Siirry pääsisältöön

Rakastan rintojani!

Eilen oli hurjan ihana päivä yllätyksineen. Se kirja, josta kerroin, tuli kuin tulikin ihan kotiin asti ja samana päivänä, kun sen tilasin! hämmästys ja kiitollisuus oli kyllä niin voimakasta, että sen saattoi nähdä ja tuntea ulkopuolisetkin. 

Tänään sama meno jatkuu ja ihania asioita tapahtuu. voisin hyvin kliseisesti sanoa "tätä se minun uneni tarkoitti", sillä ei ole montaa yötä siitä, kun näin unen, jossa kerrottiin, että elämääni tulee iloa ja kaikkea hyvää. Kirjoitin siitä facebookissakin silloin ystävilleni. Nyt se sitten on tässä hetkessä! NAUTIN! Nautin sydämeni kyllyydestä ja ammennan sitä iloa ja valoa ja voimaa pahan päivän varalle! Näitä päiviä tarvitaan, jotta jaksaa taas vastoinkäymiset, hampaan kiristykset, itkut ja kivut. 

Sain sähköpostin, mikä ilahdutti minua todella paljon. En kerro siitä sen enempää, sillä se on henkilökohtaista. Sen vaan kerron, että siinä yksi syy iloita. 

Toinen syy iloita on tämän(kin) päivän postissa!
Eräs palkkioni tulla tupsahti tänään! Tiesinkin että se on tulossa ja itsehän valitsin, mitä saisin, mutta nyt se on täällä!

Kuva omani

Tarpeellinen, ihana, toivelahjani! Käyntikorttikotelo!
Päällä on terästä ja mustaa nahkaa. No en tiedä, onko aitoja materiaaleja, mutta ihan sama!

Kuva omani

Sisällä harmaa pehmeä sametti.
Nyt saan korttini järjestykseen! Niitä kun on miljoonabiljoonaa!
Kirjasto, kela, liitto, pankki, apteekki, ikea... Voi hyvänen aika! 

Sitä niin ilahtuu, kun saa ihan omalla työllään hankittua jotakin. Kun saa jotain, mistä ei tule huonoa omaatuntoa siitä, että olet menettänyt rahaa. Ei sitä rahaa ole liikoja meilläkään. 

*

Sitten vaihdetaan ihan muihin aiheisiin, nimittäin rintoihin ja kylläpä ajattelin alapää-asioitakin kirjoitella. Heikkohermoiset siis voivat lopettaa lukemisen tähän. ;) Ei vaisinkaan. Kirjoitukseni on asiaa!

Kuva omani

Ihan ensin linkki "ROOSA NAUHA" syöpäsäätiön sivuille. 

Syy, miksi tahdon tuoda esille roosanauhan tai rinnat, alapääasiat tai mitään muutakaan aiheeseen liittyvää johtuu ihan siitä, että Suomessa joka 8.s nainen sairastyy rintasyöpään jossain vaiheessa elämäänsä! Suomessa vuosittain rintasyöpään sairastuu noin 30 000 ihmistä, joista suurin osa on naisia. Minun läheisissänikin on rintasyöpään sairastuneita, joista tälläkin hetkellä osa saa sytostaattihoitoa. En ala nyt kuitenkaan heistä kertomaan enempää, sillä aihe on liian henkilökohtainen heille ja minun tehtäväni ei ole puhua HEIDÄN asioistaan. Haluan kuitenkin kertoa meihin kaikkiin liittyvistä asioista. 

Jos mietit, että joka tuutistahan tuota aihetta jo tulee, lue silti tämä loppuun asti, sillä en aio valistaa pitkin selostuksin, vaan muutaman oleellisen asian kertoa. 

Itse rakastan rintojani niin paljon, että tutkin ne kerran kuussa vähintään. Mielestäni se ei ole todellakaan noloa tai turhaa. Juu, olen alle 40 vuotias, mutta rintasyöpä ei katso ikää! En tupakoi, en käytä alkoholia paljoakaan, en elä paheellista elämää... Minä voin silti sairastua rintasyöpään! 

Sukuni rasite on olemassa ja meidän suvussa taitaa se yleisin syy kuolemaan olla syöpä. Kyllähän se mielessä käy välillä, tuleeko kohtaloni olemaan sama. Haluan kuitenkin elää tässä hetkessä pelkäämättä, mutta en todellakaan aio kääntää myöskään selkääni tosiasioille! Älä sinäkään!

