Täytetty kirjekuori

Blogi on ollut suht hiljaa, mutta välillä julkaisen jatkiksen uuden osan tai kuten nyt, jotain ihan muuta. Hiljaiselon syynä on voimattomuus  jonka Sera minussa saa aikaan. Loppukuusta on sairaala-aika eka kertaa kesän aikana, joten sen jälkeen alkaa taas hoidot  toivon mukaan antamaan voimaansa ja elämänvoima virrata minuun uudella puhdilla. Minulla on niin paljon rästissä asioita, että itkettää välillä. Tiedän kuitenkin, ettei kukaan vaadi minulta yhtään enempää. Kiitos erityisesti Marja-Riitalle, Susannalle,  SusanArtille, Sirpa H.lle, Riinalle sekä Minnalle kärsivällisyydestä. 

Myös postaukset tulevat viiveellä. Esim. Tämä ihana täytetty kuori tuli jo aikaa sitten Marja-Riitalta Estherin haasteeseen osallistumisen kautta. Minä teen paraikaa omaa kuortani. 

Kun tuon kuoren sain, olin aivan äimänä. Mistä aloittaisin!? Niin ihana sekoitus kaikkea. Tietänet tunteen, kun et osaa valita vain yhtä, vaikka kaikkeahan saa maistaa?

Aloitin tikkareista. Eivät ole syötäviä, mutta syötävän ihania kyllä. Koristelu on erilainen toiselta puolelta, ja sen näet eka kuvasta. 

Olen eläinrakas ja minulla on lemmikkeinä ollut lapsesta asti kissoja, koiria, chincilloja, undulaatteja, käärme, kaloja matokaloista alkaen, vesiliskoja, kotiloit ja hamsteri. Kissat ovat kuitenkin minulle numero yksi. Niinpä pihatietä pitkin lönköttelevä kissa atc-kortissa on söpö. 

Sanotaan, että nainen ja mies täydentävät toisiaan. Naiskauneus saa kuitenkin minut sulamaan, joten kauneusikoni 

... yhä edelleen.

Tsemppilauseet ja voimauttavat asiat syöksevät voimaa minua kohti. Atc voimalausein on siis täydellinen.

Täytetty kuori on aiheeltaan Afrikan kadotetut aarteet. Minä kuitenkin löysin tuhansia vuosia kadoksissa olleen aarteen ja katso mitä arkussa oli!! Rahaa ja timantteja!!! Tunnen itseni niiiin rikkaaksi. 

Kissakortti kruunasi koko ihanuuden. Meidän Carlos on tuollainen punainen kotikissa. Luis on myös punainen, mutta näyttää norskilta. 

Keskellä arjen harmauden on ystävä kullan arvoinen. - Se auttaa jaksamaan kun eteenpäin kuljetaan. 

Kiitos Marja-Riitta!