3 simppeliä korttia ja 3 annettua ylläripalkintoa
Mieli tekee askarrella, mutta voimat ovat vähissä. On hetkiä, jolloin ei yksinkertaisesti pysty loihtimaan mitään tällaista (2 kuvaa on vanhoja) ;
Tai
Kaikilla ei edes riittäisi intoa tai osaamista, materiaaleja tai mielikuvitusta. Vähättelemättä ketään. Tasoja ja kokemusta vaan on niin eri tasoisia. Minunkaan osaamiseni ei riitä moneen sellaiseen, mistä vain haaveilen. Joskus ihastelen esim. YouTubesta tai Pinterestistä kortteja ja yritän tehdä ohjeiden mukaan tai ilman ohjetta samaa tyyliä. Turhaan. Kun ei vaan osaa. Samoin mietin, kuinka kellään voi riittää mielikuvitus niin pitkälle? Idoleitani askartelussa ovat mm. Tim Holtz, MajaDesign sekä useampi blogiystäväni.
Simppeli kortti, johon ei tarvita kuin kyniä ja korttipohja, syntyy itse piirtämällä. Tämän Kotti piirsin sängyssä maaten.
Leimakuvilla saa kivasti korttiin asennetta, jos piirtäminen ei luonnistu tai haluaa enemmän. Lisäksi väritysterapia on antoisaa puuhaa. Minulla on läjäpäin valmiiksi leimattuja kuvia, joita käytän tarpeen mukaan. Tähän korttiin tulostin oman tekstini ja värittelin kuvasta itseni ja Luisin. Luis on tuollainen iso ja punainen ja tykkää olla "vauvana".
Kortteja annetaan monista syistä, monissa eri tilanteissa. Tämä tagi on tehty hautajaisiin yhden keltaisen neilikan kaveriksi. Siitä ei sen enempää.
Syyskuussa jaoin 3 palkintoa teille ihanat lukijat. Jokainen palkinto oli ylläri. Tässä ne nyt ovat;
Ensimmäisenä laitan hemmottelupalkinnon. Tagissa oleva perhonenkin on koru. Mukana mm. Lumenen värivoide.
Toisena oli käsillä tekevän palkinto. Tagin ruusut ovat käyttöä varten tarkoitettu myös. Paperiruusut varsineen. Kuvan tulitikku on mustekynä. Setissä oli muunmuassa niin kuviopapereita, korttikuvia kuin kuvioteippejäkin.
Kolmas palkinto oli positiivisuuspalkinto. Mukana mm. Dvd teemaan sopien sekä tagiin sidottu avaimen muotoinen mustekynä.
Tuo musta luottokortin kokoinen lätkä on kätevä monitoimityökalu, jossa on mm. Suurennuslasi, kompassi pinsetit, yms.
Ja hei, Marraskuun arvontakin tulee pian.
Kommentit
Vauvakirjan teko on kivaa, mutta vie oman aikansa. Kannattaa tehdä. Siitä on iloa loppuiäksi
Kiitos Terhi kommentistasi.
hanna
www.hannamariav.com
Kääks, minä en ole aloittanutkaan joulukorttien tekoa vielä. Askartelut ovat painottuneet minulla nyt vain isoon kirjan tuunausprojektiin. Onneksi tuli valmiiksi. Jospa vaikka nyt saisin inspiksen