Puhukoot kuvat puolestaan ja ALEKOODI!

valkosipulileipä
Mietin, kuinka tämänpäiväisen aiheen toisin julki sinulle parhaiten, sillä et voi tuntea tuoksua, et maistaa makua etkä edes koskettaa sen pehmeää pintaa. Olisi väärin alkaa kertoa intensiivisestä tuoksusta, uskomattoman pehmeästä mausta vahvuuteensa verrattuna tai ihanan ylellisestä mausta, kun et sitä mitään voi kuitenkaan itse kokea. Et, ellet maista. Siksi kuvat. Se tunne, mikä tulee kuvista, se on pientä makuun ja tuoksuun, sekä muihin aistimuksiin verrattuna. 



Kyseessä on SisustusChillistä saamani laadukas kahvisekoitus. Toisin sanoen Nicolas Vahen Urban Coffee kahvisekoitus. Tyylikäs musta pussi kätkee sisälleen aromikasta kahvijauhatusta 200 grammaa. 


Sekoitus kahvipavuista Kolumbiasta, Intiasta ja Brasiliasta. Pakkauksessa ainesosat myös ruotsiksi.




Kahvia annostellaan noin pari mitallista enemmän, kuin tavallista arkikahvia annostellaan. Väritys on hyvin voimakkaan musta ja voisi ajatella värin ja tuoksun perusteella juoman vahvaksi, kuin terva. näin se ei kuitenkaan ole, sillä maku on tasapainoinen, sopivasti pehmeä ja sopivasti vahva, hienostunut ja juhlava. Sopii erinomaisesti juhlavaan kahvipöytään. 


Harmi, etten voi tätä kautta antaa sinun tuoksutella ja maistaa tuotetta. siksipä päätimmekin SisustusChillin kanssa laittaa Inspirationiin oman tarjouskoodin, joka on voimassa kesäkuun loppuun saakka!

Tehdessäsi tilauksen Sisustuschilliin, anna koodi: SISUSTUSCHILLALE

Voit koodilla tehdä tilauksen niin Nicolas Vahen kahvisekoitukseen, kuin mihin tahansa muuhunkin tuotevalikoimaan!




Kommentit

Nicolas Vahen keittiö tavarat ja tuotteet on ihan hurjan tyylikkäitä.
Tiia Koivusalo sanoi…
Nicolasilta on öljypullo, mutta tämä kahvihullu rakastaisi varmasti tuota kahviakin ja valkosipulileipää myös. <3
Discountler sanoi…
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.