Näitä vaatteita ei tule vastaan joka kadunkulmassa!
Enkelitagi |
Nyt on kesä. Nyt on yhä koleaa ja viileää. Minä en aio heittää villatakkia ja villasukkia pois vielä! Kalsarit jätin jo narikkaan, mutta äkkiäkös nekin esille otan. ;)
Minulle vaatetusta ei määritä kalenterin ajankohta, vaan se, miltä tuntuu luissa ja ytimissä. Olen siis kulkenut Juhannuksenakin neuletakki harteillani. Niin teen tänä vuonnakin, ellei keli tästä lämpene.
12astetta ja suurimmaksi osaksi pilvistä.
neuletakki |
Minun villatakkini on mieleiseni, kaunis ja lämmin norjalaisen Spycy vanillan valmistama Angel-niminen ihanuus. Kuten huhutkin kertovat, norjalaiset neuleet ovat lämpimiä ja kauniita. Tämän takin hyviä puolia kauneuden lisäksi on sen miellyttävyys päälläni, sillä tämä ei kutita eikä tunnu karhealta. Yleensähän villatakit ovat sen takia epämieluisia.
Olenkin tyhjentänyt vaatekaapistani kaikki karheat ja kutittavat neuleet pois. Sitäpaitsi ne vain pölisevät ja saavat aivastamaan. Tämä Enkeli-takiksi nimeämäni Angel- ihanuus on myös astman suhteen mieluisa. Juuri sopiva tällaisiin koleisiin ja kosteisiin kesäpäiviin, mutta myös kovemmillekin pakkaskeleille.
taskun suu |
Taskujen suut ovat sievät pitsireunaiset. Minulla oli tämä mukanani eilenkin sairaalassa ja hyvin sain kännykän mahtumaan taskuun. Saatoin siis jättää käsilaukun pois matkasta. Toimii täysin siis vaikka nenäliinaa säilyttää tai jos tarvitsee tamponin sinne sujauttaa tai jotain muuta pois käsistä.
hihan suu |
Ehdoton plussa tulee hihoista myös! Olen XL-kokoa tai jopa isompikin. Käsivarteni siis ovat paksut ja hauis etenkin. Mikään ei ole niin noloa kuin se, että on liian tiukat hihat! Jos kaikki käsimakkarat pullistavat neuletakin hihat mauttoman näköiseksi tai jos t-paidan hiha tursuaa neuletakin hihassa epämääräiseksi möykyksi. Huh.
Minun enkeli-takissani hihat ovat erityisesti mitoitettu meille pohjoismaisille muodoille, eli leveämmät hihat! Omassani jää hihoihin väljyyttä, vaikka siis onkin paksut käsivarret. IHANAT!
Ja vielä tuo kaunis brodeeraus hihan suissa on niin romanttinen ja kaunis!
rusetti ja napit |
Vyötäröllä on reilun mittaiset silkkinauhat, joilla takkia voi kuroa tai väljentää mitoilleen sopivaksi. Lisäksi helmiäisnapit ja napinläpeä koristamassa kaunis pitsi, joka jatkuu kaula-aukon mitaltakin.
XL-muotia |
mukana vaihtonappi ja tagihan on aivan uskomattoman kaunis. Huomasithan ekakuvassa myös pienen enkelikorun, jonka sain tilaukseni mukana!
Enkelin siivet |
Neuletakin yksityiskohdat ovat kauniita ja laatua siinä missä kokonaisuuskin. Helmaresori joustaa ja naiselliset muodot mukautuvat vartalolleni sopiviksi. Selkää koristaa suuret pitsisiivet, jonka vuoksi tunnen itseni enkeliksi!
enkeli |
Pitsiä |
neulos |
Ja nyt se paras osio, eli jos ihastuit Angel-neuletakkiini, ei sinun sentään Norjaan tarvitse lähteä ostoksille. Tämän ihanan takin voit tilata verkosta, suomenkielisiltä sivuiltakin!
Fanny Alexandra on netissä toimiva yritys rapakon takaa, jonka periaate on antaa sinulle paikka, jonne pyrähtää katselemaan kauniita, naisellisia ja erityisesti laadukkaita vaatteita. Vaatteet ovat pohjoismaisia design-vaatteita pienemmiltä valmistajilta.
Fanny Alexandra panostaa enemmänkin siihen, että valikoimaa on laajemmin, mutta kappalemääriä aina vain muutama. Näitä vaatteita ei tule vastaan joka kadunkulmassa! Lisäksi tuotteet tulevat suoraan valmistajilta, joten ylimääräisiä välikäsiä ei ole.
Yksi hyvin oleellinen asia on rajattomuus maiden välillä. Olemme kaikki pohjoismaat yhtä suurta perhettä. Fanny Alexandra sijaitsee Ruotsissa, puhuu ja myy Suomessa ja tuotteet mm. Norjasta. Valikoimasta löytyy myös tunnetumpi nimi, kuten Minna Parikka Suomesta.
Vaatteiden lisäksi ihastuttava Virpi, eli itse Fanny Alexandra myy koruja, kenkiä joitakin sisustustuotteita ja astioita...
Käy hengähtämässä kiireeltäsi Fanny Alexandran putiikissa.
ja Facebookissa sekä Pinterestissä.
Jos Instagramissa olet, löydät Virpin nimellä: fannyalexandraboutique

Kommentit