COVID-19 ja pelko



COVID-19 eli tutummin Koronavirus pelottaa monia.
Katsonpa mihin suuntaan tahansa tai avaan radion tai tv.n, Korona-viruksesta puhumiselta ei voi välttyä. Meitä jokaistahan se koskettaa jollain tavalla. En vähättele kenenkään tuskaa, pelkoa tai epävarmuutta. Pelko saa meidät ihmiset toimimaan normaalista poiketen. Turvautumaan johonkin, minkä kokee turvalliseksi herkistyneiden aistiensa valossa. Jollekin se on valmistautuminen pahimman varalle, joku haluaa puhua puhumasta päästyään ja jollakin pelko näyttäytyy toisin. Kaikki eivät kuitenkaan pelkää, joten toivon mukaan pelottomuus käytetään positiivisesti hyväksi, eikä altisteta itseä tai/ja muita tartunnalle. Voit esimerkiksi tukea pelkäävää, kuunnella, rauhoitella jottei pelko pääse hysteeriseksi.

Tottakai olen korvat höröllä, mitä uutta asian tiimoilta kuuluu. En kuitenkaan pelkää kuolemaa enkä elä hysteerisenä odottaen sen saapumista.  Ihan se perus kauppareissu, että kaapissa nyt on ruokaa myös silloin, jos Murunen ei pääsisi kauppaan, ja vessapaperia, se saa riittää.  Maailmanloppu-meiningin tyyppinen hamstraaminen on tarpeetonta näillä tiedoilla, mitä olemme saaneet tähän mennessä.

Sinä saat toimia niin kuin sinulle on parasta.  Pääasiahan on se, että voimme jatkaa elämistä nyt ja tämän jälkeenkin. Me joko sairastumme tai sitten emme. Jossittelun sijaan suosittelen keskittämään ajatukset johonkin sinua rauhoittavaan. Olipa se sitten lukeminen, jooga, meditaatio, rukoileminen.. Ihan mikä tuntuu hyvältä.


Minä ajattelen niin, että on aikamme  herätä katsomaan totuutta silmiin siinä, miten ME  olemme tähän asti toimineet. ME, eli ihmiset, olemme tappamassa luontoa, villieläimiä, Äiti Maata. Ihmisille on jo pitkään koetettu kertoa, että Maa kärsii. Se tekee kuolemaa. Ihmisen oma ego ja maallisen vallanvälineen eli rahan himo on ajanut tähän pisteeseen. Salakuljetetaan eläimiä, tapetaan villieläimiä torilla, jossa on immuniteetiltaan heikentyneitä villieläimiä häkeissä, missä tehdään lihakauppaa ja ruokaa... Voin vaan arvailla, mitä kaikkea tuhoa ihminen saa aikaan ahneudellaan ja eläen ajattelematta seurauksia. Minä, minä ,minä... minulle rahaa, minulle valtaa, minä viis veisaan muista, minulle ei voi sattua mitään pahaa... 
Voisin heittää omat arvaukseni luonnon vastaan taistelusta, karmasta, syy-seuraussuhteista...


Kuolema on pelottanut ihmisiä aina. Nyt kun puhe kääntyy kuolemaan Koronan kohdalla, nousevat synkät ajatukset pintaan joillakin. Jos ei virus tapa, kuolemmeko nälkään vai loppuuko vessapaperi maailmasta. Nämä ajatukset ovat ihan ymmärrettäviä pelon keskellä. Kaikki uusi pelottaa, saatikka sairaus.
Nälkään me emme kuitenkaan kuole Suomessa, sillä esimerkiksi Foodora mainostaa palveluitaan, että ruokaa saa kyllä kotipakettinakin kun ilmoittaa, että jättävät ruuat oven ulkopuolelle. Samoin voit soittaa jollekin, joka voisi ehkä auttaa sinua muiden ostosten kanssa. Hyvä hygienia on tässäkin tärkeää, eli yski nenäliinaan ja pese kädet useammin.

Maalaisjärjellä vältän konserttisalit ja leffateatterit. Pesen kädet saippualla ja vedellä, niinkuin ennenkin. Pelkoa en aio lietsoa ja jos siltä tuntuu, että pelkäät, lupaan  kuunnella ja olla asiallinen... jos niin tahdot.


