Minun äitini

Äidille minulta, tyttäreltäsi. Kyllä, on minun oma kirjeeni omalle äidilleni.

Minun äitini on aina kanssani, missä vain olenkin.
Minun äitini on läsnä siinä, mitä opin, löysin, tunsin sekä aistin;
Hän on puiden lehtien havina kadulla kulkiessani,
niissä muistoissa, kun leikimme pihalla, juoksimme linja-autoon tai istuin polkupyörän tarakalla apinani sylissäni.

Äitini on muisto tiettyjen ruokien tuoksuista lapsuudestani, niiden kukkien kauneus, joita hänelle poimin ja ojensin. Äitini on tuoksujen sinfonia oikeastaan koko maailmastani.

Se viileä käsi otsallani, kun en voinut hyvin tai ilmassa höyryävä hengitykseni
kylmänä talvipäivänä, niinkuin silloinkin, kun ensikerran nuolaisin tikapuita jääden siihen kiinni. Lämmin vesi, joka sulatti minut irti tai kesäpäivänä huulipunalla
tehdyt intiaanimeikit kasvoillani.

Hän on sateen ropina,
joka tuudittaa minut yhä uneen sekä turvallinen syli ja villasukat jaloissani.
Tuutulaulu, iltasatu ja kuiskaus hyvän yön.
Sateenkaaren värit taivaalla, kuun silta ja auringonpimennys negatiivien läpi katsottuna.

Äitini on kermakakku, munkkirinkelit ja
synttärijuhlat. Jouluaamu sekä jännittävä lahja. Sisälle tuulisena päivänä  pystytetty teltta sekä ikävimmätkin kouluaamut, joista selvittiin yhteistuumissa.

Äitini on yhdessä tehdyt ikkunaostokset, ulkosauna ja eväsretket.
Pillimehun makeus, tikkarin rouskunta hampaiden välissä, siirtotarrat, joita sain aina lisää entisten loppuessa, sekä yhdessä opetellut kertotaulut.

Äitini näkyy ja kuuluu naurussani, huumorissani  sekä äänensävyissäni. Tyylissä miten liikun, kuinka kohtelen muita tai kun on se hetki, kun annan vaan asioiden olla.

Hän oli ensinmäinen kotini ikinä, kantoi minua sisällään, antoi minulle elämän. Äitini on se kiintopiste katseessani, jota kohti otin ensiaskeleeni. Äitini on ensimmäinen rakkaus, jota tunsin, ensimmäinen ystäväni jonka sain
ja jopa ensimmäinen vihan kohteenikin, joka minua opetti sekin turvallisesti. Oikea tunteiden vuoristorata joskus, joskus tasaisuus.

Sain äidiltäni perinnöksi empatiakykyni ja sisukkuuteni. Periksi en anna, asennetta mukana ja itsesääliin ei vajota. Äiti on ja tulee aina olemaan minulle idolini.

Kiitollinen olen, kun äiti on jaksanut
potkuitkuraivarini tai hoitaa minua ne vuodet, kun voin pahoin -jo vastasyntyneenä sairastuttuani vakavasti, pikkulapsena sairaalakierteessä tai nyt aikuisena näine kipuineni.

Hän on ollut tukeni myös ratkaisuissa, joissa äiti olisi toiminut toisin.
Kiitos äiti, että luotat minuun ja annat elää elämääni minun näköisesti. Kiitos ettet kääntänyt minulle selkääsi, kun moni muu käänsi. Että uskoit silloinkin siihen, että selviän kyllä ja että tiedän, mitä olin tekemässä.

Joskus on ollut vain pakko mennä toiseen suuntaan, mitä toiset menivät. Tehdä omat virheenikin, mutta myös ratkaisut itsekkäästi itseni onnen vuoksi.

Esimerkilläsi olet opettanut minulle sen, että on hetkiä, jolloin kulkea omaa tietä muiden lomassa, mutta myös, että joskus täytyy olla vähän vaikka jäärä tai pikkusen hullu ja vastavirrassa.

Tiesitkös, olet paras ystäväni edelleen. Aina.
Katso äiti minua nyt!
Katso!
Olen äiti itsekin ja olen vaimo.
Olen oma itseni, ihan niinkuin sinäkin olet.
Olen sinun työsi tulos. Ja kyllä, mun mielestä ihan hyvä minusta tuli.  Tämmöinen luonnonlapsi.

Tämmöiseen pystyisi vain maailman paras äiti!
Mun äiti.