Kun hermot ei vaan riitä

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, olen voinut paremmin. Olen ollut iloisempi, parempivointinen ja energinen... Aamuisin ja päivällä.
Sunnuntai-iltana rymyttiin kätköillä ja sellaista ryteikköä, että otti voimille. Itkuksihan se meni illasta ja ihme, että nukuin kuitenkin yön. No, ajattelin maanantaina, että tärkeintä oli kuitenkin se, että sain raitista ilmaa ja liikuntaa. Hyväähän se vaan tekee lihaksille ja mielelle, vaikka sitten kivut yltyivätkin.

Maanantai-aamupäivällä olo oli taas sitä luokkaa, että päätin lähteä Muruseni kyydillä kaupungille etsimään itselleni vyötä lauantain juhliin. Vyö olisi riittävä lisä saamaan asusta juhlavan ja toimivan. Kauniin. Sillä mentäisiin ja hyvä olisi. Ei niitä toistasadan euron juhlaleninkejä sentään viitsinyt ostaa eikä edes 50 euron mekkoja. Tyydyin halvempaan kokonaisuuteen. Tyytyväinen olen.

No, menin sinne kaupungille. Kuljin ensimmäiseksi kirppikselle, josta voisin saada vyön halvemmalla, kuin kaupasta. Varasin kuitenkin 20 euroa sitä vyötä varten.


Vyö löytyi ja huivi ja helmiketju, joista sitten saan kotona valita asuun parhaimman. Löytyi myös 10 erilaista paperiarkkia, 5 avainta, 2 enkelin siipeä ja pussillinen helmiä. Kaikki ne kirppikseltä.
Jatkoin matkaani kaupalle päin, että käynpä samalla etsimässä kummipojalle sitä Skodaa. Siinä rännikujaa pitkin tallustaessani iloisesti löydöistäni törmäsin erääseen eri paikkakunnalla asuvaan ystävääni, jonka kanssa emme ole nähneet pitkään aikaan.

Iloisesti tervehdin, halasimme ja...
Hän tuumaa, että hyvinhän sinä liikut!
Et edes käytä sauvoja tai muutenkaan linkuta menemään.
Hmm...

Jotenkin muutenkin se kommentti ja se tilanne toi mieleeni, että pitäisikö minun alkaa todistella olevani kipeä vai kulkea maata laahaten, jotta uskottaisiin? No, tyydyin sanomaan, että parempina päivinä kuljen paremmin, huonompina huonommin. Viimeine kuukausi oli huonommin ja nyt pari päivää taas näin.

 Kerroin, ettei minua näy kaupungilla silloin, kun voin huonommin ja ilolla siellä käyn silloin, kun vaan voin. Kerroin myös sen, ettei voimani riitä kauaa olla ja lähteä hänen mukaansa shoppailemaan, sillä tiedän, että tilanteessani aika on rahaa, tai oikeastaan sitä, että jos aion kaikki aikomani paikat kiertää, minun on jouduttava! Muuten voimat loppuvat kesken.

Tiedän, ettei hän halunnut pahoittaa mieltäni, mutta kyllä se loukkaa, satuttaa, tuntuu pahalta, kun annetaan ymmärtää, etten olekkaan kivulias. "Tarpeeksi" huonossa kunnossa.
Ja todellakin, niin kauan kun vaan voin kulkea suorassa, normaali askelin, teen sen!

Kävin kaupoilla, useillakin. Välillä kahvilla istuskelemassa. Skodaa ei vaan löytynyt. Löysin kuitenkin 4 liimapuikkoa 2 eurolla, joita kokeilen, josko ne olisivat tarpeisiini sopivia. Löysin myös Tiimarin skräppipapruja lisää 6 arkkia reilulla eurolla. Suomalaisesta hain 3 skräppialbumiakin!
Oli ihan pakko... ;)

Kaikki tuo yläkuvan, kertomani ostosten hinta oli se 20 euroa, mitä suunnittelin laittaa vyöhön!

Juu, Skodaa ei löydy. Netissäkin tilaamalla sen saisi, kun maksaisi pikkuautosta 30 euroa posti- ja minimitilauskuluineen. Ei kiitos!

Siinä shoppaillessani keräilin sieltä täältä sitten kaikkea muuta tarjouskoreista.


Kantokorin, hummer-auton ja ison rullamitan, missä on ääntä ja pärinää, sekä valot! Tuohon vielä joku kiva lisäksi, niin saa kelvata! Kyllä kummitäti on nyt yrittänyt parhaansa sen Skodan kanssa, eikä löydä! Ja uskon, että lapsukainen on oikeasti onnellinen, kunhan jotakin saa, millä leikkiä. :)

Murusellekin toin tulijaisia. Oli ihan kiva penkoa tuollaista 1-2 euron telinettä, kun yleensä kierrän kaukaa kaikki työkaluosastot. Nyt kävin sielläkin tutkimusmatkalla ja kannatti.


