30 kysymystä ja 30 vastausta
On aika kertoa itsestäni hieman tarkemmin. Näin lukijana opit tuntemaan vähän paremmin bloggaajan, eli minut, ja toivon mukaan kynnys lähestyä minua kommentein on pienempi. Olen kuitenkin ihan tavallinen ihminen.
Aloitetaan!
Avioliittoja: Olen naimisissa upean naisen kanssa, joka täällä blogissa tunnetaan nimimerkillä Murunen. Menimme rekisteröityyn parisuhteeseen 2014 ja muutimme nimikkeen avioliitoksi 2017, kun se oli mahdollista.
Olen eronnut kahdesti. Mikään luovuttaja en ole koskaan ollut, joten edelliset suhteet olivat pitkiä. Toinen myös henkisesti. Erolla ei leikitä, eikä uhkailla, ei luovuteta ekan riidan tultua. Mutta on tilanteita, joissa umpikujasta ei ole poispääsyä muuten kuin eroamalla. Minulla oli vahvat syyni. Nyt elän onnellisessa liitossa, jonka haluan kestävän kuolemaan asti.
Kihloissa: yhtä monesti.
Lapsia: 23 vuotias poika.
Lemmikkejä: 2 kissaa, Luis Ernest Hamilton 4v ja Carlos Adi Mikael 3v
Leikkauksia: Useita.
Tatuointeija: Yksi. Haaveilen puoli selkää peittävästä tatuoinnista, mutta en voi ottaa sitä vielä. On liian epävakaata sen suhteen, tuleeko myöhemmin taas uusi leikkaus vai eikö. Tätä tatuointia suunnittelen itse ja se tulee olemaan myöskin elämääni ja minua kuvaava, aivan kuten jo olemassa oleva tatuointikin on.
Lävistyksiä: korvanlehdissä on 3 molemmin puolin ja oikeassa silmäkulmassa on kulmalävistys
Muuttoja: toistakymmentä kertaa.
Ottanut lopputilin: Olen ottanut pari kertaa olosuhteiden pakosta.
Ollut saaressa: Pikkusaaressa olen monet kerrat. Saarihan se on Kyproskin, joten sielläkin olen ollut. Periaatteessa Suomessa on helppo myös asua saaressa, jos ihan kaikki vesistön ympäröimät kaupungit ja kylät lasketaan.
Autosi: Minulla ei ole edes ajokorttia
Ollut lentokoneessa: Sekä pienessä että matkustajakoneessa
Onko joku itkenyt vuoksesi: On kyllä. Ilon ja pettymysten kyyneleitä.
Ollut rakastunut: Olen nyt parasta aikaa rakastunut ja onnellinen parisuhteessani.
Ollut ambulanssissa: Olen ollut muutaman kerran
Luistellut: Viimeksi 7 vuotiaana
Surfannut: En uskaltaisi edes
Ollut risteilyllä: Olen ollut. Paikallisvesillä ja Tallinnaan sekä Tukholmaan. Lisäksi Turkissa kävimme risteilyllä upeassa turkoosissa meressä.
Ajanut moottoripyörällä: Mopoa testasin ajaa huonolla menestyksellä. Kun kevarin painoa kokeilin, aloin jänistää muistellen mopoiluani. Olin sitten kerran vain kyydissä ja tipuin, kun veli alkoi keulimaan lähtömetreillä. Sittemmin olen kyllä moottoripyörän kyydissä ollut, mutten ajaisi itse.
Ratsastanut hevosella: Kerran. Oli sekä pelottavaa, että jännittävää yhtäaikaa. Minulla kun on korkeanpaikankammo.
Lähes kuollut: Olen kyllä. Vauvana meinasin tukehtua hinkuyskän vuoksi. 16 vuotiaana anorexia pysäytti elintoiminnot hetkellisesti. Sittemmin vielä kerran koetinkivi oli 21 vuotiaana, kun minua hoidettiin syövän vuoksi saattohoidossa ja elinaikaa annettiin minuuteista viikkoon. Lääkärin sanoja kompaten: "Joskus ihmeitä tapahtuu, ja sinun parantumisesi on ihme".
Ollut sairaalassa: Vauvana, pikkulapsena, nuorena, nuorena aikuisena, aikuisena... Siis monta kertaa ja myös pitkiäkin aikoja.
Suosikkihedelmä: Mango, banaani ja vesimeloni
Aamu vai ilta: Ilta
Lempiväri: Pinkki, lila ja blingblingiä saa olla
Viimeisin puhelu: Lehtimyyjä
Viimeisin viesti: Miniältä meikkivinkki
Kahvi vai tee: Molemmat ja kahvi maidolla
Kissa vai koira: Olen eläinrakas, mutta koiraa en enää pystyisi ulkoiluttamaan, joten kissa.
Paras vuodenaika: Nautin siitä vuodenajasta, jota elän paraikaa. Kesä toki lämmön vuoksi ihana, kun voin paremmin ja luonto on kukassa, mutta jokainen vuodenaika on upea ja arvokas. Toivottavasti lapseni lapsenlapsetkin sitten joskus näkevät lunta.

Kommentit
Ihanaa viikonloppua sinulle <3