Sormet siis laitetaan tuosta reiästä sisään...


Se ei liene tule yllätyksenä, että meidän perheessä kissapojat ovat ne, jotka kaupassa ekana tulevat mieleen, jos ajatellaan jotain "extraa". Siis leluja, tai yleensäkin tavaroita. Ja koska pojat ovat niin rakkaita, on heille oltava vain parasta. Siksi Petpuun kautta hankittu kerrossänky onkin osa sisustustamme ja poikien arkea. se paikka, jossa loikoilevat ja nukkuvat iltaunet, seuraavat meitä palvelijoita ja leikkivätkin yksin tai kaksin, kuten kuvassa. En tiedä, mitä olisin sitten tehnyt, ellen saanut Petpuun kautta kerrossänkyä, sillä se oli niin kauan haavenani. Halusinhan tasa-arvoisen nukkumapaikan pojille ja pehmeän, viihtyisän, kauniis ja toimivan kaiken lisäksi. Kiitos siin Jyväskylän suunnalle todellisesta asiakaspalvelusta ja hyvästä työstä. 


Tuossa lopussa mainitsin adjektiivit: pehmeän, viihtyisän, kauniis ja toimivan ja tästä päästäänkin aasinsiltaa pitkin hyvin kuvaavaan meikkiharjasettiin. London Pride on tehnyt upean kullanvärisen meikkiharjasetin, jossa lahjana vielä harjoille pesukinnas. Omani sain The Bosin kautta, enkä todellakaan kadu, että minulla tämä on nyt, vaikka entuudestaan oli riittävästi perus meikkisiveltimiä! Niitä tavallisia. 

Alussa ajatus harjoilla kasvojen harjaamisesta meikkien yhteydessä kuulosti epätodelliselta, jopa niin kornilta, ettei se meinannut millään mennä jakeluun. Voisiko muka harjalla saada harjattua meikin kasvoille kauniisti ja tasaisesti, vai olisiko lopputulos naurettava kaaos?! Luomiväri harjalla? Meikkivoide harjalla?  Uteliaisuus kuitenkin voitti, sillä kehuja näistä olen kuullut jonkin verran. 

On hemmoteltava välillä itseäänkin voidakseen olla hyvä äiti, vaimo tai kissojen palvelijatar. Tai ihan vaan minä itse, olematta yhään mitään muuta kenellekään. Itsehemmottelua ala-arvostetaan aivan liikaa! Siispä London priden setti oli minun. 


Pakkauksessa on pesukintaan lisäksi kuusi erilaista meikkiharjaa, joilla jokaisella on oma käyttötarkoituksensa. Kulmakarvasivellin, pieni meikkivoidesivellin, peitevoidesivellin, poskipunasivellin, luomivärisivellin ja varjostussivellin. Kaikki tarvikkeet tulevat upeassa pakkauksessa yksittäin pehmeään kumiin aseteltuina, joten tässä on todella upea lahja niin itselle kuin kenelle tahansa kosmetiikasta tykkäävälle. 

Itse leijuin kosmetiikkataivaassa välittömästi ensi kosketuksesta harjan ja meikin yhdyttyä kasvoillani. Ihana pehmeys, meikin hyväily iholla, meikkivoiteen tasaisuus, luomien taidokas meikkaus, .. Kaikki harjojen ansiota! 


Näillä harjoilla lopputulos on erilainen. Olen huomannut, että esimerkiksi mattavoidepuuteria kuluu paljon vähemmän harjalla siveltynä, kuin sormilla tai tavallisilla meikkisienillä tai -siveltimillä. Lisäksi varjostus ja poskipunan lisäys käyvät kuin tanssi. Pienillä siveltimillä saa juuri oikean verran oikeaan paikkaan väriä ja huomaat varmaan muotoilut, eli esimerkiksi kulmakarvasiveltimellä muotoillaan väri kulmiin oikeassa suhteessa ja muodossa. Harjakset ovat erittäin pehmeää kuitua ja joustava varsi sopii herkimmällekkin iholle. Nämä ovat oikeasti löytö! 


Minulla oli entuudestaan vastaavanlainen pesukinnas jo käytössä, joten tiesin entuudestaankin tämän käteväksi. Alkuun ajattelin, ettei tällä mitään tee, mutta kun kokeilin , niin jälleen kerran olin väärässä.

Sormet siis laitetaan tuosta reiästä sisään ja sitten sivellinsaippuaa apuna käyttäen kevyesti harjataan siveltimiä uriin. Lopputulos on nopeasti puhtaat siveltimet ilman vaurioita. 


Joko sinä olet kokeillut harjan mallisia siveltimiä? 


Pr sample: London pride multipurpose-meikkisivellinsetti: The bos. Setti alehinnalla 22,90 €

Kommentit

Onpa kivan näköiset siveltimet. Näyttää juuri sellaisilta, joilla irtopuuterinkin saisi täydellisesti levitettyä kasvoille.
Ihanaa loppuviikkoa sinulle Viltsu!
Outi, todellakin on helppoa levittää niin irtopuuteri kuin voide tai kivipuuterikin.
Irja Viirret sanoi…
Kylläpä onkin pojilla nyt ihana peti! Puuterihuiskuista en osaa mtn, kun en niitä juuri käytä eli ei ole puuteria, mutta hienot on pelit ja pensselit.
SatuKoo sanoi…
Hauskat siveltimet ja ihanat kisupojat ♡ paljon rapsutuksia!