Keskimmäisen kutsu

Kesä on kaunista luontoaikaa, mutta niin on syksykin. Haaveilin kauan kunnollisesta järkkäristä, ja kun se vihdoin mahdollistui reilu vuosi sitten, olen innoissani ollut kuvaamassa luontoa ristiin rastiin. Tänä syksynä pakkasimme makuupussit, ruokatarvikkeet ja kameralaukun matkaan ja lähdimme kuvausmatkalle noin 100 kilometrin päähän järven rannalle, jossa tiesimme oleilevan ja asustelevan majavia, laulujoutsenia, kurkia, ilveksiä ja jopa karhujakin. Unohtamatta muitakaan luonnon asukkeja. Suurempiin petoihin emme törmänneet, onneksi, mutta lintuja ja erilaisia ötököitä senkin edestä tuli meitä vastaanottamaan ja majavathan ne pitivät meitä puuhakkaina patojensa kanssa. Nyt pääset katsomaan kuviani tältä Keskimmäisen kuvausreissulta.

Ihan ensimmäisenä meitä tervehti ovelan näköinen ruskea perhonen. Hyvin oli tuttavallista laatua eikä välittänyt laisinkaan siitä, että autosta purimme tavaramme mökkiin ja kuvasin häntä useammankin kuvan verran. Kyseessä on Pietaryrttisulkanen.

Sillat houkuttelevat minua luokseen ja etenkin tällaiset ajan patinoimat harmaaksi muuttuneet sillat. Ne kuiskuttelevat tarinoita vuosikymmenten takaa ja yhä jaksavat kannatella meitä uteliaita pieniä ihmislapsia. Ja eläimiä kanssa.

Tuolta sillalta katsoessa toiseen suuntaan avautui peilityyni pinta. siitepölyt olivat jo laskeutuneet pinnalle, mutta muuten vesi oli kirkasta. Pienenä purona vesi virtasi eteenpäin toiseen järveen.. kolmanteen oikeastaan. 

Ja sillan toisella puolen avautui tämä näkymä. Tuolla suunnalla asustelevat monet lintuperheet ja majavat. Kävimmekin soutelemassa ja katsomassa, miltä siellä näytti, ja olihan se kaunista! 

Majavien pesillä oli tällä kertaa hiljaista, sillä veitikat taisivat olla patoamassa jossakin muualla meidän lipuessa hiljaa pesien ohi. 

Jätimme tulijaisiksi ruokaa uusille ystävillemme. Ehkäpä saamme toisella kertaa tavata heidät kasvotusten. 

Aurinko paistoi lähes koko retkemme ajan. Meille suotuisat kelit mahdollistivat ruokailunkin ulkona. 

Samaan aikaan, kun minä kuvailin ötököitä... 

...laavua ja...

...satumetsää..

..Murunen teki nuotiolla kahvia, ruokaa ja lämmitteli pesuvesiä. Tokihan välillä kävin lepäilemässä tuvassa ja Murunenkin seisoi rannalla ongella. 

Koska vesistö oli aivan vierellä, kosteuskin nousi leiripaikalle illan hämyssä. Niinpä Yölintu lauloi kutsuvia säveliään silloin tällöin, joihin vastasimme pienillä gulggulg-äänillä. ;) 

On selvää, että kameran asetuksilla, valaistuksella jne on merkitystä. Tässä sininen jäätävä hetki Murusen tallentamana...

..Ja omani samasta kohti seuraavana päivänä päivänvalossa. Oksat ovat majavien kasaamia. 

Meillä oli ihana reissu. Mitään muuta ääntä ei kuulunut, kuin luonnon äänet ja oma puheemme. Välillä ystävä kävi kahviseuranamme ja opasti samalla "talon tavoille", sillä hän tiesi mistä mitäkin löytyy ja otti samalla tuomisia vastaan mökille. 

Testasin leivän muruilla, onko rantavesillä kaloja. Pientä elämää siinä sillä hetkellä oli, mutta myöhemmin molskahti jokin suuri.. Hauki? Saukko? 

Perhosia oli vaikka ja kuinka erilaisia. Aivan eri maailma, mitä monessa muussa retkipaikassamme on ollut. Sielu lepäsi ja silmät ymmyrkäisinä ihmettelin. Ratamoverkkoperhonen oli minulle vieras lajike sekin. 

Kuvia on niin paljon, etten enempää tähän postaukseen viitsi laittaa. Luvassa saattaa olla siis vielä yksi, ellei kaksikin kuvapostausta. Haittaakse? Sanotaan nyt heipähei vähäksi aikaa tämän samettisen Metsänokiperhosen myötä. 

Nauttikaa luonnosta! 

Kuvat Keiteleeltä