1 minuutti aamuistasi, ARVONTA + Alekoodi

Kun todella haluamme jotain, keksimme tuhat eri tapaa saada sen. Perustelemme parhain tavoin, miksi se on saatava. Kun emme halua jotain, keksimme tuhat tekosyytä, miksi sitä ei tarvita. Tämä sama asia on niin liikunnan kuin työpaikan vaihtamisen suhteen tai uuden käsilaukun ja ihanimman glitteri huulipunan kanssa. Jokin asia pitäisi tehdä, mutta ne tekosyyt, miksi en tänään tee sitä. Kuulostaako tutulta?

Kerron kirjasta, joka oli minulla ihan pakko saada, ja luettuani sitä, mieleeni tulit myös sinä. Ehkäpä sinuakin kiinnostaa, sillä hyvän mielen taidot ovat kultaakin kalliimpia. Nyt kuitenkin ne taidot saat lukemalla tämän kirjan! Et siis kullalla tai mansikoilla, kuten sanonnat sanovat.



Maaretta Tukiaisen Hyvän mielen taidot-kirja on kattava opus tärkeisiin taitoihin, joiden avulla elämä sujuu niin, että siinä on iloa ja energiaa. Pääsemme teoksen kanssa opiskelemaan keinoja kehittää omaa mieltämme joustavammaksi. Sitä kautta on helpompi toimia arjen haasteissa ja muutoksissa. 

Kirjan avulla opit itsestäsi uutta ja pääset suuntaamaan kohti unelmiasi entistäkin tehokkaammin. Tekemäään unelmistasi totta! Huomaat, mitä taitoja sinulla on piilossa ja mitä pinnalla. Kuinka piilossa olevia taitoja kehittää vahvemmiksi.

 Koska minä en voi sanoa, mitä taitoja sinä omaat tai mitä haluaisit oppia, on sinun itsesi otettava askel eteenpäin ja harjoiteltava itse. Kirjan harjoitusten avulla se käy helpoiten. Miten on, haluatko sinä toteuttaa unelmasi?! 



Hyvän mielen taidot sisältää paljon esimerkkikertomuksia ja elämyksellisiä tehtäviä. Jokainen kappale on sopivan mittainen ja jaoteltu niin, että jokainen jaksaa lukea kappaleet alusta loppuun asti. Tähän kirjaan et siis tarvitse olla mikään maraton-lukija, mutta toisaalta sopii teos myös heillekin. Riittää, kun varaat minuutin aamuisin hyvän mielen taitojen löytämiseen.

Mitä esimerkiksi on myötätuntotaito? Kuinka oppia myötätuntoa itseäni kohtaan? Entä anteeksi antamisen taito muita kohtaan? Luovuus? Unelmointi? Nämä ja monet monet muut tärkeät asiat. 

Vähintä mitä voit tehdä elämällesi on miettiä mitä toivot siltä. Ja enintä mitä voit tehdä, on asua sen toivon sisällä. 



Koska itse olen saanut hurjasti ahaa-elämyksiä ja uusia taitoja tämän ihanan Hyvän mielen taidot-kirjan kautta, toivon sinunkin hyötyvän tästä yhtä lailla. Mitä jos 1 minuutti päivässä voisi muuttaa myös sinun koko päivän? Parhaitenhan se onnistuu tarjoamalla sinulle ale-koodi tähän kirjaan:

Alennuskoodilla "Inspiration-blogi" saat Hyvän mielen taidot -kirjan hintaan 26 €. Klikkaa itsesi TILAAMAAN. Alekoodi on voimassa vuoden 2017 loppuun saakka! (norm. 37 e)
Hinta sisältää arvonlisäveron sekä toimituskulut (norm. 4,90 e).

