ARVONTA ja Suomalainen SISU esittelyssä
Ihana auringonpaiste luo jo keväisen timanttihunnun hangille. Odotan jo kovasti lintujen paluuta Suomeen ja sitä ihanaa sirkutusta, johon herään aamuisin. Uskon lintujen omaavan mielettömän määrän sisua voidakseen matkata ilmojen halki tuhansia ja tuhansia kilometrejä. Ei se helppoa ole tuulessa ja myrskyssä, paahteessa tai nälässä.
Odotan myös innolla tulevaa, sillä nyt on otettu magneettikuvat koko kropastani päätä ja varpaita lukuunottamatta. Jos niistä saan selvyyden, voi tämä kevät olla minulle, meille Murusen kanssa, uuden elämämme alku. Katsotaan, josko suomalainen sisu palkitaan.
Uskon, että myös sinä olet tarvinnut elämässäsi sisua joskus ja että sisukkuutesi on palkittu.
Haluatko kertoa minkälainen viimekertainen sisu-kokemus sinulla on takana?!
Sisu on myös universaali piirre, jolle me suomalaiset olemme antaneet nimen. Kirja käsittelee syvällisemmin sisun merkitystä ja myös sitä, mitä sisu ei ole. Kirja on kirjoitettu lukijaläheisesti, turhia hienoja sanoja vältellen, joten se on helppolukuinen. Lisäksi kivat piirretyt- sekä värikkäät valokuvat tuovat kirjaan visuaalisen puolen. Se auttaa entisestäänkin hahmottamaan, mistä esimerkeissä on kyse.
Sisu on kirjana pienehkö. Pienempi, kuin tavallisesti isot oppaat, mutta suurempi kuin pokkarit. Koko ei kuitenkaan kerro mitään sisällöstä, sillä erilaisia aiheita kirjassa sisun ympärille on kasattu lukuisia. Tämä todellakin on lukemisen arvoinen kattava teos sisusta ja suomalaisuuden perustuksesta. Voisin verrata jopa Tuntemattomaan sotilaaseen. En niinkään kirjan, vaan kirjan aiheen kulttimaineesta. Onhan jo lapsesta saakka kerrottu sisun ja sisukkuuden olevan minuutta.
Myös ulkomailla on huomattu suomalainen sisu. Siitä on kirjoitettu englanniksikin artikkeleita ja jokunen kirjakin. Miltä sisu näyttää ulkomaalaisten silmin? Onko se meidän kuvitelmaa vai todellinen voimavara? Voit lukea myös näistä asioista kirjasta.
Suomalaisena ihailen niitä suomalaisia, jotka ovat saavuttaneet sisulla jotain mihin minä en ole pystynyt. Esimerkkinä Pata Degermanin huikeat löytöretket maapallon hurjimmissa olosuhteissa. Pata kertoo oman sisutarinansa meille Sisu-kirjassa.
Kirjassa on paljon mielenkiintoista luettavaa, mutta myös vinkkejä selviytyä omista kriiseistä tai vaikeista tilanteista. Myös luonnon ruokakaappi avaa ovensa sinulle ja ojentaa reseptin erääseen mielenkiintoiseen ateriaan. Tietenkin liittyen aiheeseen.
Oletko koskaan miettinyt, millaista on kasvaa suomalaisena? Toki olisi upeaa olla aurinkorannoilla ruskettunut unelmakroppainen surffaajatyttö tai -poika, mutta toisaalta meillä on jotain sellaista, jota ei näe edes laserkatseella. Sisua, jonka kautta hengitämme, elämme, teemme ja olemme. Se on parasta, mitä voimme toiselle sanoa; sinulla on sisua!
Vaikka maaliskuu onkin lopussa, on maaliskuun arvonnan aika. Keräsin itseltäni käyttämättömiä kynsituotteita briteistä saamaani kangaspussiin. Tämän setin haluan arpoa yhdelle lukijalleni. Tuotteet ovat kaikki avaamattomia ja uudenveroisia.
Pussissa on kaksi suomalaisen Dermosilin kynsilakkaa sekä tähtikynsikoriste purkki.
Osallistut arvontaan näin:
Jokainen saa ( 1 ) yhden arvan. Anonyymit jättäkää nimimerkki myös. Jakaminen ja seuraaminen ovat vapaaehtoista, mutta kivaa se olisi minusta. Respectiä. Palkinto on mun omakustanteinen. Kellään tai millään taholla ei ole mitään osaa taikka arpaa tähän arvontaan.
Odotan myös innolla tulevaa, sillä nyt on otettu magneettikuvat koko kropastani päätä ja varpaita lukuunottamatta. Jos niistä saan selvyyden, voi tämä kevät olla minulle, meille Murusen kanssa, uuden elämämme alku. Katsotaan, josko suomalainen sisu palkitaan.
Uskon, että myös sinä olet tarvinnut elämässäsi sisua joskus ja että sisukkuutesi on palkittu.
Haluatko kertoa minkälainen viimekertainen sisu-kokemus sinulla on takana?!
Suomalainen sisu on kiehtonut minua aina. Se on etuoikeutemme ja vahvuutemme, jonka olemme saaneet syntymälahjaksi. Kaikilla suomalaisilla se on ollut, on nyt ja tulee aina olemaan. Mutta mitä sisu tarkoittaa? Miksi sille ei ole yhtä englanninkielistä sanaa?
