Olen ehdoton, olen mahdoton

Olen melko tasapaksu ihminen (jopa vartaloltani) . En kovinkaan monessa asiassa ole ehdoton tai äärimmäisyyksiin menevä. Mielipiteeni ovat perusteltuja ja omia,  Mutta voin myöntää olevani väärässä tai vaihtaa mieltäni jos perustellaan riittävästi miksi näin .

Käytän luonnonkosmetiikkaa ja ihonikin rakastaa sitä,  mutta käytän myös kempparimeikkejä toisinaan. Joku toinen ei ole koskaan kokenut luonnonkosmetiikkaa omakseen ja joku kolmas viljelee yrttinsä itse, joista tekee itse taatusti puhtaat värjäysaineet. Se, mitä minä naamaan laitan, on minun valintani.

On hetkiä jolloin syön kananmunan leivälle keitettynä, mutta on myös kausia etten voi sietää kananmunaa yhtään. Ei vaan maistu.  Ei siinä ole allergiasta kyse. Mietin vain liikaa välillä , tai jonkun mielestä liian vähän.  Syönpä tai olen syömättä, on se valintani. Se ei aiheuta kenellekään toiselle mahanpuruja.

Bloggaukseni alussa kerroin itsestäni ja perheestä  hyvinkin arkoja asioita. Sittemmin blogi alkoi kasvaa ja poistin liian henkilökohtaiset asiat. Syystäkin. Toisilla on tapana käyttää aseena toisen heikkouksia,  toisilla taas tukea ja rohkaista. Osa ei tiedä mistään mitään ja kuvittelevat tietävänsä kaiken. Kiusaamisen ja piikittelyn tai v- tuilun suhteen olen ehdoton.  Asioiden julkituominen on ollut ymmärryksen lisäämiseksi eikä aseeksi. Ei vaan ole ymmärretty, että se, että aikuisetkin (ikä ei ole lupa) käyvät toistensa blogeissa ,ja jopa toisille, haukkumassa muita, tai puuttumasaa asioihin ilkeästi, kertoo kiusahengen omasta epävarmuudesta ja pahoinvoinnista. Kohdistuupa se sitten heikompaan tai vahvempaan, on se aina raukkamaista ja itsensä nolaamista. Se on Väärin.

Jos aiemmin bloggaukseni olivatkin rohkeita ja paljastavia, on ne yhä sitä välillä. Tosin nyt jo harkitsen pitkään mistä kerron julkisesti ja kerron vain harkitusti. Lapseni olen jättänyt pois jo lähes kokonaan. siitäkin huolimatta, että olen ylpeä hänestä, hänen tv-esiintymisestä, poliittisesta valveutumisesta, päämääristä ja unelmien toteuttamisista...  En ihmettele miksi yhä niin moni salaa omat asiansa. Kukaan ei toivo piikittelyä, haukkumista tai syytöksiä itselle jo entuudestaan vaikeista asioista tai kateellista panettelua ja katkeruutta saavutuksista.  Vaatii siis melkoista rohkeutta laittaa itsensä tarjottimelle. Saatikka jatkaa, kun on haukuttu maan alle.

En kirjoita tätä siksi, että olisin saanut nyt jotain pääsiäispashaa päälleni. En onneksi ole. kop kop kop. Päinvastoin, olen saanut niin ihanaa palautetta, että ihan karvat nousevat kananlihalle. Ajatella, että jopa erään ison yrityksen kieltävä vastaus sponsorointiin oli niin kaunis, että minulle jäi hyvä mieli. Vastaavasti on heitäkin, joilta en koskaan saa mitään vastausta, tai pahempaa: Saan lupauksia, joita ei koskaan toteuteta. Inspis on työtä, itsekunnioitusta ja tiettyjä arvoja. Teenhän kuitenkin työtä paljon sen eteen, että saan yhden tai kaksi näytepakkausta tai vaikka uuden vaatteen. Ilmaista se ei koskaan ole, muttei myöskään pakkopullaa ja kerjuuta. Jos saan, myös annan. Näin on närhen väreet.

Pääsiäisen vietto alkaa. Tänään söin sairaalan kahviossa fetapiirakkaa ja persikkarahkapiirakkaa. Oli ihan pakko! Ai miksvai?! Koska olen a) ansainnut hemmottelua päivän koetuksen vuoksi, b) olen herkkuper*e ja c) rakastan itseäni tarpeeksi antaakseni itselleni hetken olla vaan ja nauttia.

Ja ajatella, päivä jatkuu vielä kivoilla aikakauslehdillä, lanttukukolla, kisulien kanssa leikkimisellä, rakkaiden blogiystävieni yllärien kasaamisella... Niin paljon on kivoja asioita tiedossa ja suunnitelmissa. Toivottavasti sinullakin on kiva pääsiäisen aika.

Rakkautta! Kiitos kun jaksoit lukea!