Pakko saada lisää!


Mitä muutakaan keski-ikäinen bloggaaja tekisi arkipäivänä kahvikuppi toisessa kädessä, kuin seikkailisi netissä. ;) Ainakin joskus. Ja silloin, kun näin teen, saatan innostua etsimään eri hakusanoilla jotain kivaa uutta luettavaa tai katseltavaa. Ehkäpä Pinterest on niitä katseltavia, joissa eniten seikkailen. Joskus sitten saan jostain kuvasta kimmokkeen, että olisikohan vaikkapa tuollaista tuotetta saatavana Suomessa. 

Kaiveltuani netin suurta maailmaa, törmäsin sellaiseen verkkokauppaan, kuin Blackoutstore, lyhennettynä THEBOS. Olin aivan häkellyksissä, voiko sellaista edes olla. On on. Ihan totta se on.
Esimerkiksi kuvissa näkyvä Huivi - New Horses - maksaa alle 5 euroa! Tosin se on tarjous, mutta silti. Kosmetiikkaa ja kauneuteen liittyviä tuotteita jopa 1,90€ alkaen! Siis ihan mielettömän halpaa! Ja silti hyvää. Kaiken kukkuraksi sovimme yhteistyöstä, ja vinkkaanpa sinullekin, että tilatessasi tuotteita TheBosilta, saat ilmaiseksi valita lahjan koodilla: lahja16


Mitä sanoisit esimerkiksi ilmaisesta 2 Voidemaista ja 2 puuterimaista korostusväriä samassa paletissa? Vai mieluummin huulikiilto tai EDT spray?! Valinnanvaraa on sivun verran. 



Yksi itseäni kiinnostaneista tuotteista oli vihreän ja sinisen sävyinen Technic Sultry Moss-luomiväripaletti. Paletissa on mukana 6 kevyesti kimaltelevaa sävyä ja kaksipäinen sivellin. Technicin tuotteista tämä luomiväripaletti on edullisimmasta päästä, eli juurikin sen 1,90€. Muitakin sävyjä on tarjolla edullisin hinnoin. 



Kyseinen luomiväripaletti sopii vegetaristeille ja vegaaneille, eikä tuotetta ole testattu eläimillä. Värit ovat runsaspigmenttisiä jotka saa kyllä häivytettyä myös kevyemmiksi. Ei siis kannata pelätä näitä voimakkaaltakin näyttäviä sävyjä. 

Ylemmässä kuvassa värit on laitettu vaahtomuovisiveltimellä (paletin mukana) niin, ettei väriä häivytetty lainkaan. Vasemmalta lähtee paletin oikea reuna liikkeelle, eli mokasin sen verran, että laitoin väärin päin mallikuvaan värit.

Pakko sanoa, että näyttäs väriltä vasemmalla tuo varjokohtakin, mikä ruskeana näkyy, mutta se on käden taite, eli sitä ei lasketa. :D Oikeassa reunassa nippanappa näkyy vaalea väri, mutta sen kimalteet kyllä näkyvät. Tuollainen se on.

Se, mistä en tykännyt tässä vaiheessa, oli tuo värien variseminen. Sitä jonkun verran oli havaittavissa, mutta toisaalta, en myöskään kopauttanut siveltimestä irtomurusia pois. Käytössä se pitää muistaa, niin välttyy sottaamasta meikkiä.


Tässä yläkuvassa saman paletin kolme sävyä häivytetty. Kuten huomaat, värit ovat aivan erilaiset nyt, kuin edellisessä kuvassa. Tässä ylimpänä on se oikeanpuoleinen, tummin väri. Keskellä on vihreä, vasemmalta laskettuna neljäs väri paletista. Alimmaisena vasemmalta eka paletin väri, eli vaalein. Nämäkin siis tehty samalla paletin omalla siveltimellä. Missään vaiheessa ei ole liian kimalteleva väri minun makuuni, joten keski-ikäinen nainenkin voi hyvällä mielin käyttää tätä palettia arkimeikiksi. Ja jopa juhlaan kun vähemmän häivyttää. Ja tosiaan, 1,90€!!! Mietin kovasti sinisävyisenkin tilaamista, ja euron kaksi kalliimpia muita sävyjä. Koko setti? Voi apua!


