Joulukalenteri Luukku 4 : ARVONTA JA ARVONNAN VOITTAJA

Hangella lumienkeli
Hiljaa makasi ja
tähtikarttaansa tavasi. 
Lyhdyssä kynttilä lepatti hiljaa,
kuusen oksalla käpynauhassa
Kimalteli hiutale omassa rauhassa.
Jäinen lastenliukumäki 
ja joulupukin reki
Molemmilla tehtävänä 
Ilahduttaa perheiden pikkuväki.
Vaik on pimeää ja pakkanen paukkaa,
Tehty on pieni runoretki
Talven ihmeiden hetki. 
-Viltsu-



Runon riimittelyn myötä ilmoitusasiaa. Eli marraskuun arvonnan voittaja! 

Ruohonjuuren kestokassin voittaja on Matilde.
Onneksi olkoon!  Osoite minulle ja kassi sinulle. 

Kiitos myös muille osallistujille. Ilo nähdä kuinka niin moni haluaisi itselleen kangaskassin. Hyvästit muovikasseille on ilmeisesti helppo jättää ja siirtyä kestävään kassiin ja luonnonsuojeluun sitä kautta. Juuri näin! Hyvä me! 

Koska kangaskassi sai näin suuren suosion, päätin arpoa myös joulukuussa yhden samanlaisen kassin! Arvonta-aikaa on koko joulukuu.


Kerro arvonnasta myös kavereillesi jakamalla postaus. Kätevästi se käy esim. tämän postauksen alaosassa tunnisteiden alalla Jaa-painikkeella. Facebook ja twitter muunmuassa listalla. Myös muut tavat jakaa sallitaan, vaan ei pakoteta. Olisi kiva nähdä, kuinka moni on valmis kavereistasikin siirtymään kankaiseen versioon. Ja kangaskassissa on kiva laittaa myös pukin viemiset matkaan tai jopa täyttää itse kassi lahjalla ja antaa siltään saajalle. Siinä on kaksi kärpästä yhdellä hinnalla, eli joululahja JA kestävä kassi. 

Arvontaan osallistuaksesi jätä nimimerkkisi, Pelkkä anonyymi ei riitä, sekä kommentti, jossa vastaat vähintään yhteen kysymykseen: 

Kysymykset:
J) paras joululaulu?
O) joululahjatoiveesi?
U) ihanin joulumuisto?
L) kamalin joulumuisto?
U!) Joulupöydän erikoisuus?

Osallistu arvontaan ja aloita uusi vuosi ilman muovikassia! Muista haastaa kaverit mukaan!


Kommentit

  1. Toivotaan että monet päättävät käyttää kangaskassia, itse en ole moniinvuosiin ostanut muovikassia vaan aina kulkee mukana kestokassit, erilaisia jotta voi vaihdella. En osallistu arvontaan mutta vastaan kyssäriin..

    J = Sylvian joululaulu
    O = että olisi lunta
    U = Koko perhe yhdessä
    L = joulusaunasta loppui vesi kesken hiustenpesu.
    U = kalkkuna, kun täällä ei ole kinkkua, en tykännyt!

    Vastasin kaikkiin, oli kiva!

    VastaaPoista
  2. Mukaan arvontaan ja paras joululaulu on varpunen minusta.

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa.J= joulumaa O= valkoinen joulu U= rakkaat yhdessä L= u= kinkku
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  4. J) Heinillä härkien kaukalon
    O) Leffahetki oman kullan kanssa
    U) ihanin joulumuisto? Kotikotona vietetyt joulut ja mummi kylässä
    L) oksutauti jouluaattona
    U!) Joulupöydän erikoisuus?

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa! Joululahjatoiveena olisi tänävuonna onnistuneet opinnot.
    janika.siren@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. ekokassit kunniaan koskaan en osta muovipussia. kamalin joulu1999kun äiti poltti kätensä paras laulu white christmas ehdottomasti crosbyn esittämä kamalin laulu whamin last christmas paras suomalainen virsi en etsi valtaa loistoa. anytime85@luukku.com

    VastaaPoista
  7. J=Tulkoon joulu
    O=valkoista kimmellystä silmänkantamattomiin
    U=lapsetkin saapuvat kotiin

    VastaaPoista
  8. J) Tässä kohtaan mennään englanninkieliseen versioon Wham Last Christmas
    O) Happy Socks sukkia
    U) Lapsuusajan joulut mummolassa
    L) Vesisade jouluaattona (mikä on ollut viimevuosien tapa)
    U!) Itsetehdyt joululaatikot

    VastaaPoista
  9. Lemppari joululaulu on Haloo helsingiltä vasta ilmestynyt biisi, olikohan nimi joulun kanssas jaan?