Ja jos maltat lukea vielä vähän, et pety. Nimittäin oman kappaleeni sain PS-kustannukselta. Se on tietokirjoihin erikoistunut kustantamo Jyväskylässä. Osa PS-Kustannuksen kirjoista on saatavilla myös e-kirjoina, joita voit hankkia Elisa Kirjasta ja Ellibsistä. Samalla kun oman painokseni tästä Hyvän mielen taidoista sain, sain heiltä iloisen viestin alekoodinkin lisäksi! Nimittäin saan myös arpoa yhdelle lukijoistani tämän esittelemäni kirjan. Tai siis en juuri tätä, vaan samanlaisen. 
Nyt on siis aika laittaa käyntiin 

ARVONTA!
  • Palkintona 1 kpl Hyvän mielen taidot-kirja


Osallistu kommentoimalla tähän postaukseen nämä asiat:
  1. Nimimerkkisi
  2. Katso video TÄÄLTÄ
  3. Unelma, jonka haluaisit toteutuvan

    Arvonta on voimassa 31.3.2017 saakka ja voittaja julkaistaan Inspiration-blogissani. Onnea arvontaan, juuri sinulle! 
TÄTÄ postausta saa myös jakaa, muttei se ole edellytys osallistumiselle. 

Kommentit

Anonyymi sanoi…
- Ah, mulla on niin monta unelmaa. Uusi koti, uusi kroppa, itse kirjoitettu kirja, matkustelu ja ja ja... En osaa valita. Teija O. farragoblogi@hotmail.com
Piiuli sanoi…
Maaretta Tukiainen on jotenkin aivan ihana persoona! Toivoisin, että oppisin elämään tässä hetkessä, se on unelmani, tai oikeastaan hyvän mielen taitojen tavoitteeni. Enää en juurikaan mieti mennyttä, mutta murehdin tulevaa aivan liikaa. Menee moni hyvä hetki ohi sen vuoksi... Mukaan arvontaan siis! (piivoitto@gmail.com)
Unknown sanoi…
Moikkis!!
Unelmia on monia ja niitä ryttääntyy joka päivä.. Mutta ehkä nyt suurin unelmani on saada aivometarit sädetettyä huitsin nevadaan....Eipä ole minusta kiinni mutta unelmoin silti..Yritän olla pilaamatta päiviäni liikaa unelmoimalla koska tiedän ettei niitä ehdi täyttyä.....
Marja-Liisa sanoi…
Ehkä suurin unelma on se, että elämä on tasapainossa ja tärkeille asioille on riittävästi aikaa. Ja ennen kaikkea ihmisille, oma perhe, oma suku, ystävät. En oikeastaan kaipaa mitään sellaista, mitä rahalla saa ja mitä en voisi hankkia.Mutta se muu, elämä!
Anonyymi sanoi…
Tällä hetkellä suurin unelmani on, että saisin töitä :) Mukana arvonnassa!

-lakkaneito-
cloudberryshake (at) gmail.com
Aila sanoi…
Unelmoin kauniista puutarhasta ja siellä läheisten kanssa olemisesta, hyvää elämää ja terveyttä.
karhuoja@gmail.com
Tanja sanoi…
Maaret Tukiainen on kyllä huippunainen! Itse unelmoin elämästä, jossa työ ja vapaa-aika muodostavat harmonisen tasapainon. Tällä hetkellä tuntuu, että työni syö liikaa naista.
tanja.dahlstrom@kolumbus.fi
Halejo sanoi…
Unelmoin siitä, että saisin terveyden sille tolalle, että jaksaisin olla aktiivisempi ja pitää sosiaalisia suhteita yllä paremmin. Onpa kyllä harvinaisen mielenkiintoinen kirja. :) hiltuha(at)gmail.com
Anonyymi sanoi…
Unelmia on niin paljon! Liittyy taloon, perheeseen, työhön ja siihen, että osaisi elää tätä päivää eikä yritä elää koko vuotta kerralla, miettimällä ja murehtimalla...
-VennuK
vennu.kallio@gmail.com
Anonyymi sanoi…
Vaikuttaapas ihanan inspiroivalta kirjalta! <3 Tällä hetkellä mun suurin unelma on päästä opiskelemaan unelmieni alaa. (:

saraana.makela@gmail.com
Anonyymi sanoi…
Vaikka olenkin oppinut stressinhallintaa ja rauhallisuutta, unelma olisi, että en enää stressaisi sitäkään vähää. :-)

Mukana arvonnassa. Hyvää kevättä!
-Johanna
johanna.tuulia@hotmail.fi
Suvi7 sanoi…
Haaveilen tervehtymisestä, jotta pystyisin alkaa toteuttamaan haaveitani kunnolla :)
Suvi7, talviuninalle(at)gmail.com
Anonyymi sanoi…
Tällä hetkellä unelmana ehkä uusi koti :)
-tintti, sinitiiainen@gmail.com
Nenna sanoi…
Unelmoin siitä, että pääsen nuoruuden tyhmyysveloista eroon viiden vuoden kuluessa :)

minuhno@gmail.com
Anonyymi sanoi…
Unelma - onnesta - mitä se on ?
Onko se mielenrauha, terveys, rakkaus, hyvät ihmissuhteet.

