa hänet pois tomuisesta, kivuliaasta vankilasta.

On viimeisten loppurutistusten aika voimavarojen koetuksessa.
On aika sanoa hyvästi kaikelle vanhalle, jo tutuksi tulleelle ja pinnalla linnan kätköissä pitävälle. Huominen vielä, sitten prinsessa vaipuu syvälle kipujen vellovaan suohon, jossa ei ole pohjaa. On vain pimenevä kuilu, jonka pohjaan en näe. 
24 tuntia hikeä, huutoa ja kyyneleitä. 
En osaa edes kuvitella vielä... 

Ja vain,  jotta tuo lepakonsiipi voisi tarttua tuhkimonsa kädestä kiinni, ottaa syliin ja sanoa;
Nyt vihdoin kaikki on hyvin. 

Keskiviikkona nousta korkeuksiin ilman hengenvaaraa, ja nähdä sateenkaaren kaikki värit ja kokea tunne, kun Tuhkimo voi paremmin. Kun toivon mukaan tämäkin hetki on historiaa ja saa sanoa kivulle, että se on selätetty vuodeksi tai kahdeksi.
 Ei ikuisesti, mutta ajatella, vuosikin helpotusta, vapaata ilmaa hengittää, poissa vankeuden temppelistä. 
Elämänhaluisena, elävänä. 
Omana itsenä!

Pelko tässä nyt silti  on päällimmäisenä pinnassa. 
Siihen sotketaan hitunen jännitystä ja roima ripaus toivoa. 
Uskotaan, että Tuhkimo on tarpeeksi vahva kestämään loppuhuipennuksen amazoninsa avustuksella ja uskotaan, että temppelin muurit kestävät ja hyväksyvät muutoksen.

Ehkä, ehkä Tuhkimo on hetken hiljaa, ehkä vaikenee kuilun takia, mutta kunhan nousee ylös, on hän taas palajava. 

Tarina, jolle jatkoa tulee tulevaisuudessa... Ehkä. 


hääkimppu

Jos nyt joku tahtoo tarkemmin tietää, laittaa meiliä. Kerron kyllä. 

Kommentit

  1. Voimakasta tekstiä! Oli se kipu mikä vain tai sairaus, ei koskaan sen kantaja oleluuseri eikä häviäjä.
    Tarina jättää paljon auki, toisaalta tuo kaiken eteen,lopun ja siellä välissä on se ehkä.

    Mutta kaikesta huolimatta siellä on jotakin joka pitää tässä ja nyt!
    Kaikkea kaunista sinulle sinne!

    VastaaPoista
  2. Tuon "luuserin" taakse kätkeytyy tarinan osanen, eli ajatus, että olisin "aina kivun voittaja". Hävisin. Runonmuotoiseen tarinaani luuseri ja häviäjä sopivat sanoina, mutta samoin kuin sinäkin ajattelet, ei todellisena häviäjänä, vaan sen kisan hävinneenä, jossa päätäntävallasta taisteltiin.

    VastaaPoista
  3. Rankka tarina, joka toivottavasti päättyy onnellisesti!

    VastaaPoista
  4. hienoa tekstiä:/ miksi aina hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita? tuon tekstin takaa luen niin paljon tuttuja asioita erään läheiseni kirjoituksista, että aavistelen mistä on kyse.Pelkään hieman.

    voimia ja tsemppiä sinulle ja armaallesi<3

    VastaaPoista
  5. kaunista tekstiä. miksi aina hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita? rivien välistä luen tutun kuuloista tekstiä.. pelkään aavistavani mistä on kyse:/

    tsemppiä sinulle ja rakkaallesi<3

    VastaaPoista
  6. "Rise like a Fenix!", tuli mieleeni tuohon jatkoksi. Upeeta koskettavaa ja kylmiä väreitä tuottavaa tekstiä tuo sinun tekstisi ♥ Voimia!♥

    VastaaPoista
  7. Noora, voi jos tuohon osaisinkin vastata..

    VastaaPoista
  8. Susanna, tuhkasta on ennenkin noustu, joten noustaan uudestaan

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Hei, kaunis ihminen, soisitko minulle hetkisen..
Mitä pohdit postauksesta tästä?
Entä yleensäkin blogini hedelmästä?
Jätäthän viestin lyhyen tai pohtien pitkään,
Mutta anonyymit haukut tosin eivät johtaisi mihkään!
Olkoon päiväsi sateenkaaren sävyinen, iltasi leppoisa, yösi tyyni.
Ja kun saapuu aamu uusi, jo sängyssä tuumi:
On Inspiksen Viltsu sun ystäväsi vanha taikka uusi.

Ystävyydellä kaunissieluiselle lukijalleni,
Viltsumari