Salaisuus paljastuu!

Pari päivää sitten vilautin kuvan Mummi ja minä-laatikon kyljestä ja lupasin palata asiaan, mitä laatikon sisälle kätkeytyi. Nyt vihdoin salaisuus paljastuu, sillä laatikko on avattu ja tuotteet esille otettu ja testattu. Halusin ihan rauhassa tutkia ensin, ennenkuin alan teille mitään kertomaan, jotta voin suoraan sanoa, onko tästä mihinkään vai ei. ;)

Saanko ensin kuitenkin kertoa lapsuuden muistojani?

Muistan lapsuudestani mummolassa viettäneeni paljon aikaa. Mummola oli minulle rauhoittumista, poissaoloa kiusaajien läheltä, uuden oppimista maaseudulla, vapautta liikkua, tuoksuja, makuja, luontoa, lempeyttä...

Mummolassa metsämansikat reunustivat pihan pengertä. Jokaikinen kesä sain kerätä ruohonkorteen metsämansikoita! Se oli ihan parasta! Sitten mummi laittoi mansikat teräskuppiin ja kaatoi maitoa päälle. Aivan ihana makujen muisto mummosta ja minusta. 

Vanhempieni kanssa kävimme reissussa välillä, koska osa sukulaisistamme, niistä, jotka Suomessa asuvat, asuvat sen verran kaukana, ettei ihan päiväkahville voitu lähteä. Siispä lomareissut olivat yleensä sukulaisten luo ja samalla jotain muutakin. No, näillä reissuilla minullekin puettiin se kaunein mekko ja hiukseni letitettiin kauniilla punaisilla lettinauhoilla. Sitten menimme paikallisen torin lähellä olevalle kioskille, mistä jo lapsuudessani huokui menneisyys. En tiedä, onko sama kioski enää olemassa, tuskin kuitenkaan samalla omistajalla. Joka tapauksessa siellä irtokarkit laitettiin paperista tehtyyn tötteröön. Minusta se oli ihan parasta! Ei mitään muovisia pusseja irtareille, vaan vanhanajan tötterö! 

Siihen tötteröön valitsin AINA, vuodesta toiseen, samoja karamelleja! Se juju oli siinä, että vain sieltä sai siihen aikaan vanhan ajan tikkunekkuja ja polkkakarkkeja!

kuvassa tekemäni tötterö. Kioskilla ne olivat ohutta voipaperin tapaista ja valkoista. 

 Tässäpä oiva aasinsilta tähän hetkeen ja laatikkoon sujautettuihin salaisuuksiin! Nimittäin löysin aivan ihanan, hurmaavan nettikaupan, jossa viihdyin tovin jos toisenkin! Kyseessä on "MÖKKIHÖPERÖT". (Tällä ei sitten ole mitään tekemistä blogeistakin tutun Mökkihöperön pöperön kanssa, joten siihen blogiin älkää sekoittako!)

Aikani seikkailtuani verkkokaupassa löysin vaikka ja mitä ihanaa! Me tarvitsisimme biojäteastian, johon kaupoissa myytävät bioskat mahtuisivat. Mökkihöperöillä niitäkin olisi erilaisia. Ihastuin valkoiseen biojäteastiaan, jota voisi pitää työtasollakin suodattimen ansiosta. Se on kaunis!

Mökkihöperöt myyvät niin kosmetiikkaa kuin perunapussejakin! Ihastuin myös saunatuotteissa olevaan Kalle-kalastusveneeseen sekä Emil-troolariin! Nyt kun meillä on saunakin, voimme sisustaa sitäkin. :) Saunamme on jo valaistu kynttilöin ja lyhdyin. Ainakin saunapäivinä. :)

Käsin tehdyt saippuat ovat kuin karkkeja! Yksi toisensa jälkeen aivan ihania! Meillä tosin niitä on jo muutama, joten nyt ei ollut aihetta niitä ostaa.

Ekologiset pesuaineet tuovat mummolan muistot mieleeni! Ja kappas, pitihän sitä pari pulloa testata kotioloissakin heti. ;)

Nimenomaan mummi ja minä-tuotesarjan Polkkakarkki-siivoussuihke ja Mansikkamarenki-yleispesuaine. Molemmat ovat luonnollisia aineita, joihin ei ole yhtään eläintä testattu ja kiusattu. Lisäksi molemmissa on mukana tuoksu lapsuudestani ja molempien pullot ovat niin kauniita, että en edes raaski laittaa niitä jemmaan kaappiin!


Siivoussuihkeessa on suihkepää ja yleispesuaineessa helposti kaadetava pieni reikä korkissa. Molemmat pullot suljettavia. Ei siis haihdu tuoksut säilytyksen aikana minnekkään. 
Hieman mietitytti kuitenkin, kuinkahan voimakkaat tuoksut ovatkaan kyseessä. Jääkö koti HAISEMAAN polkkakarkille voimakkaasti ja entäpä mansikkamarengin HAJU sitten? En tarkoita, että ne pahoja hajuja olisivat, mutta tiedäthän, jos jokin hyvin voimakas haju on tunnista toiseen nenässäsi... 

