Reilun kokoinen ja tanakkaa tekoa
On totta, että olen onnettaren suosiossa usein, mutta sekin on totta, ettei se ilmaista ole. Kuinkakohan suuri prosenttimäärä jättämistäni arpalipuista oikeasti voittaa? Ei kovin suuri määrä, sillä täytän yhtenään kuponkeja ja osallistun arvontoihin, mutta silti vain pintaraapaisu osuu kohdalleni. tuntuuhan se sellaisesta "paljolta", joka ei itse jätä yhtään arpalippua tai ehkä yhden kuukaudessa. Jollei osallistu, ei voi voittaakaan!
Planner |
mutta hei, olen todella iloinen niistä kahdesta kerrasta! Toka kerta toi minulle hauskan sattuman kautta nahkakantisen plannerin! Tässä ei ole vuosilukua eikä tietyille päiville numeroituja viikkoja, joten voin ottaa käyttööni ensi vuonna tai kahden vuoden päästä... Ihan kuinka tahdon! JEE!
Hauskan sattuman tästä teki se, että luulin osallistuvani saksalaisnaisen arvontaan ja hän luuli myös ulkomaalaiseksi minua. Kommunikoimmekin voitosta englanniksi, kunnes tuli aika jättää osoitetietoja. MITÄ?! kuului vastaus! SUOMALAINENKO?! Täällä toinen!
Hah, kyllä me nauroimme tahoillamme tälle jutulle tovin aikaa!
Helmikorvakorut |
Sen lisäksi, että minua on siunattu arpaonnella, minua on siunattu myös rakkailla ystävillä!
Erään ihanan ystäväni sanoja lainatakseni: Jollet pääse itse rannalle, tuon rannan sinulle sisälle.
Minä itkin ja hymyilin yhtä aikaa.
Ulkona olen nyt kesällä kahdesti päässyt käymään. Kerran kahdessa konsertissa, kerran rannalla. vielä olisi tarkoitus mennä sukujuhliin ja jos vaan voimat riittävät rannalla käydä useammin, tottakai menemme! Pääsemmehän autolla lähes veden rajaan saakka! Ja toiselle rannalle, suojapaikkaan, ensin autolla venerantaan ja siitä 200-300 metriä vain soutaa. Veneemme on sen verran reilun kokoinen ja tanakkaa tekoa, ettei se keikkaa eikä ole suurin ongelma sillä reissulla. Mutta katsotaan...
Joka tapauksessa rakkaan ystäväni rantahiekka-kortti ja simpukka-helmikorvakorut toivat kesän kotiin ja nyt voin koska tahansa löytää mielenrauhan biitsiltä.
Kukat |
Koska Suomen suvi on pilvisinäkin päivinä valopilkku ja onni ja autuus, tahdoin lähettää kauas USAhan Suomen auringonpaisteen insta-kamulleni. Kukkakedon ja vihertävän niityn. Tagi on tosin itämainen, koska hän niin tykkää kaikesta sellaisesta. sisällä paketissa on käsityötä. Tekemiäni koruja setti. Perille meni ja ilahduttivat kovasti. Kiva niin!
Ja olenhan minä lupaillut muutaman ylläripaketin blogin kauttakin lähettää muutamille. Osa tietää, koska osoitteen pyysin, osa ei. Hihii! Mutta aikansa se vaatii, sillä tahtomiani värisävyjä ei ylläreihin tahdo löytyä, joten taidan ottaa käyttöön PLAN B:n. Eli eri sävyjä. Katsellaan, katsellaan...
Toivottavasti kuvat toivat sinullekin auringon sydämeesi.
Olet tärkeä!
Kommentit