Aikuisen naisen päiväkirja osa 1: Kauneusboxeja ja siivousta
Rakas päiväkirja. Tämä on ensimmäinen sivu esittelysivun jälkeen. Tittidiii! On aika aloittaa päiväkirjan kirjoittaminen. En mä joka päivä kirjoita. En sillon, jos kirjoitan jotain muuta. Tai jos estyn tyystin. Mä odotan innolla tämän uuden alkua.
Mietin jo useamman päivän, että "huomenna aloitan". Se huominen kesti saapua ja nyt mietinkin, että käyttäydyin itseäni kohtaan kuin eräiden maiden ihmiset sanoessaan "huomenna". Se ei tarkoita että huomenna, vaan sit joskus, jos koskaan. Tai niinkuin täällä Savossa sanottaisiin; suatanhan tuon tehäkkii tai suatan olla tekemättäkkii. Riippuu siitä jiäpkö aekoo töille jouten ololta.
No mutta ihan jouten en ole ollut. Eilen, maanantaina oli siivouspäivä ja mä järjestelin kosmetiikkaa sekä imuroin oman yöpöydän tauksen. Tiputin mankan lattialle siinä samalla, mutta onneksi sekä mankka että sen sisällä ollut Deepthin cd säilyivät ehjinä lukuunottamatta antennia, mikä irtosi pysyvästi laitteesta. Radiokin toimii silti. Huh.
Sunnuntaina käytiin kauöungilla poikani johtajan luona rupattelemassa. Li Andersson on hurjan ihastuttava ihminen ja luja nainen työssään. Arvostan.
Kosmetiikkaa lajitellessani eilen, muistelin kauneusboxeja, joita sain ja saan. Kerron siitä vielä ja sitten käyn nukkumaan.
Olin aiemmin erään suomalaisen beautyboxin pitkäaikaistilaaja ja joskus ilahduin, aika monesti jäi valju olo. Sitten alkoi pettymyskierre ja mietin haikeana, jäänkö ilman boxeja, jos lopetan.
Etsin ulkolaisia boxeja ja jotenkin ne tuntuivat minulle vaikealta. Miten ne saa Suomeen, jos edes saa Suomeen?? Ei minulla olisi vara maksaa lisää vielä kuljetusfirmoille, kun muutenkin pelkkä boxi on jo iso menoerä meidän perheelle. Olemmehan vähävaraisia.
Koska kuitenkin elämäni rajoittuu hyvin pitkälti kotiin kroonisen vaikean kivun takia (pääsääntöisesti olen vuoteessa, mutta nyt hetken (1-3 tuntia ehdoton max per päivä voin olla pyörätuolissa), olemme katsoneet boxin olevan se mun harrastus, biletys jne liikkumisen korvike. Jos nyt noin voi sanoa. Tarkoitan, että joku käy baarissa, joku tupakoi, joku käy salilla, ratsastaa, shoppailee useammin vaatteita, hengailee kavereitten kaa ulkona... Minusta aika ihana korvaus jalkeilla ololle on kerran kuussa saapuva beautybox. Mutta jos se tuottaa pettymyksiä yhä enemmän ja enemmän, on todettava, ettei sen aika ole enää.
Ystävän kanssa vaihdellaan välillä vinkkejä keskenämme siitä, mikä on hyvä tuote, mikä hyvä boxi jne. Hän kertoi minulle ulkolaisesta boxista, jonka sisältö on ollut hänen kuuleman mukaan kiva. Kun vihdoin löytyi uusi kauneusboxi, jonka voisin tilata, innostuin. Toivoin todella, että tästä tulisi se mun uusi juttu. Jäimme ystävän kanssa odottamaan boxiani.
Ensin kaikki meni hyvin. Ekat boxit tulivat niinkuin pitikin ja sisältö oli joka kerta iloinen yllätys. Koeaika-tilaus oli menestys. Sitten vaihtui tilausjakso ja tuli muutama kömmähdys toisessa päässä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Mistään ei jäänyt paha mieli pysyvästi. Tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen ja olen löytänyt paljon uusia suosikkeja kosmetiikassa, maksan vähemmän, kuin pettymyksien boxista ja innolla odotan aina seuraavaa lähetystä, vaikkakin Etelä-Suomi saa boxit useita päiviä ennen meitä Itä-Suomen eläjiä, ja näen sisällön instagramissa sitä kautta. Silti aina on yhtä jännittävä avata se ihka ikioma kauneusboxi täynnä laatua.
Miinuksiako?
Tottahan toki. Ulkomailta saan englannin kieliset esitteet, mukana tuleva Elle-lehtikin on englannin kielinen, boxi tulee tosiaan viikon päivät Hesaa myöhemmin ja suomalaista markettikosmetiikkaa ei ole valikoimissa. Toisaalta ehkä hyvä niinkin, koska tämän on tarkoitus olla hemmottelua, eikä arjen pakolliset ostokset.
Minulle tärkeä harrastus, elämäntapa ja hemmottelu on ikioma ylläri kerran kuussa. Tämä on mun elämän huippuhetkiä. Hetkiä Lookfantasticin ja Ellen seurassa.
Onko kauneusboxit sulle tuttuja ja tuleeko sulle joku tällä hetkellä?
Mikä sun oma pikku hemmottelusi on?
Käytätkö kosmetiikkaa?
Tämä päiväkirjoitus on yllättävänkin pitkä, mitä ei pitänyt olla. Anteeksi, jos odotit lyhyttä, niinkuin ajatus on näille päiviksille. Jatkossakin kirjoitan edellisen päivän asioista, sillä kesken päivän olis vaikea tietää mitä iltaan mennessä tapahtuu.
Nyt moro.

Kommentit
Ihana harrastus sinulla ja todellakin olet sen ansainnut. <3 En ole muuten koskaan tilannut mitään boxia.