Asiallisen median lisäksi leviää myös epäasiallista ja keksittyä tietoa Koronaan liittyen. Mieti aina ensin, voiko se olla totta. Selvitä lähteet, hyötymistarkoitus ja erityisesti seuraa uutisointia esim THL.fi sivustolta tai muilta asiasivustoilta. Myönnän, että olen itsekin saanut yhden vitsinä keksityn viestin, jonka jaoin kolmelle ihmiselle, joiden tiedän ymmärtävän sen vitsinä. He eivät jaa sitä eteenpäin. Sen sijaan esim. Facebookissa tai täällä en jakaisi kyseistä viestiä, sillä en luota siihen, että jokaikinen seuraavani sen ymmärtäisi pelon aikana vitsiksi. Älä sinäkään jaa väärää tietoa eteenpäin totena.  Minulla on tähän postaukseen keräämistäni asioista lähteen lopussa.

Keräsin faktatietoa Koronasta muutaman ehkä yleisimmän? kysymyksen verran. Koska kuka tahansa voi lukea tämänkin postauksen ja ehkä vain yhden tai pari kohtaa, olen useampaan kohtaan maininnut yhden tärkeän asian: Soita ensin!

Mikä Korona oikein on ja mistä se on tullut?

Koronavirukset ovat ryhmä yleisiä viruksia, jotka aiheuttavat ihmisellä yleensä lievän hengitystietulehduksen. 2019 Joulukuussa alkoi Kiinassa Wuhanin maakunnassa epidemia, jonka aiheuttaja on ihmiselle uusi koronavirus. Sen aiheuttama tauti on viralliselta nimeltään COVID-19, ja taudinaiheuttajavirus on nimetty SARS-CoV-2-virukseksi, sillä kyseessä on geneettisesti Sars-viruksen kaltainen virus.

Uusi koronavirus on lähtöisin eläimestä ihmiseen tapahtuneesta yksittäisestä tartunnasta. Tämän seurauksena leviäminen ihmisten välillä on käynnistynyt. Viruksen alkuperäksi on vahvistettu laittomasti myydyt villieläimet Wuhanin kalatorilla.

Korona-viruksen itämisaika on noin 1-12 päivää, keskimäärin noin 5-6 päivää. Leviämisen tehokkuutta eikä tartuttavuusaikaa vielä tunneta tarkasti.


 Miten tiedät, oletko sairas? 

Pelkkä aivastelu, nuha ja nenän tukkoisuus ovat tähän vuodenaikaan tyypillisiä allergisia oireita. Influenssassa yskä on kuivaa. Kaikista flunssaoireista ei siis kannata huolestua. Korona-virukseen sairastuneiden tyypillisiä oireita ovat kuume, yskä, kurkkukipu, hengenahdistus, päänsärky, väsymys  sekä lihaskivut. Älä hakeudu suoraan hoitoon vaan soita ensin, jos koet olotilasi olevan erityisen huono. Jos tauti on lievä ja kuin mikä tahansa flunssa, et tarvitse soittaa mihinkään. Testejä ei tehdä kaikille.  Pysyttele kotona, kunnes kuume on poissa ja muut oireet vähenemässä. Hengitystieinfektio paranee useimmiten noin viikossa levolla oltaessa.

Tässä linkki, kuinka toimia työntekijänä taudin täyttyessä. klik

Voitko mennä sairaalaan hakemaan apua?

Jos epäilet koronavirusinfektiota ja sinulla on hengenahdistusta, ota yhteyttä omalle terveysasemallesi puhelimitse. He osaavat ohjeistaa sinut toimimaan oikein. Et voi suoriltaan mennä sairaalaan tai muuallekaan lääkäriin. Sinun on oltava vastuullinen etkä voi vain tartuttaa tautia muihin ihmisiin menemällä hakemaan apua.

Lievissä oireissa sinun ei tarvitse ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon, vaan taudin voi sairastaa kotona. Lääkärin tekemää taudinmääritystä ei pääsääntöisesti tarvita. Neuvontapuhelimet ovat pahasti ruuhkautuneet, joten käytä tietolähteenä ensisijaisesti THL:n ja oman alueesi terveydenhuollon verkkosivustoja.


 Mitä teet, jos sairastut lievemmin tai olet terveenä karanteenissa?