Mitäpä sitä nainen muuta tarvitseekaan, kuin pikaliimaa ja nippusiteitä! :D

Joo, sitten kun kaikki tuo oli hankittu ja kierretty joka paikassa, voin sanoa, että oli jo hieman hankala olla. Kävin kuitenkin puolen tunnin verran vielä geoilemassa siinä lähistöllä, turhaan. Ei ilman koordinaatteja löytynyt eikä viitsinyt yksin koluta paikkoja, kun muuta porukkaa ramppasi koko ajan siinä. Kyllä se silmään pistää, jos yksi siinä koluaa rännejä ja nuohoaa räystäslautoja! :D

Bussille meno oli jo sitten työn takana ja manasin itseni, kun pitikin lähteä kantamaan kaikkia ostoksia. Mutta mitäpä olisin jättänyt ostamatta?

Kotona tulikin itku ja hermokivut. Samoin viillot alaselkään ja muutenkin kivut sitä luokkaa, ettei mikään enää huvittanut. Odottelin, että josko saisin tehtyä ruuan. En saanut. Murunen kun tuli kotiin, kehotin syömään eilisen rippeet, sillä en vaan kärsinyt laittaa ruokaa!
 Itse tyydyin hieman aiemmin suklaavanukkaaseen ja yhteen voileipään. 
Harmittaa, sillä Murusella oli eilen pitkään iltaan töitä ja kerkesi kotona olla 6 ja puoli tuntia, kun jo taas aamulla lähti töihin. Ja minä en saanut ruokaa tehtyä mukaankaan. 
(Tein evääksi leipiä sentäs). 

Hermot olivat jo minulla kireällä sen kivun kanssa. Tietokonetta sulkiessani 3 sekunnin viive sai raivon valtaan. Sen 3 sekuntia kun olisin voinut käyttää matkalle lepoasentoa kohti. Tai kun hiusharja lensi kaarella kädestäni hermosätkyn seurauksena, tyydyin potkasemaan sen kohti ovea. Sinne se jäi, mutta aamulla oli nätisti korissa. Kiitos Murusen.

Yö meni valvoessa kipujen kanssa ja välillä huutoa pidätellen. Kyyneleiltä en välttynyt, mutta samapa se. Tänään en tee mitään ihmeellistä. Jos sen ruuan edes...

Että sanoisinko, jos ystäväiseni olisi nähnyt minut loppuaikana eikä kaupungille mennessäni, niin olisi saattanut olla eri sanat mielessä. Tai jos kotona olisi ollut seuraamassa. Kyllähän sekin on totta, että ihmisten läsnäollessa salaan ja sinnittelen viimeiseen asti. En halua kertoa, näyttää.En kaipaa sääliä tai voivotteluja. En sitä, että olisin heille pelkkä selkä.

Netissä se on paljon helpompaa valittaa ja voivotella, kun olen kasvoton. Kukaan ei tule olkaani taputtelemaan ja sanomaan, kuinka surkea elämä minulla onkaan. Ei katsele säälien perääni tai kuiskuttele, kuinka nuorella iällä voikaan olla huonossa kunnossa. Netissä minä olen joku, yksi monista. Ilman kasvoja, ilman mitään. Täällä voin sanoa, kun vit***aa tai koskee. Olla heikkokin. Haavoittuva. Mutta live-elämässä on vaan jaksettava ja jaksettava.

Kun kivut yltyvät ja kun hermot ei riitä, mesoan yksikseni, tiuskin ja sitten pahoitan sen takia mieleni. Onneksi Muruseni tietää, etten tiuski hänelle, hänen takiaan. Sanon AINA, että nyt koskee liikaa, hermot ei kestä! Ei minulla ole aihetta Muruselle hänen takiaan tiuskia! yleisesti ottaen meillä on hyvä suhde. Parasta! Ihan uskomattoman hyvä olla! ei vaan ole aihetta napista toiselle, valittaa, riitaa haastaa. Olemme sitä lajia saaneet aiemmin muilta ihan tarpeeksi kumpikin.

Tänään... Saisinkohan ne hermoni takaisin?

p.s. Voitin Zirkonellan arvonnassa kynsi-palkinnon! Saan sen varmaankin tänään tai huomenna! JEE! Sitä lisää sitten...

Kommentit