Ulpu


rituha@hotmail.com
Elise H. sanoi…
Unelmoin terveydestä ja hoikemmasta olemuksesta, sekä uudesta ihanasta asunnosta :)
netteri@gmail.com
Anonyymi sanoi…
Unelmoin yhdestä kivuttomasta päivästä, matkasta Thaimaaseen, keittiöremontista, uusista ystävistä :)
anne5@netti.fi
Tinde sanoi…
Laihtua pitäisi ja liikkua enemmän. Terveellistä ruokaa syödä....

Oonjustiina@ gmail.com
Ah! Ihana kirja. Minulla on kortit, mutta kirja olisi ihana :)

Unelmia paljon. Kirjan julkaiseminen suurimpana mielessä.

T. Minttu aka Mrs K
Unelmoin remontista sekä itsekurista :)

jasminella82@gmail.com
Juulia P sanoi…
Hmmm... Tällä hetkellä unelmoin pitkistä kesäisistä metsäretkistä koiran kanssa, omasta puutarhasta ja keväästä. Juulia P
juuliapaananen@hotmail.com
Juulia sanoi…
Tällä hetkellä unelmoin keväästä ja omasta puutarhasta.
Juulia P
juuliapaananen@hotmai.com
Unelmoin siitä, että remontit vihdoin loppuisivat talossamme. Ehkäpä jo tämän kesän jälkeen, kun saadaan loputkin katosta kuntoon. :)
Tuija sanoi…
Unelmoin syyslomasta Samoksen saarella. Maaretan kirjat ja kortit ovat tuttuja. Osallistun arvontaan. Voiton osuessa kohdalleni annan kirjan tyttärelleni, joka itsensä kehittämisestä kiinnostunut. 🍀💫☀ Tuija
maikki sanoi…
Unelmia on kyllä paljon, ja tykkään unelmoida :)
Mutta yksi unelma ois päästä käymään Prahassa! :)
maikinposti8@gmail.com
Mukana arvonnassa...tämänhetkinen unelmani on saada voimaa,viisautta ja terveyttä..
Sari sanoi…
Unelmat on vielä vähän epäselvät :D Ehkäpä matkustelu ja unelmien työpaikan löytyminen (ei hajuakaan mikä se olisi). sari.lamminpaa (a) gmail.com
Sunday sanoi…
Sunday

Unelmoin matkasta lämpimään.
Mielettömän ihania vastauksia kaikilta!
Tarjo O. Oma kirja.. Voi että! Mistä se kertoisi tai minkälainen se olisi? Minullakin on ollut vastaava haave. Oma elämänkerta tai runokirja. Päiväkodissa askartelin paljon satukirjoja omalla sadullani höystettynä. Olivat tykättyjä.
Piiuli, tässä hetkessä elämisen taito olisikin tärkeä oppia. Hyvä, että tiedostat sen!
Birgit, ymmärrän hyvin unelmoimisen ryttäämisesi, mutta toisaalta, voit yhä unelmoida asioista, jotka ovat tässä hetkessä mahdollista toteuttaa. Kaikkien unelmien ei tarvitsekaan olla vuosien päähän.
Yksi esimerkeistäni on, että unelmoin hääpäivästä ilman vuoteeseen vieviä kipuja. Teen kaikkeni sen eteen, että olisin sinä päivänä paremmassa kunnossa. Toinen lyhyen aikavälin haaveeni on tehdä valmiiksi muutama atc-kortti, jotta voin yllättää vaihtokaverini niillä. Ja että osaisin tehdä seuraavan tilauskorttityön jotenkin erityisen kauniisti. Ehkä ne ovat samalla haasteita ja unelmia.
Marja-Liisa, Ihana lause! "Mutta se muu, elämä!"

