Lahjaideoita pariskunnille

Lahjojen ostaminen tai itse tekeminen voi olla haastavaa. Nykyaikana monilla on jo "kaikkea" eikä mitään turhaa, nurkkiin pölyttymään jäävää, huvittaisi viedä lahjaksi. Kaiken lisäksi tuparit, häät, kihlajaiset tms, missä lahja annetaan pariskunnalle yhteiseksi, typistyy usein siihen kahvipakettiin ja suklaaseen. Kuinka ennalta arvattavaa. Tosin eihän niissäkään mitään vikaa ole. Minä annan kuitenkin kaksi vaihtoehtoa, jotka eivät ole yhtä tyypillisiä ja joiden hinta-laatu on kohdallaan.
Huomaathan että sinä itse voit ottaa ideasta juuri ne tuotteet omaan pakettiisi, mitkä tuntuvat sopivimmilta. Ehkä laitat sen kahvipaketin kylkeen jonkun näistä. Ehkä ostat yhden kummastakin paketista tai et mitään näistä. Sinä päätät. Minä annan vain vinkkejä tuotteista, jotka olen itse kokenut hyviksi.


Minun kestosuosikeiksini nousseet cbd-tuotteet ovat ns. Unisex-kosmetiikkaa eli samat purkit sopivat miehille ja naisille. Lisäksi pakettini hemmottelee aisteja ihanalla Yankee Candlelin tuoksukynttilällä sekä perheen naisväkeä hemmottelevalla extralla, aidolla kiviriipuksella. Kaikkein yleellisimmän säväyksen loihdin paketoimalla kaiken cbd-tuotteiden ja korun sävyyn eli mustaan ja kultaan. Silkkipaperi antaa vaikutelman hienostuneisuudesta. Kulta loihtii arvokkuutta entisestään.


Tähän pakettiin sujautin cbdtukusta nämä tuotteet:


-Tämä tuoksuva ja täysin orgaaninen kasvo-, käsi- ja vartalovoide on valmistettu shea- ja kaakaovoin kosteuttavimpia ominaisuuksia hyödyntäen. Upea, paksu ja kermainen tekstuuri on helppo levittää ja voiteen kruunaa orgaaninen aloevera, joka rauhoittaa ja hoitaa ihoa. E-vitamiinirikas auringonkukkaöljy taas kosteuttaa ja korjaa ihon pieniä virheitä. Voide sopii erityisesti kuivalle ja vaurioituneelle iholle. Voiteella on antibakteerisia ja anti-inflammatorisia ominaisuuksia, se sitoo kosteutta iholle sekä suojaa ihoa auringolta ja kuivumiselta. Voide, tekee ihosta pehmeän ja joustavan.


-CBD-öljy tukee ihon luontaista toimintaa ja aktivoi ihoa uudistavia soluja, vaikuttamatta esimerkiksi talirauhasten toimintaan. CBD-öljy tasapainottaa ihon omaa öljyntuotantoa – iho ei ole liian rasvainen, mutta ei myöskään kuivu.

Ihomme on kovassa kulutuksessa koko ajan. Siksi sille tulee antaa kaikki sen tarvitsema huolenpito! Tähän CBD-öljy on omiaan, öljystä saa helpotusta useisiin eri vaivoihin. Testaamalla huomaat, kuinka erinomaisesta tuotteesta on kyse.
 Minulla on auttanut esim. rohtumiin, kasvojen kuivuuteen, tuomaan kasvoille hehkua, hellästi hipaisten meikinkin alle, kuiviin kantapäihin kosteusboostina, rentouttamaan lihaksia ja vähentämään kipua jne jne. Kokeile toki esim. rasittuneisiin ranteisiin. Saatat yllättyä. Ei lapsille.


Lisäksi pakkasin terpeenin tähän pakettiin. Se on lisäboosti jo entuudestaankin vahvalle seerumille. Olen käyttänyt terpeenillä boostattua seerumia selkäni hyvinvointiin. Koska tällä hetkellä tuotetta ei ole cbd tukussa, jätän sen vähemmälle esittelylle. Sen sijaan suosittelen hyväksi kokemaani Kurkku CBD Hyaluronihappo silmägeeliä. Todellinen timanttinen löytö. Sekin on unisex-tuote, eli sopii miehille ja naisille sekä toki muusukupuolisille jne. 


Jos numerot kiinnostavat, niin satasella saat jo monipuolisen setin esim. Hääparille. Montaakaan luxus voidetta et saa marketeista alta 50 euron, mutta tämä voide on jopa alle 30 euroa!! Ja koska haluan ilahduttaa lukijoitani, sain myös tälle vuodelle alekoodin, -10% pois kassalla koko tilauksestasi koodilla viltsumari. Osoite on www.cbdtukku.fi.


Tuotteet ovat omiani. Alekoodi on teille saatu bonus.


Toinen pakettiehdotukseni on myös unisex-tuotteilla kasattu. Tämä paketti on oiva esimerkki vaikkapa nuorelle parille tai sinkulle. Tosin ilahtuisin tästä itsekin, vaikka nuoruus, siinä missä sinkkuuskin menivät jo. Hah.


Lahjan paketoiminen voi oikeastaan olla hauskaakin, kunhan lahja itsessään on valittu. Rakastan kaikkea värikästä, kimaltavaa, kaunista... Lahjan kun pakkaa koriin tai rasiasn, voi lisukkeeksi kerätä mitä ihanempia pikkuesineitä. 

