Siirry pääsisältöön

Häpeätkö sinä naiseuttasi?!



Olen ylpeä naiseudestani ja itsevarmuudestani sekä rohkeudestani. Uskallan olla mieltä asioista ja haluan tuoda julki toisillekin sellaisia asioita, joista MINÄ saan apua ja iloa. voi kuule, vaikka alapää-asioista. :D Sen jälkeen on sinun valintasi, tutustutko samoihin tuotteisiin netin kautta, kaupassa tai ihan kotona. Ostatko vai et tai jatkatko vanhan lempparisi käyttöä. En todellakaan tarkoita että kaikki pitää ostaa, vaan tarjoan sinulle mahdollisuuden. Ota tai jätä. 

On hämmästyttävää välillä törmätä ihmisiin, joilta puuttuu kyky ottaa toiset huomioon tai ajattelevat itsekkäästi pitää hyvän salassa, jottei kaveri saisi tietää. En puhu nyt 2 vuotiaalta tikkarin viemisestä suusta, vaan siitä, ettei edes kerrota toiselle, että löysi kaupasta jonkun huippuhyvän tuotteen vaikkapa. Keneltä se on pois, jos kaveri ostaa samanlaista veskipaperia tai huulirasvaa?! Tai keneltä se on pois, jos kaltaiseni ihmiset bloggaavat näistä huipputuotteista!? 

Aasinsiltana bloggaamiseen, mistä kirjoittaisimme, ellemme voisi jakaa hyviä vinkkejä ja iloa toistemme kanssa?! Synkkyydestä ja maailman värittömyydestä?! Tiedän, että sellaisia ihmisiä löytyy, joita se synkistely, katkeruus ja oman elämänsä saamattomuus kiehtoo enemmän, kuin värikkyys ja hyvyys, mutta heille osoite on sitten muualla, kun Inspirationissa. :D 



Rohkea ja nuorekas, naisellinen ja kaunis on myös "Libresse", joka on tuonut markkinoille myös Libresse Ultra Normal Wing-erittäin ohuen terveyssiteen. Minulle on tärkeää, että side pysyy paikallaan, on imukykyinen ja huomaamaton. Nämä Libressen Ultra thin-siteet ovat varmoja valintoja. Tämä kyseinen pakkaus on varmuus-siivin varustettu, joten toimii mm. lenkillä ja jumpassa. Näistäkään tuotteista en tietäisi, ellen uskaltaisi ottaa selvää asioista. En halua enää mitään "vaippaa" housuuni tursuamaan! huh huh. Sen aika meni jo silloin, kun opin potalla käymään! ;)

On myös tilanteita, ettei pesuille pääse, mutta menkat alkavat. Mites sitten toimitaan?! Olen erämaassa ja järvivesi on turkasen kylmää. Onneksi on Libressen puhdistuspyyhkeet olemassa! Jokanaisen hätävara, pyyhitpä sitten kätesi taikka koko vartalosi siellä, missä suihkua ei ole saatavilla. Libressen puhdistuspyyhkeet sopivat myös matkalle mukaan kasvojen meikeistä puhdistamiseen. Kaiken lisäksi Libresse puhdistuspyyhkeet ovat hajusteettomia. Löydät Libresse-puhdistuspyyhkeet kaupasta Libresse-siteiden vierestä.

yhteistyössä Libressen kanssa. Sisältää mainontaa ja tuotesijoittelua.

Kommentit

Näitä en olekaan vielä kokeillut. Kiva löytää uutuuksia näihin naisten vaivoihinkin :)
Nanna sanoi…
Käteviä nuo puhdistupyyhkeet! Innolla näitä taas luen kun omat "naiseuden kruununi" taas alkoivat ekan kerran synnytyksen jälkeen;) Ja tosiaan,on hassua ettei saisi kertoa hyvistä jutuista vaan osa haluaa pitää jonkin hyvän tuotteen/asian omana tietonaan.
Viltsu sanoi…
Juurikin näin, Outi. Muistan liian hyvin niitäkin kertoja, kun rahat menivät hukkaan. Ostin halvinta ja homma ei toiminutkaan. Olisin ollut kiitollinen jos joku olisi kertonut mihin kannattaa rahansa laittaa ja miksi. Sama pätee kosmetiikkaan, ruokaan, vaatteisiin, kodinkoneisiin..
Ja viime kädessä jokainen tekee itse ostopäätöksensä, mutta kun tietää mitä on tarjolla, päätös on helpompaa. Ei sikaa säkissä . Minulla ei sellaiseen ole varaa. Siispä jatkossakin puhun myös "alapääjuttuja" enkä panttaa itselläni tietoa hyvästä.
Kyllä naisten on pystyttävä siteen kuva näkemään blogissani, kun taatusti niitä on kotonakin. Ainakin ollut. Lisää itsevarmuutta ja naisellisuutta, kun tietää ettei hajut tai vuodot petä.
noora jaakkola sanoi…
kyllä hyvä pitää laittaa kiertämään:)

KUUKAUDEN TOP 3

Hyvän mielen kortit + ARVONTA + ALEKOODI

Mitä sinä haluat elämältäsi?
Oletko onnellinen ja voitko henkisesti hyvin? 


