Livbox, Viinijuhlat ja hiekkalinna
Aloitetaan päivä kummipoikani lempikappaleella. Se jää päähän soimaan ja alkuhämmennyksen jälkeen on että: HAHAHA!
Biisi, joka saa hyvälle tuulelle ihan väkisin.
Minulle Livbox on kuin Joulu ja synttärit yhdessä. Sitä odottaa innolla ja sen toivoo saavan aikaan WOW-ilmiöitä. Livboxin tarkoituksena olisi esitellä tuotteita, joita ei tule ostettua ihan noin vaan ja joita ei ilmaiseksi saa mistään. Onhan se kuitenkin maksettu boxi. Ja olenkin ollut tyytyväinen kaikkiin aikaisempiin Livboxeihini. Suomalaisilla tuotteilla täytettyä boxia odotinkin kovasti.
Vielä en kuitenkaan ole pitkäaikaistilaaja, joten tämän kuukauden ilmaista lahjaa en saanut boxissa. Olisiko se sitten pelastanut päiväni, kun tätä avasin?! Olisiko silloin kuulunut wow? Epäilenpä. Ekaa kertaa petyin totaalisesti ja kerkesin jopa laittaa viestiä menemään, että näinkö tämän piti olla??? Ei, minä en ole valittaja-tyyppiä, mutta tarkennusta siihen, onko tämä oikeasti näin???!
Ihan ensin otin esille Lemon Juice & Glyserine- Lime & Jogurtti In-Shower vartalovoiteen. Se oli täysikokoinen ja mieleinen tuote. (Verkkokaupassa: 3,43€)
Seuraavana kuvassa näkyvä Elivon Arganöljy käsivoide. Suoraan näin, että tuubi on puolillaan. Onko kyseessä siis turhan suuri tuubi pienelle määrälle voidetta vai vajanainen paketti?! Todella erikoista.
Otin kuvan valoa vasten, jotta näet sen paremmin. (Verkkokaupassa: 3,70 €)
Otin kirjekuorelta näyttävän pakkauksen käsiini. Vuokkosilta ilmaisnäytepaketti. Ja Livboxissa se maksoi... Herbinan näytepussi. Niitäkin saa lehtien välistä ilmaiseksi. Tämäkin maksoi siis meille.
Lisäksi kaksi pientä testerituubia. Ennen kuin kerkesin edes lukea, mitä ne ovat, huomasin tuubien olevan myöskin todella vajaita. Jälleen kuva valoa vasten.
Kyseessä ovat MSCHICin Mineral Primer meikinpohjustusvoide sekä Natural Beauty Foundation Mineraalimeikkivoide. Sinänsä ihan mielenkiintoisia tuotteita, mutta todella pieniä määriä molemmat.
Livboxilta tulikin jälkeenpäin meiliä, jossa kerrottiin tuubien olevan aivan sovitusti ylisuuria pienelle määrälle. Mutta että testerit silti???
Kyllä käväisi mielessä, että tuliko tästäkin huti, sillä olen Victoria´s Secretiä tuoksutellut ja kokenut sen olevan aivan liian imelää ja enemmänkin nuorille tytöille sopivampaa. Suihkaus tätä Herbinaa sai kuitenkin hyväksyntäni. huh.
Kevyet Herbina Body Mist -tuoksusuihkeet sopivat käytettäväksi niin vartalolla, hiuksilla kuin huonetuoksunakin, ja tuoksut ovat myös kevyt vaihtoehto hajuvedelle. Hintaa tällaisella tuoksulla on verkkokaupassa 6€.
Kaikki hinnoittelut ovat vain suuntaa antavia, joten jossain voi olla halvemmalla, jossain kalliimmallakin näitä tuotteita.
Laskin täysikokoisten tuotteiden hinnaksi NOIN 13,50€. Siihen päälle tulisi postikulut ja noiden "testertuotteiden" hinnat, joten kyllähän ne just ja just peittävät maksamani 16,90€.
Jos nyt kuitenkin sitä hyvää tästä katsotaan, niin paketin ideahan on yllättyä, ja siinä Livbox onnistuu aina. Tavalla tai toisella. Lisäksi mist ja vartalovoide ovat mieleeni. Myöskin mineraalivoiteita on ihan kiva kokeilla sen yhden kerran, mitä tuubeista irti sain.
Koska Livbox on kuitenkin odotettu ja kiva pakkaus, laitoimme lapsellenikin miesten boxin menemään äitini kanssa. Kunhan lapseni saapuu kotiin Venäjän reissultaan, tiedustelen häneltä mitä boxi piti sisällä.
Boxin pettymys ei kauaa kestänyt, kun jo olimme viinilasillisella Viinijuhlilla. Murunen nauroi, kun antaumuksella mussutin hillopullaa viinin kera. Oli muuten hyvä pulla, eikä viinissäkään mitään vikaa ollut! Lempeää ja lämmittävää viiniä.
Teflon brothers lauloivat biisejä, jotka soivat vielä pitkään korvamatonakin. Juha88 tai Ay Ay Ay..
Aikamoinen Ay Ay Ay tuo Cheek oli myös tanssityttöineen. siinä on artisti, joka vetää täysillä pienemmilläkin lavoilla ja antaa kaikkensa yleisölleen. Tykkäsin!
Molemmat keikat olivat antoisia ja upeita. Bailasimme täysillä!
Tottakai kaikki tällainen vaati suunnitelmia ja erikoisjärjestelyjä, jotta paikan päällä olin. Se, että kerron nauttivani ja bailaavani täysillä, ei kerro sinulle kyynelistä, kivusta, avun tarpeesta, Murusen valtavasta työstä ja tuesta, siitä ajasta, jonka voin olla jalkeilla,... Ehkä joku päivä voisinkin tehdä postauksen nurjasta puolesta tätä kaikkea... Siinäpä hyvä idea!
Ollappa hiekkaranta, ämpäri sekä lapio. Pyytäisin sinut mukaani rakentamaan itsellesi linnan omani vierelle. Kauhoisimme hiekkaa sankoon ja kumoaisimme lausuen lorut: Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!
Rakentaisimme tornit ilolle, onnelle, itsensä hyväksymiselle ... Ja keskelle tulisimme itse. Olisimme porttina tornien lomassa. Portti avautuisi kaikille heille, jotka tahdot ottaa linnasi pihalle, lähellesi. Ja kaikki he, jotka jäisivät ulkopuolelle, olisivat negatiivisuus, katkeruus ja kateuden tunne. Saamattomuus sekä toisten asioihin puuttuminen.
Ja niin hiekkalinnamme olisi pullollaan hyvää mieltä ja huojentavaa hyvyyttä.
Ja jos aallot paiskautuisivat rantaan ja romuttaisivat linnamme, pääsisi pahat ajatukset hetkeksi linnan pihalle. Mutta vain hetkeksi. Sillä uusi linna, uudet tornit ja entistäkin vahvempi portti nousisivat jykevinä korkeammalle. Ja sinun linnasi keltainen valo valaisisi koko kaupungin. Kaikilla olisi hyvä olla lähelläsi. Ihan niinkuin sinullakin.
Tätä minä sinulle toivoisin.
lähde: kuvat/Pinterest
Kommentit
Kivaa sunnuntaita, täällä se on ikävä kyllä ollut varsin sateinen.
Lämpöistä uutta viikkoa!
Kannattaako tilata testereitä ? Mä en oo oikein uskaltanut mennä tuohon juttuun.
Oot muuten saanut hienosti ton hiekan valumaan käsistä, upee.
Mä en osaa noita hienouksia tehdä täällä bloggerissa. Kerran yritin vaihtaa blogin asua, se meni päin peppua :( :( Onneksi sain vaihdetuksi takaisin vanhaan malliin.
Tää on ollut itseopiskelua, onnistuu ja ei onnistu !!!!
Nuo testeriputkilot aiheutti ihmetystä täälläkin ja muutenkin boxin vähäinen rahallinen arvo.
Mutta sen jälkeen konsertti. Ja boxi unohtui. Enkä lainkaan ihmettele. Mainio keikka!
Mielenkiintoinen postaus.
Hyvää alkavaa viikkoa!
Miesten boxin tilasin hyvään hintaan joku aika sitten miehelleni. Ihan kivoja tuotteita omasta mielestäni. Vielä, kun saisin ukonkin ymmärtämään sen :D
Se "nurjapuoli" löytyy varmasti jokaisen bloggarin elämästä, rohkeasti vain kirjoittamaan niistä jutuista joiden kirjoittaminen tuntuu itselle hyvältä.
Kaunis kirjotus hiekkalinnoista <3
Iloisia kesäpäiviä sinne! :)
Suosittelen todella tuota vartalovoidetta. Helppo ja hyvä tuote.
Nuo mschicin tuotteet on käsin täytetty joten kiireessä on tainnut tulla moka. Onneksi sinulla oli se oikea määrä . Jospa nuo vielä testaan myöhemmin jos käsiini saan lisää. Alekoodia pitää alkaa metsästämään.