Joulukalenteri luukku 5 : Tontun tarina

Pari päivää sitten tutustuit tonttuumme ja hänen oveensa. Joku teistä mietti, ettei tonttu ovineen ole ainakaan imurin edessä, joku mietti tontut hassun hauskaa ulkonäköä. Yhdyn molempiin kommentteihin, vai liekkö ollut samassa kumpikin. 

Meillä on kaksi kissaa, joiden vuoksi mitään irrallista ei passaa lattialle jättää. Siksi irtotontut ovat pois suljettu vaihtoehto. Toisaalta kissoista lähtee karvaa hurjasti, etenkin kun toinen on pitkäkarvainen norskin perillinen. Siispä imurointi toden totta on tiuhaa eikä siinä viitsi aina olla tonttuja häiritsemässä. Siitä se idea sai alkunsa, että tehdään tonttu ovineen kartongista ja paperista.

Kun tuon meidän tontun näin ekaa kertaa, rakastuin häneen ikihyviksi. Kuten ystävällekin sanoimme, kun hän katsoi tonttua ja sanoi ; "On se aika erikoisen näköinen", vastasimme Murusen kanssa yhteen ääneen: "Niinhän mekin olemme erikoisia". Emme voisi edes kuvitella kotinurkkiimme ihan vaan tonttua, vaan THE Tonttua!

Tonttumme on inspiroinut minua jopa jatkokertomuksen verran. Haluan kertoa sinulle tarinan jonka pääosassa on kuvassa oleva herra. Ja tästä tarina alkaa: pst.tuon tonttusabluunan saat tulostaa omaan käyttöösi halutessasi. 

Olipa kerran.. Kaikki hyvät tarinathan alkavat näin. Niin, eli olipa kerran pieni tupa pahanen, jossa asusteli isä-tonttu ja äiti-tonttu lapsineen. Lapsia oli siunaantunut 20, joista puolet tasan oli poikia ja puolet tyttöjä. Kaikki punanuttuisia ja hiippalakkisia hyvän tuulen haltijoita. Pojilla oli synnyttyään jo tuuhea parta, tytöillä oljen keltaiset hiukset, jotka äiti-tonttu letitti palmikoille ja sitoi punaisin silkkinauhoin kiinni. Kaikki näytti ulkopuolisen silmissä ihan tavalliselta tonttulalta.

Mutta yksi oli tontuista erilainen. Yksi pojista oli suuri nenäinen ja harmaapartainen. Kaiken lisäksi hän ei tuntenut oloaan mukavaksi parta hulmuten vapaana, joten hän letitti kaksi harmaata lettiä eteenpäin tönöttäen. Tonttu sitoi punaisella nauhan pätkällä letit kiinni. Nauhan hän oli löytänyt äiti-tontun käsityökorista ihan sattumalta.

Tämä harmaa-kaksilettipartainen tonttu oli lapsitontuista vanhin. Esikoinen siis. Mutta leikkisä luonne ja hieman erikoinen persoona saivat hänet toisinaan käyttäytymään ja näyttäytymään muille nuorimmaisena, eli kuopuksena.

Koska tonttuja oli tupsahtanut maailmaan yksi toisensa jälkeen, ei vanhemmat olleet kerenneet antaa tälle ensimmäiselle edes nimeä! Ja kun nimiäisten aika koitti, unohtui vilpertti kokonaan nuorempien tonttujen saadessa nimet. Tokihan häntä jollakin nimellä kutsuttiin, lempinimellä siis. Yllättäen se lempinimi oli Partanen. Kaikki sillä nimellä tontun tunsivat ja tonttu tunsi itsensä. Silti iltahämyssä kaminan vielä hehkuessa punaisenaan, Partanen mietti, miksei hänellä ollut nimeä.

Koska tämä tarina on jatkotarina, päätän sen nyt tähän. Sinulle annan kuitenkin tehtäväksi kertoa nimiehdotus Partaselle, jotta saadaan pojalle kaste!