Siirry pääsisältöön

Senkus hyökkäät kii ja puret ne nirvanaan!

Kisuystäväni tahtoo kertoa erityisesti sinun kisukamuillesi varoittavan sanasen. 

kukkuluuruu!

Kamut hei, jotai ihan kamalaa tapahtui eilen! Pakko kertoa, sillä toivon, ettei teille tapahdu mitään näin järkkyä!

Mä ihan nätisti istuin omalla ikkuna-ovi-laudalla keittiössä ja kauniisti pyysin äitiä päästämään mut ulos. Siis se ikkunaovi oli auki partsile, mutta ulos ulos, eli partsin ikkuna raolleen.

Äiti vikisi ja volisi jotai aamukahvista ja että just kaato kuppiin ja so what!? Suorastaan huusi mulle että MUN pitäs olla hiljaa, vaikka mä vaan nätisti PYYSIN! Siis sillai hipihiljaa ja yhtään en korottanut ääntäni enkä vaatimalla vaatinut, pois se minusta! 

Äiti väitti, ettei ulkona ole ulkoiluilma. Siis eiks se tajuu, että AINA on ulkoiluilma?!
Pyysin uudestaan puoliksi jo partsilla, että avaa nyt se hemmetin ikkuna!
Ja ei, yhä se valitti, ettei ulos voi sateella mennä ja tuulee ja hitto mitä tekosyitä!
Mun piti jo siinä vaiheessa sanoa aika rumasti; "Nosta se ahterisi penkistä laiskamato ja avaa se ikkuna, jotta saan työntää pääni ja kaksi etutassuani ulos! "

Äiti esitti marttyyriä ja otti kahvinsa mukaan ja tiuski mulle, että avataan sitten, avataan sitten. Vannotti vielä, etten työnny ulos takatassuinenikin. PAH!
EI ! en ole koskaan työntynyt toisella takatassulla ulos yrittäen hivuttaa toisenkin takatassuni ulos. Mistä se moista edes kuvittelee!? Onks vähän itte ollu kolmella tassulla ikkunalaudalla!? 

uni on tärkeä

No, äiti oli tyypillisesti tosi hidas! Mä näin ikkunan läpi, että taivaalla lentelee MILJOONA ÖTÖKKÄÄ! Voitteko kuvitella sitä paratiisia missä on miljoona ötökkää ihan sun tassujesi ulottuvilla ja senkus hyökkäät kii ja puret ne nirvanaan! WOHOO! AVAA! AVAA! AVAA! ja voi ku mulla oli tassuissa täpinää!

tassut

Vihdoin äiti sai luukun auki ja mä olin niin nopeeta ötökkäjahdissa! Mut SAAAKUTARALLAA! Taivaalta hyökkäs MILJOONA MÄRKÄÄ ÖTÖKKÄÄ MUN PÄÄLLE!!! Eikä äiti yhtään varottanut eikä kertonut että ne sylkee päälle ja ovat noin kovakuorisia ja pahoja! Ne oli tosi isoja ja äkäsiä ja sellanen sankka parvi niin hilse vaan pöllysi ku mä jäbä säntäsin pakoon keittiön läpi, eteisen käytävää pitkin verstaalle! Sieltä kuikuilin, saako äiti rohkeana pelastettua mut ja ittensä ja suljettua ikkunan ennen ku se parvi on sisällä! EI HEMMETTI!

turvallinen syli

Onneks äiti on rohkea ja sai homman haltuun! Sit pääsin äitin syliin turvaan ja suojelin äitiä siinä sylissä puskien ja kehräten, ettei äitin hysteerinen nauru-pelko olisi pahentunut. Äitiä pelotti ne ötökät tosi paljon! Onneksi mä olin rohkea! Hei jäbät! Mä pelastin äitini joltai rae-ötökkäparvelta! SIISTII!

Sit mastui minttunappi ja uni.

Ett hei, varoituksen hellä sananen: VAROKAA RAE-ja SADE-nimisiä ötököitä!

T:L niinkuin leijona aikuinen

kun mä olin pikkunen

Kommentit

Tosi pelottavan kuuloisia ötököitä :D
Nanna sanoi…
Nauroin ihan kippurassa tätä:) Voi urheaa Luis-parkaa!
Susanna sanoi…
Voi että kun oli pikkuisella hurjat paikat ;) Voit kertoa hänelle, että Luna on kohdannut samaiset parvet ;) Ihana tuo varoittava tarina ♥♥♥
Tiia K sanoi…
Toinen se vaan on niin söpö <3 Täältä paukahtaisi sinulle haaste, mutta ei kiirettä, ei paineita, ei pakkoa. Jos tekee mieli saa ottaa kopin, mutta ei ole pakko.

Kivaa viikonloppua <3
Onneli Winter sanoi…
Tekstissä kiteytyy hyvin mä olen pahis, mä osaan, mä tiedän....mut hei äippä sä oot se paras :)

KUUKAUDEN TOP 3

VUODEN 2016 PARAS LUONNONKOSMETIIKKA TUOTE ja ELÄINKOKEET

Paljon puhututtanut eläinkokeiden käyttäminen kosmetiikkateollisuudessa on ollut minulla mielen päällä taas jonkun aikaa. EU:ssa astui voimaan kosmetiikan ja hygieniatuotteiden koe-eläinkielto 3 vuotta sitten. Sitä ennen voimaan astunut direktiivi kielsi kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden testaamisen eläimillä vuodesta 2009 alkaen. Kielto koski myös raaka-aineita ja esti EU:n ulkopuolella (esim. Kiina) eläinkokein testattujen kosmetiikkatuotteiden maahantuonnin EU:n alueelle.

Hyppäävällä pupulla merkitty tuote ei saa olla myynnissä Kiinassa, missä eläinkokeet ovat pakollisia kosmetiikalle (uudistuneen lakipykälän mukaan heinäkuusta 2014 alkaen shampoita ja hajuvesiä ei enää testata eläimillä.). Kosmetiikkateollisuuden tekemät eläinkokeet eivät ole ainoastaan eettisesti tuomittavia, vaan myös tarpeettomia ja kyseenalaisia. Eläintestit voidaankin korvata eläinkokeettomilla menetelmillä, jotka ovat usein eläinkokeita luotettavampia ja edullisempia.

Jos kiinnostuit aiheesta, löydät Animal…

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty.