Inspiraatiota minulle ja listalta tehtykin jo


Tehtävälista oli postauksessani aiemmin aiheena. Nyt se sitten on valmis ja huoneen seinällä.


Listaan tulee ne tehtävät, jotka pitäisi-tehdä, mutta eipä vaan ole tullut tehtyä. Nyt kun ne on muistiin kirjattu ja listaan laitettu seinälle, en yksinkertaisesti kehtaa samaa listaa katsella kovin pitkään, vaan pakkohan minun on tehdä ne tehtävät!
Ja sitten uusia tehtäviä tilalle. 
Yli vedetty se, minkä jo tein.



tehtävälistaa koristelee kukkaset ja pitsisomiste. Taulunhan on oltava inspiroiva ja motivoiva ja kaunis esillä olevaksi esineeksi.


Suloinen pikkukukkanen kiittää minua tehdyistä tehtävistä, mutta paras kiitos kuitenkin oma fiilis ja tunne, kun listalta ei enää löydy  tekemättömiä tehtäviä!


Tehtävät voivat olla hyvinkin arkisia tai muistilistana toimivia.
Vaikkapa tilattuja atc-aiheita, mitä pitikään tehdä tai ihan vaikkapa siivousaskareita.
Toki joku toinen voi laittaa jumppatavoitteita, missä kaupassa halusikaan käydä tai minne soittaa.
Minulla oli yksi tehtävä siivota ilmoitustaulu.


siivosinkin sen heti, sillä en olisi muuten saanut tuota tehtävälistaakaan mahtumaan siihen.
Roskiin vanha postin hinnasto ja seinäkalenteri. 
Pikkuiselle pyykkinarulleni laitoin mm.kihlajaiskortin ja atc-kassin.


Lapseni tekemiä taideteoksia ei sovi hävittää. 


Inspiroivia ideoita pursuaa seinäkalenterista tänäkin vuonna.


Ja itse kalenterikin viehättävä ja selkeä.


Ilmoitustaululla on myös unisieppari, koska seinällä ei ole sopivaa tilaa. 


Tein myös toisen tehtävän jo, tai oikeastaan aloitin tekemään. Nimittäin leimasimistani listaa. Samalla muutama ylimääräinenkin kuva. ;)
Tällä hetkellä olen menossa leimasimessa numero 159. Huh huh!
Urakka on iso, mutta kyllä se tehtyä tulee, kun on tuo listakin...


Ilmoitustaulua siivotessani siivosin myös magneettitaulun ja laitoin hankkimani magneetit myös stansseille. Nyt on niin paljon helpompaa ottaa just se yksi stanssi, eikä koko läjää samassa pussissa. 

Ja teinpäs jo innostuksissani atc-korttejakin. Nämä kaikki on jo varattuja.


Suvivirren aikaan


Pikkulinnut



Autiomaassa



Häkkilinnun laulu

Kommentit