Hyvän mielen kortit toimivat sekä yksistään että erinomaisesti hyvän mielen vuosi-kirjan kanssa. Hyvän mielen vuosi on inspiroiva tehtäväkirja, joka tarjoaa tehtäviä hyvän mielen taitojen harjoitteluun viikottain vuoden ajan. Korttien avulla voi harjoitella 53:a hyvän mielen taitoa, jotka esitellään Hyvän mielen taidot -kirjassa.

Vuodenkaan jälkeen kortit eivät todellakaan jouda roskiin, sillä näitä kortteja voi käyttää niin kauan, kuin vaan kortit ehjinä pysyvät. Ihan heti eivät piloille mene säilytysrasiassaan ja kevyen lakkapinnan ansiosta.Myös kirja kannattaa säilyttää ja hyödyntää uudestaan aina, kun haluat virkistää muistiasi kirjan aiheissa.


Maaretta Tukiaisen upeat ajatukset ja Krista Keltasen kuvitukset yhdessä luovat ihastuttavat, värikkäät ja isokokoiset hyvän mielen kortit. Kortit koostuvat tunnelmallisesta valokuvasta ja vahvistuslauseesta. Yksi pakka sisältää 53 korttia ja mukana on myös ohjekortt…

Syyskuun ARVONTA

Tässä se nyt on. Syyskuun arvonta. Montaa päivää ei arvonta kerkeä voimassa ollakaan, mutta kivahan se on välillä pitää pikaisempikin arvonta ja saada voittaja selville nopeaan. Palkinto on minun itseni ostama apteekista, joten sponsoreita tässä ei ole. Kerron silti tuotteesta hieman, jotta tiedät, mistä on kyse.
Se, miksi tämän tuotteen halusin palkinnoksi hankkia, johtaa juurensa omista kokemuksistani. Jos itse koen jonkun tuotteen tai asian hyväksi ja minua auttaneeksi, niin tokihan tahdon tarjota sinullekin mahdollisuuden tutustua sellaiseen.


Palkinto on täysikokoinen vaahtoamaton Salutem-hammastahna. Minulla on niin herkkä suu, etten tavallisia tahnoja voi käyttää laisinkaan, joten nämä vaahtoamattomat ovat tulleet tutuiksi. Nyt kun löytyi kotimainen tuote, oli pakko sitä testata ja sitten hommata palkinnoksikin yksi tuubi. Sinä voit siis olla pian se, jolle tämä lähtee!


Salutem-erikoishammastahna ei sisällä mitään ylimääräistä. Ei makuaineita, väriaineita, vaahtoa muosostavaa …

Tervetuloa syksy: Syksyinen atc + TUTORIAL

Luonnon syksyinen kauneus saa ihastumaan itseensä. Puiden oranssit ja punaiset lehdet, keltaiset sienet metsässä sekä upeat muuttolintuparvet, jotka toivottavat hyvää syksyä kiljahduksineen meille Pohjolaan jääville.

Syksy on yksi suosikeistani, sillä syksyisin voi kääriytyä rakkaan kainaloon tunnelmoimaan tähtitaivasta tai lumoutuneena katsomaan iloisena liehuvaa nuotion liekkipatsasta. Pimeällä tuli on niin eriä, mitä valoisan aikaan.


Syksyisin on taivaallista laittaa villasukat jalkoihin ja ylisuuri villapaita ylle. Vetää jo valmiiksi virttyneen ja venyneen villapaidan helma polvienkin yli sohvalla kyyhöttäessäni. Pöydällä höyryää lämmin matcha ja kädessäni on englanninkielinen kirja tai muotisuunnittelupeli tabletilla. Ah, elämää!


Tämä postaus on osa Blogisisaret-yhteisön Tervetuloa syksy-postauksia. Löydät kaikki aiheen postaukset täältä. Teemapostaukset jatkuvat pitkälle lokakuuhun. Pysykäähän kuulolla. Blogisisarista löytyy taitavia eri aihepiireistä bloggaavia naisia ja minulla…