    VastaaPoista
  10. J) Maa on niin kaunis
    O) Oloasun
    U) Kun koko suku ja perhe on yhdessä
    L) kun mummomme kuoli aston vadtaisena yönä
    U)riisipuuro
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  11. Lempijoululauluni on Mielenrauhaa. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Olettepas te ahkeroineet täällä minun poissa ollessani. Ihanat lukijat! <3 Olette kaikki tehneet päivästäni paremman! Kiitos!

    VastaaPoista
  13. Esther, kesken hiusten pesun on todella ilkeää jos ei vettä ole. Silmät saippuassa ja kiinni. Hui. Toivottavasti apu löytyi.

    VastaaPoista
  14. Outi, auts! Korvatulehdus ja keuhkoputkentulehdus ovat olleet mullakin aattona, mutta oksu on pahin kaikista. Kun et vaa voi syödä mitään ilman pahaa olia. Ja just kun joulu on ruokajuhla. Huh huh.

    VastaaPoista
  15. Janika, toivotaan että pukki kuulee ja saat opinnot 💯onnistuneesti.

    VastaaPoista
  16. Anytime85 toivottavasti ei palanut pahasti. Hui.

    VastaaPoista
  17. Salli se on myös minun top 5 listalla

    VastaaPoista
  18. Susanna, voi kun olisi aina valkoinen joulu. Se vaan on niin suomalainen ja kaunis.

    VastaaPoista
  19. Marja-Liisa, todellakin! Timanttihanget!pikku-viltsuna yriti kerätä hangelta timantteja mutta epäonnistuin. Onneksi keijujen tuomat timantit ilahduttavat edelleen hangilla.

    VastaaPoista
  20. Tiia, tuo täytyykin käydä heti kuuntelemassa.

    VastaaPoista
  21. Tanja, voi ei! Olen pahoillani! Ukkini kuoli ennen joulua ja hänet kerettiin haudatakin ennen aattoa joten se joulu oli meilläkin surullinen mutta sinulla on vielä.lähempänä aatoksi sattunut suru joka ei varmasti joulua tehnyt.

    VastaaPoista
  22. Minna onko sinulla kokemuksia niistä sukista? Ovatko hyvää laatua? Olen ihaillut niitä myös.

    VastaaPoista
  23. Halejo käyn kuuntelemassa tämänkin. Nimi lyö tyhjää vaikka voi hyvinkin olla tuttu laulu.

    VastaaPoista
  24. Käytän kangaskasseja vakituiseen eikä niitä koskaan ole liikaa.

    J) Nissepolkka =)
    O) Kissanpentu, kun tällä hetkellä ei minulla ole kuin kaksi kissaa ;)
    U) Ihana muisto on kun noin 10v hain iso-siskon kanssa aattona metsästä joulukuusen meille. Se oli tarkkaa puuhaa valita paras ja sitten sahata se poikki.
    L) Kamalin varmaan kun äiti yritti itsemurhaa lääkkeillä ja minä 8 vuotias löysin hänet ensimmäisenä. Äiti selvisi siitä kyllä, mutta joulu oli pilalla.
    U) Minulla pitää olla joulupöydässä ruusukaalia ja paistettua parsaa. Mistä lie moinen himo tullut =)

    Kaikenlaisia muistoja mahtuu jo jouluihini, mutta on se silti ihana juhla
    Sudemi@luukku.com

    VastaaPoista
  25. Sude olen iloinen puolestasi kun voit nauttia joulusta etkä syytä itse joulua mistään. Enkeleitä tiellesi.

    VastaaPoista
  26. On ne sukat hyviä, mulla niitä on jo aika monet parit. Kestävät hyvin kovaakin käyttöä, esim. olen käyttänyt niitä kävellessäkin pidempiä reittejä :)
    Hintalaatusuhde on kohdillaan. Voin suositella niitä isolla sydämellä <3

    VastaaPoista
  27. symykset:
    J) paras joululaulu? Sylvian joululaulu
    O) joululahjatoiveesi? Ahdistus pois
    U) ihanin joulumuisto? Lahjakorin rapina piemenä
    L) kamalin joulumuisto? Ehkä ne kaljahuuruiset
    U!) Joulupöydän erikoisuus? Lohi nom!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Hei, kaunis ihminen, soisitko minulle hetkisen..
Mitä pohdit postauksesta tästä?
Entä yleensäkin blogini hedelmästä?
Jätäthän viestin lyhyen tai pohtien pitkään,
Mutta anonyymit haukut tosin eivät johtaisi mihkään!
Olkoon päiväsi sateenkaaren sävyinen, iltasi leppoisa, yösi tyyni.
Ja kun saapuu aamu uusi, jo sängyssä tuumi:
On Inspiksen Viltsu sun ystäväsi vanha taikka uusi.

Ystävyydellä kaunissieluiselle lukijalleni,
Viltsumari