Lievistä hengitystie infektio-oireista kärsivien on tärkeä sairastaa kotona ja välttää sosiaalisia kontakteja. Sosiaalisten kontaktien vähentäminen tai välttäminen mahdollisuuksien mukaan on tärkeää myös terveille ihmisille, siten hidastetaan epidemian leviämistä. Jos oireet sairastuneella ovat verrattavissa siedettävään flunssaan, anna mielummin hoitohenkilökunnan keskittyä riskiryhmien, eli iäkkäiden ja perussairaiden suojelemiseen. Jos oireet kuitenkin pahenevat vakaviksi, tottakai tarvitset apua.

Käytä aika hyödyksesi ja avaa Netflix ja sieltä suosikkisarjasi marathon tai lue ne kirjat, jotka ovat jääneet kesken tai lojuvat koskemattomina kirjahyllyssä. Vietä terveenä karanteeniaikasi perheesi kanssa, pelatkaa vaikka lautapelejä. Askartele, tee ristikoita, ompele, etsi YouTubesta sinua kiinnostavat ohjeet ja tee ohjeiden mukaiset asiat. Lepää, anna itsellesi aikaa. Tee kasvohoito, jalkakylpy, nuku univelkoja vähemmäksi...  Vaihtoehtojahan kyllä piisaa. Sairaana vältä olemasta samassa huoneessa terveiden kanssa, jotteivät he sairastu. Etenkin vanhukset sekä entuudestaan sairaat on syytä pitää kaukana.

Huomioithan, että hallitus suosittaa, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan 31.5. saakka. Lisäksi suositellaan, että myös muiden kokoontumisten järjestäjät harkitsevat omien riskiarvioiden pohjalta vastaavien tilaisuuksien järjestämistä. Ulkomaan matkojen suhteen tarkista kohteesi, pääseekö sinne edes lentämään vai onko matka peruuntunut. Sairaana et kuitenkaan voi karanteenista poistua tai Jos perheessäsi joku on saanut tartunnan.

Huomioithan myös tämän: Jos henkilö ei voi hoitaa työtehtäviään sairauden aikana, hän voi hakea Kelasta tartuntatautipäivärahan. Jos henkilö ei pysty hoitamaan työtehtäviään karanteenin takia ja työnantaja maksaa hänelle silti palkan, Kela maksaa tartuntatautipäivärahan työnantajalle.


 Tappaako Korona, jos sairastut siihen?

Suomen sairaaloissa on hyvä valmius tutkia ja hoitaa koronavirusinfektioita eristysolosuhteissa. Olet siis erinomaisissa käsissä.

Korona voi olla lähes oireeton, vähäoireinen tai vaikeaoireinen. Se, kuinka vaarallinen se sinulle olisi, riippuu sinun perussairauksistasi hyvin pitkälti. Korona ei tule ja raivaa kaikkia tieltään todellakaan.
Tähän mennessä noin 80 % raportoiduista tapauksista on ollut lieviä ja sairastuneet ovat toipuneet. Ainoastaan n. 14 %:lla tauti on ollut vakavampi. Taudin kuolleisuusprosentteja on vaikea arvioida, sillä kaikkia oireettomia ja lievempiä tapauksia ei välttämättä ole havaittu ja raportoitu. Vakavia tautitapauksia ja kuolemantapauksia on havaittu eniten yli 70-vuotiailla, joilla on jo jokin perussairaus, esim. diabetes, korkea verenpaine tai sydän- ja verisuonitauti. Korkein riski on yli 80-vuotiailla.

Tavalliseen kausi-influenssaan kuolee maailmassa vuosittain pahimmillaan 650 000 ihmistä. Joulukuun 2019 jälkeen koronavirukseen on sairastunut tähän mennessä yhteensä yli 135 000 maailmanlaajuisesti.
Tähän mennessä Suomessa on todettu 210 tautitapausta. Suurin osa Suomessa todetuista tapauksista on ollut lieviä, vaikka osa tartunnan saaneista onkin tarvinnut sairaalahoitoa. Yhteensä 123 maata on raportoinut tartunnoista. Luvut muuttuvat koko ajan.

 Milloin tämä oikein päättyy?