*
Tiesitkö, että "AIG" tarjoaa naisille syöpävakuutuksen. Se kattaa kaikki synnytyselin- ja rintasyöpätapaukset! Lisätietoa saat linkistä! 
Itse en sitä voi ottaa rahattomuuden takia, mutta ottaisin, jos olisi varaa. 
Eikö olekkin inhottava tilanne?! 

Enhän saa mitään muutakaan vakuutusta itselleni! Olen kuitenkin tutustunut asiaan ja Roosanauha-kampanjaan sekä Syöpäsäätiöön. Lisäksi R.E.D.D.in toimintaan. Aihe kun koskettaa meitä kaikkia! Vai voitko olla 100% varma, ettet sinä sairastu koskaan rintasyöpään tai kohdunkaulansyöpään tai muihin syöpälajeihin?! Toivotaan, ettet, mutta entäpä jos onni ei olekkaan armollinen sinulle?!

Tällä hetkellä rintasyöpä ei onneksi tarkoita välttämättä kuolemaa. Tällä hetkellä jopa 90% rintasyöpädiagnoosin saaneista on elossa 5 vuodenkin jälkeen! Kehitys on tapahtunut ja tapahtuu edelleen! Kiitos siitä alan ammattilaisille! 

On tärkeää kuitenkin löytää syöpä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja siksi on tärkeää huomata ne oireet, joista voisi aavistaa, luulla, tai epäillä rintasyöpää. Papa-kokeissa käynneillä saat tietoa synnytyselin-syövästä ja sen mahdollisuudesta. Älä missaa papaakaan!

Syöpä, oli se minkälainen tahansa, ei ole rasite vain sairastuneelle, vaan se koskettaa jokaista siinä lähellä olevaa. Kyllä minä voin sanoa omastakin puolestani, että jokaikinen läheiseni, jolla on syöpä diagnosoitu tai edes epäilys, esiaste, koskettaa minuakin todella! Surua, pelkoa, epätoivoa... Ja silti samalla toivoa, uskoa, luottamusta... Rohkeutta ja sinnikkyyttä! 

kuva omani

Alapääjuttujakin "lupasin", joten tamppoonit kuviin, mutta en ole vielä niitä testannut ja ei, en aio esitellä niitä testauksen jälkeen loppuyhteenvetona.  Hyyyyiiii! :D 
Mutta kyllä tampoonit vaan ovat se juttu, mistä minä tykkään! 

Elämäni eka tamppoonikokeilu naurattaa vieläkin. En sitä nyt kuitenkaan tässä ala kertoilla. Jokin roti sentään. :D Onneksi se eka kerta ei jäänyt viimeiseksi. Säästyin monilta tukalilta tilanteilta varmasti.

Palatakseni rintoihin (niistä voisikin puhua vaikka kuinka usein ;) ), kuinka sitten tunnistat, jos sinulla on jotain ylimääräistä rinnoissasi?

OIREET:
Yleensä rintasyöpä löydetään kyhmyn perusteella. Kyhmy on aristamaton!
Oireita voivat olla myös kipu, pistely ja aristus rinnassa. 
Rinnan ihon tai nännin sisäänpäin vetäytymä.
Rinnan punoitus, kuumotus.
Rinnan kasvu.
Rinnan tai nännipihan ihottuma.
Kirkas tai verinen nännierite.
Kainalon imusolmuke-etäpesäke voi tuntua kyhmynä kainalossa.

Muistathan, että samoja oireita voi olla myös monissa hyvänlaatuisissa seikoissa! 
Rintasyöpä todetaan mammografian ja koepalan avulla!

Kuinka rinnat tutkitaan kotikonstein?

Kuva lainattu
Katsele ensin rintojasi peilistä:
Seiso suorassa, kädet vartalon sivuilla. 
*Tarkkaile rintojen kokoa ja muotoa. 
*Katso ihon, nännien ja nännipihojen väriä. 
*Onko rinnoissa kuoppia, poimuja tai pullotusta? 
*Näkyykö ihossa tai nännissä sisäänvetäymiä?
 Nosta sitten kätesi ylös niin, että näet myös rinnan alle.
*Tarkastele sen jälkeen sivuprofiilisi samalla lailla molemmilta puolilta.

Kokeile varovasti puristamalla tuleeko nänneistä eritettä ja onko niiden väri muuttunut viime kerrasta.


kuva lainattu

Tunnustele molempia rintojasi makuuasennossa:
Makaa ensin selinmakuulla. 
*Painele rintaa napakasti koko kämmenellä käyden koko rinta läpi. Kokeile tuntuuko kyhmyjä tai kovettumia. Tuntuvatko rintasi samalta kuin aiemmin?

