Fetismiä ja muita seksileikkejä

Jos elämästäni tehtäisiin elokuva, sisältäisi se laajan kirjon erilaisia kohtauksia. Veikkaanpa, että aloittaisin elokuvan käsikirjoittamisen aivan pikkuvauva-ajastani ja tekisin koosteen kaikista erityisistä tapahtumista elämäni varrella. Oma elämänkerta videolla ja valkokankaalla kuulostaa kuitenkin mahdottomalta. 


Jos mietin tv:stäkin tulleita suomalaisia elokuvia, on suuressa osassa niistä käytetty hyväksi erilaista fetismiä ja seksileikkejä sekä viinaa ja kohtuuttoman paljon tupakkaa ja kirosanoja. Sellaisia asioita ei voisi ohittaa omassa elokuvassanikaan. Kaikki oleellinen tulisi mukaan, paitsi kiroilu, jota en ole koskaan harrastanut siinä määrin, että se olisi mukana. Mutta minä EN olisi itse näyttelijänä missään osassa, en ainakaan seksikohtauksissa! 

Elokuvani ei kuitenkaan keskittyisi seksiin, vaan siinä nähtäisiin lapsuuden murheet sekä ihania kesämuistoja mummolasta, kasvutarinani onnistumisineen ja epäonnnistumisineen, kiputarinani ja sen kanssa selviytyminen, zen, tuhkimotarina rakkaudesta, äityiden suuri onni, pakotarina... 
Voisikohan elämästäni saada jopa jatko-osan tai useammankin?! WAU! 


Näyttelijöiden valinta olisi haastavaa, mutta myös hauskaa. Kuka olisi minä, kuka vaikkapa vanhempani tai lapseni ja minkä näköinen Murusen esittäjä olisi... Tätä olisikin kiva miettiä ja leikkiä ajatuksella heistä. Itseasiassa tässä olisi varteenotettava perheeni: 

Minä= Armi Toivanen
Murunen=Rebecca Viitala
Lapsukainen=Jasper Pääkkönen

Ai kamala.. Tämä ON vaikeaa! Kokeile vaikka tehdä oma perheesi näyttelijöillä! Huh. 

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin elokuva, niin mitä se käsittelisi lähinnä? 

Näyttelisitkö itse?

Ja ne sinun perheesi näyttelijät?

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Elokuva mmusta? Hmmm.... kaksi vaihtoehtoa. Lapsuuteni ja nuoruuteni alkoholisti äidin kanssa tai oma aikuisuuteni yksinhuoltajana poikani kanssa. Kumpi olisi parempi vaihtoehto, niin siihen en osaa vastata! Kummassakin "elämässä" on ollut omat haasteet. Onneksi ne on voitettu tai olen sinut niiden kanssa. Nyt elän omaa elämääni sinkkuna aikuisena naisena.
Minua voisi näytellä: Outi Mäenpää
Äitiäni: Leena Uotila
Poikaani: Tähän rooliin en löydä sopivaa mies näyttelijää.
Leffa käsittelisi varmasti monikulttuurista liittoani, kertoisi meidän rakkaustarinan. En näyttelisi itse, enkä oikein nyt keksi ketään näyttdlijääkään.
maiju sanoi…
Minusta se käsittelisi aihetta, että miten tehdä elämästään juuri sellainen kuin itse tahtoo. Haluaisin ravistaa yhteiskuntaa eroon rajoista, joita nyky-yhteiskunta asettaa.
Voi mahoton, kuinka tulisi monta upeaa leffaa ! Jokaisen teidän leffan katsoisin varmasti, enkä yksistään kaveruuden vuoksi, vaan aiheen. Huh, olispa mageeta!
Minna, sulla olisi huippunäyttelijät kasassa. Wau!
Outi, aina pinnalla oleva aihe, joka todella koskettaa tätä nykyaikaa kovasti.
Maiju, se olisi mahtava, myös kirjaksi, sillä sen osaat jo! Vink vink! Rajojen rikonta on itsellenikin lähellä sydäntä, joten koskettaisi!
Katja sanoi…
Jaahants, elokuva... hmm. Noh, se käsittelisi liiton loppumista, jossa huomaa olevansa puolisonsa ystävä. Eroa, jossa erottuu jyvät akanoista lähipiirissä. Uutta suhdetta/liittoa, joka hämmentää lähipiiriä enemmän kuin tarpeeksi. Puumana elämistä. Kasvamista ihmisenä. Oman tien etsimistä, löytämistä, neuropsykiatrisen problematiikan tulemista taloon ja sen kanssa elämään oppimista.

Ja ketähän ne näyttelijät olisi. Mun kohdalla mieleen tuli ekaksi Miia Nuutila ja miestä vois esittää Samuli Edelman. Lapsille onkin hankalampi keksiä sopivia. Jaa, Krista Kosonen vois olla esikoinen, kakkoselle Laura Birn, nuoremmille en nyt osaa keksiä vielä ketään, kun ovat aikas nuoria vielä.
Voi Katja, aina vaan paranee leffatarjonta! Taidanpa tehdä haasteen kaikille vastanneille, että postaa aiheesta kokonaisen postauksen. Hihii.

Ja tämä viesti koskee sitten uusia kommentoijiakin! Postatkaa juttu teidän leffan teemaan liittyen! Linkki mulle tietty, niin tulen kylään.
Katja sanoi…
Nyt heitit pahan haasteen. En ehkä pysty tekemään postausta, koska mennään aika lailla jo ihon alle näissä mun pohdinnoissa ja saattaisi ottaa joku herneen palot nekkuun. Pistän mietintään ja funtsin miten saisin siitä sellaisen paketin, ettei tulisi sen suurempia konflikteja omien läheisten kanssa... :O)
Katja, kaikkea ei tarvitse kertoa ja voihan se elokuva olla fiktiivinenkin jos se tuntuu helpommalta. Tai komedia.