Kun minulle tarjoutui tilaisuus päästä lukemaan Joanna Nylundin uutuuskirja, SISU - suomalaisen sisun salaisuudet, en empinyt lainkaan.
Sisu on ennen muuta asenne. Sen avulla pystymme kohtaamaan elämän tarjoamat haasteet, edistämään hyvinvointiamme keskittymällä tärkeisiin asioihin, ratkaisemaan konflikteja, saavuttamaan tavoitteitamme, kasvattamaan lapsemme lujaluonteisiksi ja toimimaan suoraselkäisesti ja taistelemaan suoraselkäisesti ja niiden asioiden puolesta joihin uskomme.
Sisu on myös universaali piirre, jolle me suomalaiset olemme antaneet nimen. Kirja käsittelee syvällisemmin sisun merkitystä ja myös sitä, mitä sisu ei ole. Kirja on kirjoitettu lukijaläheisesti, turhia hienoja sanoja vältellen, joten se on helppolukuinen. Lisäksi kivat piirretyt- sekä värikkäät valokuvat tuovat kirjaan visuaalisen puolen. Se auttaa entisestäänkin hahmottamaan, mistä esimerkeissä on kyse.
Sisu on kirjana pienehkö. Pienempi, kuin tavallisesti isot oppaat, mutta suurempi kuin pokkarit. Koko ei kuitenkaan kerro mitään sisällöstä, sillä erilaisia aiheita kirjassa sisun ympärille on kasattu lukuisia. Tämä todellakin on lukemisen arvoinen kattava teos sisusta ja suomalaisuuden perustuksesta. Voisin verrata jopa Tuntemattomaan sotilaaseen. En niinkään kirjan, vaan kirjan aiheen kulttimaineesta. Onhan jo lapsesta saakka kerrottu sisun ja sisukkuuden olevan minuutta.
Myös ulkomailla on huomattu suomalainen sisu. Siitä on kirjoitettu englanniksikin artikkeleita ja jokunen kirjakin. Miltä sisu näyttää ulkomaalaisten silmin? Onko se meidän kuvitelmaa vai todellinen voimavara? Voit lukea myös näistä asioista kirjasta.
Suomalaisena ihailen niitä suomalaisia, jotka ovat saavuttaneet sisulla jotain mihin minä en ole pystynyt. Esimerkkinä Pata Degermanin huikeat löytöretket maapallon hurjimmissa olosuhteissa. Pata kertoo oman sisutarinansa meille Sisu-kirjassa.
Kirjassa on paljon mielenkiintoista luettavaa, mutta myös vinkkejä selviytyä omista kriiseistä tai vaikeista tilanteista. Myös luonnon ruokakaappi avaa ovensa sinulle ja ojentaa reseptin erääseen mielenkiintoiseen ateriaan. Tietenkin liittyen aiheeseen.
Oletko koskaan miettinyt, millaista on kasvaa suomalaisena? Toki olisi upeaa olla aurinkorannoilla ruskettunut unelmakroppainen surffaajatyttö tai -poika, mutta toisaalta meillä on jotain sellaista, jota ei näe edes laserkatseella. Sisua, jonka kautta hengitämme, elämme, teemme ja olemme. Se on parasta, mitä voimme toiselle sanoa; sinulla on sisua!
Kirja on jaettu kuuteen osaan;
- Elämän haasteiden kohtaaminen
- Hyvinvointia sisun hengessä
- Sisukasta kommunikointia
- Sisu kasvatuksessa
- Sisukasta liikuntaa
- Taistelua hyvien asioiden puolesta
Jokainen osa sisältää useita aiheita, jotka ovat sopivan mittaisia lukea aina silloin, kun siihen tulee tilaisuus, ellet ole ripeä lukemaan. Minä tykkään lukea esim. Mainostauoilla, välipalalla, veskissä... kyllä niitä tilanteita riittää. Pokkarit jäisivät aina kesken, Sisun voi jättää kesken ja jatkaa kohta uudestaan, ellei sitten sisusi sano sinulle, että sisulla luet kirjan alusta loppuun kerralla. Lisäksi kaikki 6 osaa ovat hyvin kattavia ja mielenkiintoisia.
Suosittelen lukemaan kirjan, jotta voit oppia ymmärtämään paremmin itseäsi, juuriasi ja kokonaan uutta kantaa sisukkuuteen. Jokaisen suomalaisen käsikirja ja toivelahja jokaiselle ulkomaalaiselle, joka Suomesta on kiinnostunut.
Perehdy paremmin suomalaiseen sisuun ja opi sen avulla elämään merkityksellisempää elämää.
-kommentoi sisusta tai kynsilakoista. Ihan sama. Kunhan kommentoit jotain kaunista, hämmentävää tai humoristista.-kerro missä mua seuraat: blogger/facebook/instagram?-jaa tämä postaus tai kuva tosta alhaalta joko bloggerissa, facebookissatai/jainstagramissa.(Huom. Laitan kuvan itsekin fb ja ig jotta jako olisi helpompaa)
Kirja on arvostelukappale Read.me ja Mellakka Helsinki.
Kynsituotteet itse ostettuja
Kommentit
klaara49@luukku.com
bikkenpilttuu@hotmail.com
Tiia96@luukku.com
Niin ja instassa seurailen!
mari.h_84@netti.fi
Seuraan sua fb:ssa, instassa ja lukijakin oon :)
On makeen väriset lakat ja ihana pussukkakin :)