Synttäriarvonta extra, joulukortti ja tabu-palkinto


Joulukorttien teko on kiivaimmillaan, mutta uusien materiaalien osto on lähes mahdotonta. Onneksi viime vuodelta jäi jotain varastoonkin, joten saan tehtyä jo osan korteista. Ihanat kimaltavat korttipohjat saavat siis nyt arvoisensa paikan. 


Yleensä tyyliini kuuluu hieman runsaampi materiaalien käyttö, mutta tällä kertaa tilaaja painotti, ettei kortit saa olla runsaita. Mitä vähemmän, sen parempi. Ja pitää olla sileitä, ei siis kohollaan olevia koristeita. Tällaisia teen sitten lisääkin. 


Kesäkuun Tabujen tarinoiden voittajalle lähetin palkinnoksi vedenkestävän eyeliner kynän. Lisäksi kuoreen sujahti paketti, joka kuin tilauksesta tuli oikealla hetkellä eteeni. Näin palkinnosta tuli täydellinen ylläri ihmiselle, joka ansaitsi hyppysellisen kivoja asioita. 


Ja koska Inspiration täytti 4 vuotta, on aika laittaa extra-arvonta käyntiin. Tämä on siis tyystin eri arvonta, kuin heinäkuun arvonta tai tabut tarinat-arvonta. Kaikki nämä kolme on nyt voimassa!!!

Extra-arvonnan palkinto on  upea isohko Stampendousin puukantaleimasin.


Osallistuaksesi arvontaan jätä kommentti tähän postaukseen.
Se on yksi arpa. 
Kiva olisi kuulla mitä tekisit tällä leimasimella, jos voittaisit sen.

Koska ilahdun suuresti siitä, jos lukijakseni saan myös sinun ystäväsi, niin alapuolella olevan kuvan ja linkki blogiini jakaneille lisäksi 2 arpaa.
Eli silloin sinulla olisi 3 arpaa kaikenkaikkiaan. 

Kommentissa kerro myös arpojen määrä. 
Tarkistan voittajan kohdalta, että jako oikeasti on, jos 3 arpaa on mainittu

Arvonta-aikaa heinäkuun loppuun asti. Voittajan nimi julkaistaan elokuussa Inspiksessä.
Voittajalla on viikko ilmottautumisaikaa, eli ihan reilusti. 




Kommentit

Maca sanoi…
Onnea blogillesi! Leimasimella saisi kyllä hienoja mustavalkoisia kortteja, luulisin.1 arpa.
mummo sanoi…
Tekisin pienen taulukortin pesänrakennusta puuhaaville (vauvaa odottaville).
mummolta@gmail.com
Aila sanoi…
Kortteja tekisin minäkin. Yhdellä mukana.
karhuoja@gmail.com
Mä voisin tehdän niitä puutauluja ja koristella niitä tällä leimasimella.
Yhdellä arvalla mukaan kivaan arvontaan.

Onnea 4 vuotiaalla!
Kortteja tekisin, mukana yhdellä arvalla.
Sanna sanoi…
Yksi arpa!Kortteja tekisin,vihkoihin painelisin kuviota+muitakin ideoita käyttöön myös löytyy. sannikas15@gmail.com
Ulriikka sanoi…
Kortteihin menisi.Yksi arpa.
Unknown sanoi…
Yhdellä arvalla mukaan.ja puutauluja kyllä tekisin ja koristelusin niitä. Salli.moilanen36@gmail.com
Mari V sanoi…
Mukana yhdellä arvalla! :) Korttien tekoon käyttäisin.

mari.h_84@netti.fi
M-S sanoi…
Yhdellä arvalla mukana. Tuota leimaisinta voisi käyttää vaikka ja mihin! Kortteihin ja pahvikantisten vihkojen koristeluun ainakin :) Tulisi anopilta saadulle isolle leimasintyynyllekin enemmän käyttöä, kun nyt löytyy vain tylsät aakkos-leimasimet.
mira.susanna(at)gmail.com
SirpaH sanoi…
Onnea 4-vuotiaalle!

Tuolla leimasimella saisi tehtyä ihania vintage-kortteja ainakin :)
Kolmella (3) arvalla mukaan näin viime hetkillä, kun olin unohtaa koko arvonnan kaikkien huolien keskellä.
Purulaari sanoi…
Ihana leimasin, vautsi! Tällaista en muista ennen nähneeni. Jos sen voittaisin, askartelisin kortteja.
terv. Vuodatuksen Purulaari
Sunday sanoi…
Onnea 4-vuotiaalle! :)

Kortteja leimaisin. 3 arpaa.
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE.