Siirry pääsisältöön

Chakrakaulakoru


Unelma-postauksessa näytin toteutuneen unelmani, kun tein itselleni chakra-korvakorut. Näet ne TÄÄLTÄ, ellet nähnyt aikaisemmin. toinen toteutunut unelmani on chakra-kaulakoru, joka myös on uusi. Löysin netin kautta kvartsin, jolla on kokoa ihan kivasti. Kvartsia nimenomaan etsin, eikä esim. savukvartsi tai ametisti kotoa kelvannut tähän tarkoitukseen. 


Ja sitten minä yritin säätää siitä kaulakorua. Ei hyvänen aika, että oli tekeminen sen kanssa! Lopulta useampi tunti ja pitkä pätkä hopealankaa piloilla kysyin, voisiko Murunen olla kiltti ja tehdä minulle chakra-kaulakorun kvartsista ja chakra-väreissä olevista pienistä kristallihelmistä. Ja voihan hän. 


Yhdessä väännettiin lankaa kiepille. Ekaksi tällaiseksi työksi hyvä. Olen tyytyväinen. Ja kokonsa puolesta ja pitkän ketjun puolesta sopii myös stressileluksi. 


Pienistä asioista kasautuu ilon ja onnen helmiä. Aivan samoin, kuin pienet surut ja murheet voivat kasautua suuremmaksi möykyksikin rintaan painamaan. Kerää siis onnen hippusia sieltä täältä ja tule onnelliseksi. 


Esittelin joitakin vihreitä astioitamme aiemmin ja mainitsin että olen kerännyt 30 vuotta ruskeaakin sarjaa. Heinä-sarjasta löytyy aina lisää uusia palasia, mutta kuten näkyy kuvasta, on niitä jo kiva kasa. Tässä kaapissa on vain arkikäytössä jatkuvasti olevat astiat. Lisää Heinää löytyy useammasta kaapista. Ja noi eriparikupit.. Heippa vaan! Jumbot aijon säilyttää.. EHKÄ?!
Ja en tartte vinkkejä kuinka kupit ja kipot järjestellään. Tämä on meidän boheemi kotimme. :D 

Kommentit

Tulipa siitä kaunis koru ♡
Katarooma sanoi…
Tulipa kaulakorusta ihana! <3
Tiia K sanoi…
Iloista viikonloppua Viltsu! <3
Susanna sanoi…
Aivan valtavan upea ja voimallinen koru!!!

KUUKAUDEN TOP 3

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty. 

VUODEN 2016 PARAS LUONNONKOSMETIIKKA TUOTE ja ELÄINKOKEET

Paljon puhututtanut eläinkokeiden käyttäminen kosmetiikkateollisuudessa on ollut minulla mielen päällä taas jonkun aikaa. EU:ssa astui voimaan kosmetiikan ja hygieniatuotteiden koe-eläinkielto 3 vuotta sitten. Sitä ennen voimaan astunut direktiivi kielsi kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden testaamisen eläimillä vuodesta 2009 alkaen. Kielto koski myös raaka-aineita ja esti EU:n ulkopuolella (esim. Kiina) eläinkokein testattujen kosmetiikkatuotteiden maahantuonnin EU:n alueelle.

Hyppäävällä pupulla merkitty tuote ei saa olla myynnissä Kiinassa, missä eläinkokeet ovat pakollisia kosmetiikalle (uudistuneen lakipykälän mukaan heinäkuusta 2014 alkaen shampoita ja hajuvesiä ei enää testata eläimillä.). Kosmetiikkateollisuuden tekemät eläinkokeet eivät ole ainoastaan eettisesti tuomittavia, vaan myös tarpeettomia ja kyseenalaisia. Eläintestit voidaankin korvata eläinkokeettomilla menetelmillä, jotka ovat usein eläinkokeita luotettavampia ja edullisempia.

Jos kiinnostuit aiheesta, löydät Animal…