Meikin pelastus

Uusi ei synny vain uudesta, vaan myös vanhan näkemisestä uudessa valossa. Näin kävi minulle testattuani TheBosilta saamaani W7 THE FIXER LONG LASTING FIXING FACE SPRAY - MATTEa. Suomennettuna kyseessä on meikin kiinnitysaine.



Kautta aikojen olen tuskaillut siitä, kuinka meikki kuluu kasvoilta pois aivan liian nopeasti. Esimerkiksi meikkivoide ja puuteri näyttävät pian kasautuneen ihohuokosiin ja kasvot kiiltävät. Luomiväri paakkuuntuu silmiä räpsyttelemällä ihan normaalisti. Ja muutenkin, ei vaan meikki pysy kauniina montaakaan tuntia. Hieman skeptisenä lähdin testaamaan omalle iholleni tätä W/ kasvospraytä, joka lupaa pitkäkestoisen ja matan meikin. Kuinka jokin aine, jota suihkutetaan meikin päälle, voisi parantaa meikin pysyvyyttä nopeasti rasvoittuvalla ihollani??
Tarkennettakoon nyt, että käytän meikinpohjustusvoidetta ja meikkaan kevyellä kädellä joko meikkivoiteen ja puuterin tai vain puuterin. En siis päällystä kasvojani liialla voidemäärällä.



Eilen oli erinomainen päivä testata haastavampikin tilanne meikin kestävyydessä. Nimittäin kävimme kävellen äänestämässä kuntavaaliehdokastamme ja vaikkei matka montaa sataa metriä olekaan suuntaansa, on se minun vauhdilla yllättävänkin pitkä aika olla ulkona ja jalkeilla. Eilen kaiken lisäksi satoi vettä, joten ilmasto oli kostea. Lisäksi puolivälin jälkeen heti aloin hikoilla tuskaisena, joten nyt jos koska meikit valahtaisivat pois.

Kotona meikkasin ihan niillä samoilla meikeillä, kuin ennenkin ja viimeistelin tällä Matta-spraylla. Kevyt suihke meikin päälle n. 30 cm etäisyydeltä, silmät suljettuna. Spray todellakin suojaa meikkiä lämpötilanvaihteluilta, hikoilulta ja kosteudelta sekä ilmansaasteilta. Lisäksi ihoni näytti virheettömältä ja mattapintaiselta ilman jatkuvaa meikin korjailua kokonaisen päivän aamusta iltaan aina siihen saakka, kunnes menin saunaan pesemään kasvot puhtaiksi. Vaikka kostea ilma ja hikoilu selätettiinkin meikinkiinnityssuihkeella, kasvojen pesu oli helppoa.



Myös Murunen ihmetteli, kuinka meikkini on niin siisti edelleen kävelyreissumme jälkeen. Vastaus oli The matte fixer face spray. Meikinkiinnitysaine on väritöntä, joten värimuutoksiakaan tämä ei meikkiisi anna. Puuterisen meikkipohjan päälle käytettynä saadaan välittömästi poistettua liiallinen puuterisuus meikkipohjasta, ja vaikka kyseessä on suht pieni pullo, vain 18 milliä, niin käytössä tämä on sopivan riittoisa. Tätä ei käytetä yhtä huolettomasti kuin vaikkapa hiuslakkaa, vaan kertasuihkaus, ehkä kaksi kaikkialle kasvoille riittää. Tässä tuotteessa pätee se, että liika on turhaa. ei tarvitse käyttää "varmuudenvuoksi vielä vähän". On muuten näppärä pullo ottaa matkallekin mukaan. 

Suihke saatu testiin Thebos

Kommentit

Tämä merkki onkin ihan uusi tuttavuus. Itse käytän Rimmelin tai Clarinsin koinnityssuihkeita. Kyllä nää vaan toimii.
Mukavaa viikkoa ❤️
Anonyymi sanoi…
Nyt olen jäänyt jostain paitsi, kun en ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan näistä kiinnityssuihkeista. Huomenna pitää kotikaupungin Prismasta katsella, jos vaikka tuollainen kiinnityssuihke löytyisi. Kiitos vinkistä :)
Hyviä tuotteita nuokin, Outi, varmasti.
Minna, kurkista tuonne thebos.fi. sillä tuolta saa super edullisesti ihan kaikkea.