Siirry pääsisältöön

Nuotiokuvia

Jos et pidä jostain, muuta se.
Jos et voit muuttaa asiaa, muuta asenteesi.
Älä valita.

-Maya Angelou




Eilen oli harvinainen päivä. En blogannut ensimmäistäkään bloggausta. Liekkö eka kerta, vai olisiko ihan alkumetreillä ollut vastaavaa? Onhan monta kertaa ollut päiviä, etten ole koneella istunut laisinkaan, mutta niille päiville olen ajastanut jotain luettavaa tai katseltavaa. Nyt en tehnyt sitäkään. ei varmaan kukaan sitä huomannut, mutta itse huomasin ja tuntui jotenkin hassulta. Niin sitä on blogiinsa kiintynyt, että tahtoisi jokaiselle päivälle jotain tuoda.

Sen sijaan lueskelin kommenttinne ja palautteenne, kun sen voi kännykälä tehdä vaivattomasti. tälle päivälle riittääkin vastattavaa ja kiertelen haasteiden parissa blogeissanne katsomassa, mitä olette saaneet aikaan.




Oman koon mittari: Kuinka pieneksi minun täytyy mitätöidä toinen, jotta näkyisin itse? -Anneli Laine
Oletko huomannut ulkona kulkiessasi, kuinka puut kasvavat mitä ihmeellisimmissä paikoissa?
Joku puu kasvaa kiven päällä tai kalliolla, joku pikkuriikkisessä saaressa tai mättäällä. Joku versoaa asfaltin raosta. Puilla ei ole vaihtoehtoja, mistä kasvavat. Niiden on käytettävä se tilaisuus hyväksi, mikä eteen on tullut, olipa tilaisuus kuinka vaatimaton tahansa. Tai annettava periksi.

Kun sinusta seuraavan kerran tuntuu siltä, että sinun olisi ensin päästävä johonkin ... tai ensin saatava jotakin jotta voisit olla tyytyväinen, onnellinen ja menestyvä, palauta mieleesi puu.


Me pystymme liikkumaan, käyttämään jalkoja tai pyörätuolia, pyytämään apua. Me pystymme valitsemaan, missä olisi meille sopiva kasvualusta, eikä tarvitse hyväksyä olosuhteita. Voimme mennä vaikka toiseen maahan, toiselle puolelle maapalloa, jollei tämä paikka ole mieluisa. Mutta mitä hyötyä on saada lisää ellemme ensin opi käyttämään kaikkea sitä mitä meillä jo nyt on?




Voihan olla, että meillä ei ole yhtä paljon lahjoja, tai yhtä paljon rahaa kuin jollakin toisella, mutta meillä on joka tapauksessa jotakin korvaamattoman arvokasta; oma ainutlaatuinen, henkilökohtainen yksilöllisyytemme.

Voihan olla, että meillä on paljon ongelmia, mutta on hyvä että on elossa ja pystyy niitä ratkomaan.

Voihan olla, että meillä on enemmän kuin oma osuutemme vaikeuksia ja koettelemuksia, mutta meillä on myös paljon sellaista, josta voimme olla kiitollisia.

Voihan olla, että emme saavuta mainetta ja mammonaa, mutta meillä on todennäköisesti joitakin uskollisia, korvaamattoman arvokkaita ystäviä, joihin voimme aina luottaa.



Monet ihmiset ovat jääneet vaille onnea,
ei sen vuoksi, että he eivät olisi sitä
koskaan löytäneet, vaan siksi, että he
eivät ole pysähtyneet nauttimaan siitä.


Tälle päivälle toivoisin ymmärrystä, avoimuutta ja toisten huomioonottamista. Että olisimme hetken edes ilman etukäteispäätöksiä siitä, mitä kaikkien on oltava ja mitä kaikkien on ajateltava. Katsoisimme avoimin mielin, kuuntelisimme, kysyisimme ja ottaisimme vastaan uutta. Jokainen ei ole kaikki. Kaikki eivät ole yksi ja sama ajatusmaailma. Ei tungeta toistemme suuhun sanoja. Hymyillään. Ollaan onnellisia. Pieni hetki vaikka. 