No, niin tai näin, halusin testata nämä silti ja KANNATTI! 
Tokihan jos hirmusen herkkä hajusteille on, en suosittele, sillä siinä vaiheessa, kun suihkautan pesuainetta, se tuoksu on voimakkaahko. Mutta jos et kamalan herkkä ole, SUOSITTELEN! 

Siivoussuihkeella suihkautetaan pestävälle pinnalle ja sitten kostealla rätillä pyyhitään pois. Yleispesuainetta voi käyttää vaikkapa kirjopyykille! Vain 30ml koneelliseen, joten ei paha! 

Ihana MIETO tuoksu jäi hetkellisesti kotiin leijailemaan. Juuri niin hento aavistus, ettei todellakaan minuakaan, jolla on astma, häirinnyt, vaan nimenomaan huokailin ihastuksesta, että WAU! Voiko todellakin siivoaminen olla näin ihanaa?! VOI! Kaikki ne muistot, kaikki ne menneisyyden ihanat tuoksut,... Miksi haista jollekin voimakkaalle käsiinkin jäävälle pesuaineelle, kun voi käyttää ihanan tuoksuista, kesäistä ja herkullista ekologista pesuainetta?! Ei täällä imelälle tuoksunut, hyvälle, puhtaalle ja sopivan miedosti mansikalle tai mintulle. 

Tokihan testasin!

Ja samoin tein vaatteille, jotka jo kaipasivatkin pesua. 30 milliä mansikkamarenkia koneelliseen ja normaalisti huuhteluaine toiseen lokeroon. Sitten vaan normaali pesuohjelma ja odottelemaan. Toki jännitin tässäkin, että entä jos vaatteet ovat voimakkaasti mansikan hajuisia.. Normaaliahan se on tuoksujen kanssa hermoilla. :D 

Niin tai näin, kone teki tehtävänsä ja nenä pyykkeihin kiinni! AAAAH! 
Siis yhä niin mieto tuoksu, että plussat kotiin! Tai siis mummille ja minulle! Ei todellakaan lemunnut pyykinpesuaineet tai voimakkaat kemikaalit, vaan hyvin mieto, ihana mansikan tuoksu sen hetken, kun pyykkejä ripustin narulle. Niin mieto, ettei todellakaan ole pahasta! Ja tykkään nimenomaan näistä tuoksuista enemmän, kuin kemiallisesti valmistetuista, eläinkokein testatuista voimakkaista hajusteista. Pyykit tuoksuvat puhtailta! Kuivuttuaan pyykit ovat yhä raikkaita ja puhtaan tuoksuisia. Mansikan tuoksua ei enää ole, joten voin suhauttaa lempihajuvettäni ja voin pestä samalla aineella myös poikanikin pyykit!

Polkkakarkki:Ekologinen yleispesuaine, koostumus: Sokeriruoko-yhdiste (anioninen tensidi) 5-15 %, sooda alle 5 %, piparmintun eteerinen öljy alle 5 %, eukalyptuksen eteerinen öljy alle 5 %, merisuola alle 5 %. pH n. 7,5.
Ei testattu eläinkokeilla ja sopii vegaaneillekin.

Mansikkamarenki:Ekologinen yleispesuaine, koostumus: Sokeriruoko-yhdiste (anioninen tensidi) 5-15 %, sooda alle 5 %, luontainen mansikka-aromi alle 5 % , merisuola alle 5 %. pH n. 7,5.

Molempia pesuaineita on saatavana myös Sitruunasoodan tuoksuisena!

Paketin kätköistä löytyi myös saunaamme täydellinen saunamittari! Mikään muu kauppa ei myynyt meille sopivaa saunamittaria. Meidän näköistämme. Tähän ihastuimme molemmat heti, kun sen näimme! 

Saunamittari, johon laitetaan tuikku palamaan! Ja kyllä, se palaa löylyäkin heitettäessä! 
Valittavana oli tumma ja valkoinen ja timangeilla tai ilman. Tämä oli meille se oikea. 


Suosittelen todellakin kokeilemaan niin näitä pesuaineita, kuin tutustumaan Mökkihöperöt-kaupan muihinkin tuotteisiin! Jokaiselle on varmasti jotakin! Vaikka sitten porkkanaterotin. ;)


Kommentit

SatuKoo sanoi…
Kiitos ihanasta vinkistä. Itse tykkään myös juuri Mummi ja minä-tuotteista, niillä saa raikkaan tuoksun kotiinsa.
Vilimarika sanoi…
Kiva kuulla, että tuotteet sinullekin tuttuja. :)
Se bioastia minua vielä himottaa sen verran, että taidan alkaa säästää siihen. Jos vaikka ensi vuonna olisi rahat jo kasassa. :)Myöhästynyt joululahja itselleni. :)