-lakkaneito-, tuo taitaakin olla monella tällä hetkellä haaveena. Voihan jehna. toivon hartaasti, että toiveesi toteutuisi
Aila, olisi ihana nähdä unelmien puutarhasi.
Tanja, sen kun saisikin järjestymään, niin helpottaisi isolta osin koko elämää. Pidän peukkuja sinulle.
Halejo , sama haave minullakin. Niin arkinen ja tavallinen ja silti niin suuren haasteen takana. Toivottavasti saisit unelmasi toteutettua
VennuK, etenkin viimeisin haaveesi olisi tärkeää saada kuntoon. Saisit suuren taakan pois harteiltasi.
Saraana, Oi, olisipa ihanaa! Unelma-ammatti antaa jaksuja ja voimia jokaiseen työpäivään.
Johanna, Ehkä pieni stressi auttaa pitämäänkin asiat järjestyksessä ja hommat hoidettuna. Liika stressaaminen on sitten liikaa. Toivottavasti saat asiat kohdalleen.
Suvi7, Toivon, että unelmasi toteutuu!
Tintti, Se onkin ihana unelma. Ja kaikki ne haaveet, kuinka sisustaa ja mitä verhoja laittaa.. :)
Nenna, Kunpa saisit jostain rahat kasaan. Maksat onneksi omista virheistäsi itse, nähtävästi, mikä on hyvä. Se kasvattaa sinua ja muistuttaa siitä, mitä ei pidä tehdä ja mikä on oikein. Mutta ne summat ovat monestikin niin valtavia, että nuorelle? ne ovat kohtuuttomia jopa.
Ulpu, Jokaisella varmaan eri asiat, vaikka kyllä ne perusasioiden kunnossa olemiset ovat kaikilla samat.
Jollekin unelmaa on voimavarat tälle päivää, jollekin uusi vaate. Unelmat antavat kaikille voimaa, jota kohti kulkea.
Elise H. Toivottavasti unelmillasi on niin suuri valta, että laittaa sinut tekemään unelmiasi kohtaan myös töitä. Pidän peukkuja kuntokuurin jaksamiseen!
Anne5, Ystäviä ei koskaan olekaan liikaa. Niitä toivon itsekin lisää. Ystävät <3
Oonjustiina, siinä onkin haastetta ja unelmaa kerrassaan. Tsemppiä!
Minttu, Tämä kirja on ihana opas, joten suosittelen!
Kortit ovatkin kirjan apu ja täydentävät toisiaan hyvin.
Mä haluun nähdä sen sun kirjan sitten!
Jasminella, Finland, ah, kaksi niin täydellistä unelmakohdetta! <3
Juulia P. , ainakin yksi unelmistasi toteutuu pian, nimittäin kevät. Onnittelut siis siitä. :) Uskon myös metsäretkien olevan pian mahdollista. Puutarha olisikin ihana paikka viettää aikaa ja lukea kirjaa tai temmeltää oman koiran kanssa.
Luomulaakson Maria, Olispa nautinto, kun ei enää paukutusta ja pölyä olisi. Remppa vie voimia kaikista. Uusi viihtyisä koti rempan jälkeen tai vaikka vaan pelkkä kattokin, tuovat sitten lopulta ison helpotuksen ja nautinnon. Sitä odotellessa...
Tuija, ihan alahja olisi äidiltä tyttärelle. Jos onni on myöten, niin terkkuja tytölle. Ja jollet voittaisi, toivottavasti ostat alekoodilla kirjan hänelle silti.
Maikki, unelmat ovat ilmaisia, toteuttaminen voikin sitten maksaa. Praha on varmasti mahdollista toteuttaa, jos vaan yrität kaikkesi sen suhteen.
Marja-Riitta Huhtanen, Siinäpä onkin kolme suurta unelmaa. Voimia ihan ekana!
Sari, eli unelmiisi voisi lisätä löytää unelma-ammattisi. Siis sen, mitä se olisi. Voisitkohan kokeilla jotain kurssimuotoista eri aloihin tutustumista?
Sunday, Oi, ihana, sinne siis! Mielikuvamatkoilla käyn etelässä usein, ja erityisesti se onnistuu saunassa meditoidessa. Kokeile ensi hätään sitä.