Ojenna käsi suoraksi pään alle kylkiasennossa. 
*Toista rinnan tunnustelu vapaalla kädellä. Toista tunnustelu myös, kun olet ojentanut käden sivulle ja käden ollessa vartalonmyötäisesti.


Jos löydät jotain, mikä mietityttää, ota mielummin yhteyttä omaan lääkäriisi, kuin että alat epäröidä tai vähätellä asiaa. Asian kieltäminen on myös hyvin yleistä ja ajatellaan, ettei minulla voi syöpää olla. Olenhan muuten ihan terve. Kyllä se voi sinullakin olla ja vain lääkärissä käynti varmistaa totuuden, myös sen, jos olet terve! Varmuus terveydestä on paljon parempi asia, kuin pitkittää epävarmuutta ja tietämättömänä pahentaa mahdollista syövän etenemistä. Älä ole typerä!

Jos sinulla todetaan rintasyöpä, ei se ole maailman loppu. hoitokeinot ovat olemassa ja saat ammattiapua kaikin mahdollisin keinoin! Jos mietit, miten elämä voisi jatkua rinnattomana, voin kertoa, että HYVIN! 

Onhan se kolaus, jos rinta/rinnat poistetaan. En kiellä sitä tunnetta, mikä siitä ensin seuraa. Varmasti moni on kokenut pelkoa, häpeää, itseinhoa, naiseutensa menettämisen tunnetta,.. Miettinyt, kelpaako rakkaalleen enää tms. Mutta ajan myötä järki voittaa ja elämän ilo! Se tieto, ettei se rakas häviä elämästäsi. Hänelle olet niin paljon enemmän, kuin pelkät rinnat. 
Naiseutesi tulee sinusta itsestäsi, sisältäsi, eikä rinnoistasi! Ulkopuolisten katseet ovat heidän häpeänsä, eivät sinun. Ajattelemattomat ihmiset tai uteliaat, ehkä kohtalontoverit tai ihan vaan tietämättömät voivat tuijottaa, mutta jos se sinua häiritsee kovasti, keinoja on olemassa siihenkin. Rintaliivien sisälle tulevat toppaukset tai silikonirinnat. Katso nyt ensin kuitenkin seuraavat kuvat!

Kuva lainattu

Kuva lainattu

Kuva lainattu


Kuva lainattu

Lopuksi vielä aiheeseen sopivaa UPEAA hiusmuotia! 
Kuva lainattu



Rakasta sinäkin rintojasi ja tutki ne vähintäänkin kerran kuussa! Se on ilmainen henkivakuutuksesi! Ja jos haluat vakuuttaa itsesi syövän varalle, ota yhteyttä AIG:een. "TÄSSÄ LINKKI"

Turvallista, ihanaa, kaunista tätä päivää vesisateesta huolimatta! 

Viltsu


Lähde:mm.
David Jay – The SCAR Project

Kommentit

KUUKAUDEN TOP 3

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty. 

Joulukalenteri luukku 15: joulutorttukortti tutorial

Olen yksi blogisisarista ja meidän joulukalenterimme on tänä vuonna joulutorttukalenteri. Se löytyy instagramista hastagein ; "joulutorttukalenteri17"  ja "blogisisaret". Minun luukkuni vuoro on tänään.

Kyseessä ei ole ihan perustorttuset, vaan meidän blogisisarten tortut ovat höystetty uudenlaisilla mausteilla. Mausteita ovat mm. Huumori, erilaisuus, mielikuvitus jne.
Ja aiheeseen sopivia torttuja löytyisi minultakin jo pellillinen..


Kuten epäonnistuneet torttuwienerit...

Enkelitorttu tai..

..Torttu kuin torttu.. hehheh.
Minun virallinen luukku on kuitenkin joulutorttukortti. Blogeissa ei näy kaikkien sisarten tortut, mutta minun torttuni tulee nyt tänne blogiini tutoriaalina. Toki myös siellä Instagramissa edellämainituilla hastageillä ja minun profiilissa on kuva torttukortistani. Löydät minut Instagramista nimellä Inspirationblogi TAI Viltsumari. Kyseessä yksi ja sama profiili. Ethän sekoita profiiliani muihin samankaltaisiin bloginimiin, joita on jälkeeni tull…