Hemmottelun ei tarvitse maksaa maltaita



Mielipiteeni Urtekramista ennen, ennenkuin sain tuotteet itselleni? 

Urtekram kuulostaa tutulta ruokatarvikkeissa, joten sitä kautta odotukset olivat positiivisia ja mielipide sitä kautta laadukkas ja toimiva tuotemerkki. Tottakai pelotti kuitenkin se, mitä tuleman pitää, sillä olenhan blogissa testannut luonnonkosmetiikkaa ennenkin ja ihastellut niiden koostumusta, tehoa jne.
Tosin "halpakin" shampoo maksanut n. 15 euroa pullo, joten toivoin jotain OIKEASTI halvempaa! Mutta voisiko se sitä olla koskaan...?

Shampoo ja hoitoaine Urtekramilla ovat samaa ihanaa laatua, kuin saippuatkin. Shampoo sisältää hellävaraista glyseriiniä, jonka vuoksi hiukseni saavat pesun ohella hoitoa. Koostumus on ihana ja riittoisa. Hiukset vaahdottuvat jo vähäiselläkin määrällä, joten jälleen painotan hinta-laatusuhteen puolesta. Ei tarvita kourallista shampoota saadakseen hiukset pestyksi!
Shampoissa löytyy jokaiselle omansa, eli normaaleille hiuksille, kuiville hiuksille sekä hilseilevälläe hiuspohjalle.

Kuten olen aiemminkin kertonut, hiukseni laatu vaatii hoitoaineen. 250 millisestä pullosta riittää pitkäksi aikaa, sillä myöskään hoitoaineta ei oteta samoin, kuin keinotekoisia tuotteita.
sloe vera yhdessä lesitiinin ja glyseriinin kanssa saa hiukseni näyttämään hyvin hoidetuilta, helposti kammattavilta ja ilmavalta.

Myös nämä ihanat Urtekramin tuotteet myydään alle 5 euron hinnalla, joten nyt ei hinnasta voi valittaa. Puhutaan kuitenkin puhtaista, luonnollisista tuotteista! Ellien ansiosta löysin itselleni sopivat pesutuotteet, joihin myös on varaa pienemmilläkin tuloilla. Hemmottelun ei tarvitse maksaa maltaita.


Kommentit

Hinta on kyllä kohtuullinen luonnon tuotteesta ☆
Tiia Koivusalo sanoi…
Urtekram on seuraavana ostolistalla, se kiinnostaa ja paljon olen kuullut hyvää. <3
Salla sanoi…
Nää menee kyllä ehdottomasti kokeiluun :) Löytyipä täältä instan kautta kiva blogi, jäänkin seurailemaan :)