Minua kiinnosti jonkun aikaa jo tällaisen veitsimäisen trimmerin kokeilu ja nyt kun sen löysin THEBOSilta, oli pakko testiin ottaa. Vaikka omat tarpeeni ovatkin kulmat ja korkeintaan leuka ja huulen yläpuoli, niin sheivasin kokeeksi koko kasvot. Kyllä! Siitäkin huolimatta, että kyseessä on nimenomaan kulmakarvatrimmeri, eikä koko kasvojen. Mutta mitäpä sitä ei testaisi, kun mahdollisuus on.



Ihan se ohut nukkamainen karva lähti helposti pois poskilta. Samoin kulmakarvojen sheivaus onnistui hyvin. Ne ongelmallisimmat karvat leuassa ja huulen päällä eivät sitten lähteneetkään niin hyvin, jos ollenkaan kokonaan. Näin ollen suosittelen siihen, mihin tarkoitettukin, eli kulmakarvojen muotoiluun ja harvennushakkuuseen. Toki tarvittaessa ne nukkaposket saa sileiksi ja sitä kautta meikistä sileämmän. Aion tilata näitä lisää! 1,90 €/kpl. 4,90€:lla saa 3 kpl.

Kuvissa näkyvä punainen huivi on myös siis samasta kaupasta. Huivi on ohutta, ilmavaa materiaalia, jossa valkoiset hevoset kuviona. Kaupan kuvatekstin mukaan viininpunainen ja kyllä se luonnossa onkin viinimarjan värinen. Kyseessä on iso huivi ja nyt kyllä harmittaa, kun otin vain miniälleni tämän, enkä itselleni lainkaan. Eli, pakko tilata uusi! Miniä tykkää varmasti, sillä hän on hevosurheilun ammattilaisia, eli täydellinen ylläri hänelle. 


Onko Thebos sinulle entuudestaan tuttu?
Heräsikö kiinnostus näihin tai verkkokaupasta johonkin tuotteeseen? 

Kommentit

Ihan uusi tuttavuus tämä firma. Pitääpä käydä tutustumassa heidän nettisivuihin.
Huivi on aivan ihana ja tuota kulmakarvatrimmeriä voisin myös testata.
Mukavaa loppuviikkoa Viltsu!
Iida Vilén sanoi…
Mä olen kuullut, että kasvojen karvan ajelu on pahasta - etenkin, kun karvat poistaa terällä. Ylähuulen ja leuan karvoitushan tulisi aina irrottaa vetämällä (kivuliasta, tiedän), jotta niiden kasvu ei kiihtyisi ja karva tuuhenisi. Siksi kannattaisi käyttää lankatekniikkaa tai sokerointia, tai jos karvat oikeasti vaikeuttavat elämää, laserhoidotkin on mahdollisia.
Outi, ehdottomasti, sillä jo itse lahja on huippua, saatikka nuo hinnat muissa tuotteissa!
Iida, kiitos vinkeistäsi. Onhan se pahasta, jos repii kasvoihin haavaumia, ihon rikki. Iho voi tulehtua ja tehdä vaikka mitä pöpöjä silloin. Tässä nyt ainoastaan testasin, kuinka eri tyyppisiin karvoihin tällä pystyisi, ja tiedän, että kaikesta huolimatta toiset ajelevat kaikki pois. Itselläni on ollut pinsetit käytössä juuri leukaan ja huulen päälle, mutta toki nyt senkin testasin, kun mahdollisuus oli. Edelleen nypin pinseteillä. Kulmat ajelen jatkossa tällä, ellei ole kyseessä jokin yksittäinen nyppästävä karva. Sekin ärsyttää punaiseksi ihon joka kerta.
sokerointi voisi ollakin mielenkiintoinen kokeilu. Pitääpä miettiä sitä mahdollisuutta. Laserhoitoon ei varani valitettavasti riitä, vaikka se haaveenani onkin ollut kauan.
Lisää tällaista palautetta! Kiitos ihana!