Hyvä kysymys. Tuskin kukaan osaa tähän vastata suoraan. On kuitenkin arvioitu, että toukokuun paikkeilla saattaisi olla taudin huippu, jonka jälkeen se alkaa hidastaa leviämistään ja lopulta pysähtyy.

Tiesitkös, että Newyorkilaisen 5W Public Relationsonin oluen juojilla teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan jopa 38 prosenttia jättäisi nyt Corona-merkkisen oluen juomisen tyystin pois. Lisäksi jopa 16 prosentille vastaajista oli epäselvää, onko Corona-oluella jotain tekemistä kiinasta liikkeelle lähteneen koronaviruksen kanssa. Tällä oluellahan ei ole mitään tekemistä viruksen kanssa, joten pelko ajaa ihmiset yllättäviinkin tekoihin.


Malttia, voimia ja maalaisjärkeä sinulle, rakas lukijani.

XOXO 💚
Viltsumari 😷

Huom! Tilanne muuttuu koko ajan. Kenties jo nyt, kun luet tätä?? Selvitä siis tarkemmat tiedot THL.fi-sivulta tai muusta asiallisesta sivustosta. 
Lähteet: THL, Duodecim Terveyskirjasto, Tieteen kuvalehti sekä Hämeen sanomat.

Kommentit

Hyvää pohdintaa ja faktaa liittyen koronaan. Ns. joka tuutista tulee koronasta tietoa, jota seuraan puolella korvalla. Ainoa kanava, mitä seuraan tarkasti on esimiehen laittamat tiedotteet ja ohjeet. Tänäänkin lähden töihin ihan turvallisin mielin kouluun, missä on yli yli 500 hlöä. Hyvää viikon jatkoa!
Tilanne on aika hälyttävä. Nyt on koulut menossa kiinni, mutta päivähoito porskuttaa normaalisti. Jännätään tässä, että kuinka moni perhe pystyy hoitamaan lapsensa kotona huomisesta eteenpäin.
Rauhallinen olo kuitenkin ja toivottavasti sellaisena pysyy!
Siihen tuli nyt muutos. Tilanne todella muuttuu jatkuvasti. Suosittelen välttämään vanhuksien seuraa, jos liikut ryhmätiloissa. :)
Kunpa eivät vanhuksia pyydä apuun eikä muuta riskiryhmää. Moni työpaikka on siirtymässä etätöihin myös, joten se saattaa osaltaan helpottaa.
Sude sanoi…
Ihmiset suhtautuu tähän nyt niin monella tapaa, itse yritän käyttää tervettä maalaijärkeä sillä kuulun riskiryhmään. Turha tässä on ruveta panikoimaan, mutta järkeä kannattaisi olla tekemisissään. Meidän pihan mummot ja papat eivät kuulemma sairastu coronaan (omasta mielestään) ja 80v. torikauppiaskin näytti lähtevän aamulla torille myymään tuotteitaan. Millähän noille naapureille saisi taottua vähän järkeä päähän, vai pitääkö jonkun heistä ensin sairastua kunnolla, ovat niin mahdottoman itsepäisiä tässä asiassa.
Hysteria on valloillaan ja tiedotus on saanut kaikki aivan suunniltaan pelosta. Kaipa tämä vessapaperin hamstraus on elossapysymisreaktio. Järkyttää.
Minun mielestä nyt kaikkien on elettävä ohjeiden mukaan ja kotoiltava jos on käsky tehdä niin. Aurinkoseinälle ei ole kieltoa mennä yksin mietiskelemään ja on luotettava isoon enkelipotukkaan joka meitä auttaa pitämään hyvä huoli toisistamme rauhallisin mielin.
Nimenomaan. On ajateltava sitä, että virus saadaan pysähtymään ja toimimme kaikki sen mukaisesti. Kyllä ulos tosiaan saa mennä. Kaupassa saa käydä. Puistossa, lenkillä... kunhan ei tee sitä tiiviisti isossa porukassa.
Pitäs joku järki olla. Jos "ei itse sairastu" (ja häh hah) niin ajattelua sit muiden henkeä! Sitten kun tartuttavat jonkun joka kuolee,sitten on suoraan sanottuna paskat jo housussa! Viirus tarttuu ihan jokaiseen, jonka kohtaa! Siksi on tärkeää pysyä pois kontaktista. Ei se silti tarkoita vankeutta.