Kommentit

Viisaita sanoja ja ihania nuotiokuvia! Aurinkoista uutta viikkoa!
Voi mitä kuvia, ihania!
Teksti täynnä viisaita sanoja <3

KUUKAUDEN TOP 3

Hyvän mielen kortit + ARVONTA + ALEKOODI

Mitä sinä haluat elämältäsi?
Oletko onnellinen ja voitko henkisesti hyvin? 


Hyvän mielen kortit toimivat sekä yksistään että erinomaisesti hyvän mielen vuosi-kirjan kanssa. Hyvän mielen vuosi on inspiroiva tehtäväkirja, joka tarjoaa tehtäviä hyvän mielen taitojen harjoitteluun viikottain vuoden ajan. Korttien avulla voi harjoitella 53:a hyvän mielen taitoa, jotka esitellään Hyvän mielen taidot -kirjassa.

Vuodenkaan jälkeen kortit eivät todellakaan jouda roskiin, sillä näitä kortteja voi käyttää niin kauan, kuin vaan kortit ehjinä pysyvät. Ihan heti eivät piloille mene säilytysrasiassaan ja kevyen lakkapinnan ansiosta.Myös kirja kannattaa säilyttää ja hyödyntää uudestaan aina, kun haluat virkistää muistiasi kirjan aiheissa.


Maaretta Tukiaisen upeat ajatukset ja Krista Keltasen kuvitukset yhdessä luovat ihastuttavat, värikkäät ja isokokoiset hyvän mielen kortit. Kortit koostuvat tunnelmallisesta valokuvasta ja vahvistuslauseesta. Yksi pakka sisältää 53 korttia ja mukana on myös ohjekortt…

Syyskuun ARVONTA

Tässä se nyt on. Syyskuun arvonta. Montaa päivää ei arvonta kerkeä voimassa ollakaan, mutta kivahan se on välillä pitää pikaisempikin arvonta ja saada voittaja selville nopeaan. Palkinto on minun itseni ostama apteekista, joten sponsoreita tässä ei ole. Kerron silti tuotteesta hieman, jotta tiedät, mistä on kyse.
Se, miksi tämän tuotteen halusin palkinnoksi hankkia, johtaa juurensa omista kokemuksistani. Jos itse koen jonkun tuotteen tai asian hyväksi ja minua auttaneeksi, niin tokihan tahdon tarjota sinullekin mahdollisuuden tutustua sellaiseen.


Palkinto on täysikokoinen vaahtoamaton Salutem-hammastahna. Minulla on niin herkkä suu, etten tavallisia tahnoja voi käyttää laisinkaan, joten nämä vaahtoamattomat ovat tulleet tutuiksi. Nyt kun löytyi kotimainen tuote, oli pakko sitä testata ja sitten hommata palkinnoksikin yksi tuubi. Sinä voit siis olla pian se, jolle tämä lähtee!


Salutem-erikoishammastahna ei sisällä mitään ylimääräistä. Ei makuaineita, väriaineita, vaahtoa muosostavaa …

Tervetuloa syksy: Syksyinen atc + TUTORIAL

Luonnon syksyinen kauneus saa ihastumaan itseensä. Puiden oranssit ja punaiset lehdet, keltaiset sienet metsässä sekä upeat muuttolintuparvet, jotka toivottavat hyvää syksyä kiljahduksineen meille Pohjolaan jääville.

Syksy on yksi suosikeistani, sillä syksyisin voi kääriytyä rakkaan kainaloon tunnelmoimaan tähtitaivasta tai lumoutuneena katsomaan iloisena liehuvaa nuotion liekkipatsasta. Pimeällä tuli on niin eriä, mitä valoisan aikaan.


Syksyisin on taivaallista laittaa villasukat jalkoihin ja ylisuuri villapaita ylle. Vetää jo valmiiksi virttyneen ja venyneen villapaidan helma polvienkin yli sohvalla kyyhöttäessäni. Pöydällä höyryää lämmin matcha ja kädessäni on englanninkielinen kirja tai muotisuunnittelupeli tabletilla. Ah, elämää!


Tämä postaus on osa Blogisisaret-yhteisön Tervetuloa syksy-postauksia. Löydät kaikki aiheen postaukset täältä. Teemapostaukset jatkuvat pitkälle lokakuuhun. Pysykäähän kuulolla. Blogisisarista löytyy taitavia eri aihepiireistä bloggaavia naisia ja minulla…