Joulua, lihapullia ja salaisuuksia

Joulukorttien teko on viivästynyt minulta muuton takia ja koska tarvikkeiden järjestelykin on viivästynyt hyllykkö-ruljanssin vuoksi. Vielä on laatikoita nurkassa ja yritän niitä yhden kerrallaan sieltä purkaa, mutta muutakin elämää on, kuin vain laatikot, joten hitaasti tämä etenee. 
Eka joulukortti on kuitenkin tälle syksyä tehty, jollei lasketa ennen juhannusta saamaani tilausta. :) 


Kerrottakoon sen verran, että Korttisirkuksen verkkokaupan tuotteita sain itselleni, joista muutes tulossa esittelyäkin vielä myöhemmin, mutta nyt vain tämän kortin verran, eli tuo ihana pukki-papru on sieltä saatua. Kortissa myös kultaharsokangasta, nauhoja ja helmen puolikaskin löytyy ylälaidasta keskeltä. 


Halusin tehdä hieman erilaisen joulukortin ja käyttää noita ihania papruja hyödyksi. 
Ihania myös tämän päivän ruokamme, eli itsetehdyt purjo-feta-lihapullat ja perunamuusi. :) Jälkkäriäkin on. Köyhiä ritareita ja omatekoista mansikkahilloa! Kohta päästäänkin syömään! Nam nam. 


Meillä tehdään hyvin paljon itse ruokia alusta loppuun saakka, koska sillai saa itse vaikuttaa vaikkapa suolan, sokerin, mausteiden yleensäkin määrään ja kyllähän maku muuttuu jos pakkasen kautta käyttää. Esim. jos lohkoperunoita on tarjolla, niin helppoa ne on itsekin tehdä. 
Lisäksi hinta on oleellinen asia. Enemmän halvemmalla, kun itse tekee. 


Salaisuuksiakin lupasin kertoa. Ne salaisuudet liittyvät tällaisen paketin sisältöön. Lisäksi siis myös tuotetietoa tulossa sieltä Korttisirkuksesta. 


Ja kyllä, joulukorttinikin siirtyi kaupan hyllylle! Siellähän on myös kaupoista ostettuja kortteja, askartelutarvikkeita, liitutaulu, musiikkia...

Tässä linkki "KIERRÄTYSLAARIIN"

Kommentit

Upeita joulukortteja olet tehnyt.
Varasin sinulle kaikki neljä haluamaasi korttia.