Näyttävyyttä lisäsin tähän omaan pakettiini tällä kertaa kultakirjaimin kirjatulla kortilla ja isolla lasitimantilla. Laitoin mukaan myös tuikun, jolla voi lämmittää tuoksuvaha-astian tietäen, että se jo löytyy lahjan saajalta. Jollei, sehän on erinomainen ostos myös tähän settiin. Eikö!? Laitoin myös Yankee candlelin tuoksuvahan. Tämä tuoksuu ihanalle pinkille greipille.


Paketin suuhygieniatuotteista kasasin Ruohonjuuren verkkokaupasta. Georganics on luonnonystävän varma valinta. Niinpä suunnistin heidän  osastolle ja naputtelin perustuotteita koriin.

Nyt kannattaa olla tarkkana myös, jos reissaat luonnossa tai matkustelet paljon. Nimittäin tämä setti vähentää matkatavaroidesi nestemäärää, mikä ei saa olla järin suuri esim.  lentokoneeseen sallittaviksi. Paitsi tietysti ruumassa, jossa voi käydä ohrasesti, jos pullot avautuvat laukkujen painaessa niitä kasaan.


Ja kyllä... sekin päivä tulee vielä, kun voimme lentää jälleen vapaasti. Sitä ennen yhä useampi suuntaa mökille. Me olemme Murusen ja Trio Hupakoiden kanssa kotona ja rakennamme kotiimme unelmiemme retket.


Aloitetaan siitä nesteen vähentämisestä. Nimittäin suuvedestä. Mitäs sanoisit, jos kerron että suuvesi kulkee repussa purkissa ilman vettä? Lisäät veden paikan päällä vasta. 

- Jokainen lasipullo sisältää 180 suuvesitablettia, eli 3 kuukauden käyttötarpeen. Georganics-suuvesitablettien fluoridi-, glyseriini- ja SLS-vapaat ainesosat auttavat palauttamaan terveellisen pH-tasapainon suuhusi, ylläpitämään hyvää suun terveyttä ja raikastamaan hengitystäsi. Tuotteessa ei ole käytetty myöskään alkoholia, joten tabletit soveltuvat erinomaisesti myös herkkäsuisille. Lisäksi tämän vegaanin tuotteen pakkaus on muoviton ja kaikki pakkausmateriaalista on kierrätettävää. Laatikko on valmistettu käsin tehdystä kartongista, jossa painatus on tehty kasvimusteella.

Maku: English peppermint

Käyttö on helppoa:

Laita 1-2 tablettia puoleen lasilliseen vettä ja anna tablettien liueta kokonaan. Purskuttele noin 30 sekuntia ja sylje pois.


-Minun mielestäni kaunein hammaslankapakkaus ikinä! Georganicsin hammaslangalla puhdistat hampaasi tehokkaasti. Nimittäin aktiivihiili imee samalla itseensä jopa tuhatkertaisesti oman massansa verran haitallisia aineita, myrkkyjä, kemikaaleja ja likaa, kun puhdistat hammasvälit!

Tuote on valmistettu täysin muovittomasti maissipohjaisesta tärkkelyksestä (PLA polylactide) mikä on 100% kompostoituva.


Georganicsin ekohammaslanka on pakattu täysin kierrätettävistä materiaaleista valmistettuun pakkaukseen ja purkissa lankaa on jopa 50 metriä. Lasipakkaus näyttää tosi kivalta ja metallisen jakelukannen avulla on helppo katkoa lankaa juuri siitä mistä itse haluat. Hammaslankaa saa ostettua myös täyttöpakkauksina, joten tämä ihana purkki kannattaa säilyttää hammaslangan loputtua. 


Tavalliset hammastahnatuubit vievät tilaa hammasmukissa, eivät pysy pystyssä kaapissa, jos itse puristat aina lopusta kierittäen tyhjää tuubia niin puolisosi puristaa vähintäänkin keskeltä jne. Nyt tähänkin ongelmaan on ratkaisu.

-Tässä hammastahnassa on sama mukava maku, kuin suuvesitableteissakin. Laadustaan kuulu piparminttuhammastahna pesee hyvin hampaat ja auttaa kaupan päälle hammaskiilteen uudelleen mineralisoitumista sen sisältämien mineraalien (kuten kalsiumin, kaliumin, magnesiumin ja piidioksidin) ansiosta. Tämä vegaaninen ja luonnonmukaisen tehokas hammastahna ei sisällä fluoria.

Georganics käyttää tuotteidensa raaka-aineina vain luonnonmukaisia kasveja tai suun terveyttä edistäviä mineraaleja. Tuotteet eivät sisällä mitään synteettisiä, mahdollisesti epäterveellisiä ainesosia. Georganics tuoteperhe on pakattu tyylikkäisiin, helposti kierrätettäviin pakkauksiin ja tuotteet sopivat vegaaneille.


Ovatko tuotteet entuudestaan sinulle tuttuja? 

Tykkäätkö paketoida? Koristella?

























Kommentit

Ihan uusia tuotetuttavuuksia kaikki minulle! Tykkään antaa lahjoja ja minusta on kiva aina panostaa myös pakettiin ja korttiinkin.
Ihanaa viikkoa sinulle Viltsunen <3
Lahjan paketointi on sinänsä myös kivaa,kun näyttävä paketti on itsessään jo lahja. Jos minä saan upean paketoinnin, ihastelen sitä jo itsessään pitkään. Jos vielä kääreet ja koristeet voi käyttää johonkin tai säilyttää, on se entistäkin ihanampi. Tykkään antaa Paketin, jossa päällä on esim. Joulukuuseen koriste tai silkkikukkia tms ihanaa.